Vaalivuosi starttaa

Vuosi 2019 on politiikan supervuosi; keväällä eduskuntavaalit ja europarlamenttivaalit, syksyllä kenties vielä maakuntavaalit. 

Eduskuntavaaleissa ratkaistaan Suomen suunta, valitaan pääministeripuolue. Mutta muuttuuko suunta vai annetaanko valta entisille hartioille?

Ihmisten poliittinen muisti on noin kolme kuukautta. Eli tammikuun lopulla näemme miten kilpajuoksun asetelma alkaa julkisuudessa muotoutua – kuinka kiiltokuvatehtaat saavat suollettua kauniita ja kivoja ajatuksia ihmisten mieliin vaalipäiväksi. 

Niin. Ihmiset äänestävät yleensä tunteillaan. Se, joka tunteet saa puolelleen vaalipäivää edeltävinä viikkoina, on voittaja. 

Tutkimuksen, faktan ja järjen ääni ovat yhteiskunnassa korkealle arvostettuja seikkoja. Vaaliväittelyissä niiden paras asiantuntija ei välttämättä pärjää. Trumpismi, ylimielinen tunteellinen populismi, näyttää purevan paremmin. Olipa asiat hoidettu vaikka kuinka päin himpulaa, voittajana saattaa vaalipäivänä keikistellä sama vastuunkantaja, joka sai kaikesta kuonasta huolimatta hurmattua kansan hetkeksi vaalialttarilla. 

Kuinka siis faktaorientoitunut politiikan peruspuurtaja voi näissä pidoissa keväällä pärjätä? Faktoilla. Asiantuntemus, osaaminen ja järki ovat kaikesta huolimatta vaaliuurnilla parhaat eväät. 

Valistunut äänestäjä haluaa tulla vakuuttuneeksi siitä, että edustaja hoitaa osaavasti asioita ja tekee sydämellään työtä arvojensa puolesta. Mutta tämäkin päätös tehdään tunnepohjaisesti, nimittäin tunteella siitä, että ”ehdokas on asiantunteva ja osaa hoitaa yhteisiä asioita”. Kampanjan tulee voittaa nämä tunteet puolelleen.

– Ehkäpä Sipilän hallituksen hapuilevan kauden jälkeen tahdotaan puikkoihin taas faktoihin nojaavaa politiikkaa. Oikeudenmukaisuuden puolesta toimivia edustajia. 

Omalta osaltani kampanjoin asiaosaamisen puolesta. Toivon, että ihmiset arvostavat jälleen huolellista valmistelua ja tylsältäkin tuntuvaa paperinmakuista lainsäätämisprosessia. Myyvillä lehtiotsikoilla voi lämmittää saunan, mutta perhettä sillä ei ruokita. 

Politiikassakin tarvitaan sitä valiokunnassa puurtavaa rivikansanedustajaa, joka oikeasti perehtyy esityksiin ja joka hoitaa pienen ihminen asioita, kun nämä ottavat yhteyttä. 

Omalta osaltani tarjoan noin 30 vuoden politiikan osaamiseni käyttöön ensi keväänä. Olen päättäjänä nuoruusvuosia kokeneempi ja tehokkaampi vaikuttaja. Lama -aikaan 22 -vuotiaana edustajaksi tultuani opin arvostamaan pitkäjänteistä valmistelua. Työskentelin sivistysvaliokunnassa 12 vuotta, ympäristövaliokunnassa 8 vuotta, toimin puolueen johtotehtävissä ja eri järjestöissä.

Nyt 46 -vuotiaana erityisluokanopettajana katselen maailmaa myös tavallisen arjen tasolta, olen saanut paljon eväitä vaikuttamistyöhön. Vantaan kaupunginhallituksen varapuheenjohtajan roolissa olen työni rinnalla hoitanut paikallisesti tärkeitä asioita ja neuvotteluja eteenpäin.

Työtä ja sitkeyttä politiikka vaatii. Sen panoksen lupaan antaa kansanedustajan tehtävään. Vaalipäivä 12.4.2019 on jo ovella.

 

Hyvää Uutta Vuotta!

Vantaalla 1.1.2019

 

Säde Tahvanainen

-osaaja-

sadetahvanainen72
Sosialidemokraatit Vantaa
Ehdolla eduskuntavaaleissa

Vantaalainen valtuutettu, kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja sekä aluevaltuutettu. Pitkän linjan poliitikko, joka on toiminut kansanedustajana ja perehtynyt erityisesti koulutuspolitiikkaan sekä sote -politiikkaan.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu