Perussuomalaisille tulossa rökäletappio eikä voitto -jytkyvoitto SDP:lle

Gallupdemokratia on hyvin mielenkiintoista. Johtohtopäätöksiä tehdään edellisten galluplukujen eikä suinkaan edellisten vaalien oikeiden tulosten pohjalta. Vertasin tämän päivän Helsingin Sanomien gallupia viime vaalien tulokseen. Se antaa oikean tiedon vaalien mahdollisista voittajista. 

 

Viime vaalien suurin voittaja oli Keskusta yli viiden prosentin nousulla, häviäjä SDP. Nyt paikat ovat vaihtuneet. SDP on saamassa ison jytkyn, lähes viisi prosenttia lisää, jos gallupit toteutuvat. Myös vihreille tulisi saman kokoinen jytkyvoitto. Perussuomalaiset saisivat sen sijaan noin kuuden prosentin jytkytappion viime vaalituloksiin nähden. Puolue on pudonnut kaksissa vaaleissa 18 % huippuluvuista noin 11 prosenttiin.

 

Toki perussuomalaisia voi sinnittelystä ja noususta takaisin keskisarjaan ihailla. Vaalien suurin voittaja puolue ei kuitenkaan näillä luvuilla ole. 

 

Kokoomus säilyttäisi asemansa edellisiin vaaleihin nähden noin 18 prosentillaan. Riemunkiljahduksia ei tulos puoluetoimistolla kuitenkaan aiheuttaisi.

 

Pienpuolueista Vasemmistoliiton kannatus nousisi prosentilla eli puolueelle ei suinkaan tulisi vaalitappiota, kuten gallupvertailu erheellisesti antaa ymmärtää. Kristilliset nousisivat puoli prosenttia ja RKP häviäisi saman verran.

 

Vaalit on oikea gallup. Käyttäkäämme analyyseissä siis  eduskuntavaalien tulosta!

 

Säde Tahvanainen

-osaaja-

 

Alla vuoden 2015 eduskuntavaalitulokset, suluissa voitto/häviöprosentti vuoden 2011 vaaleihin, viimeisenä tänään Helsingin Sanomien julkaisema gallup

 

Keskusta 21,1 % (plus 5,3) nyt: 14,7 %

Kokoomus 18,2 % (miinus 2,2 %) nyt: 18,6 %

Perussuomalaiset 17,7 % (miinus 1,4%) nyt:11,4 %

SDP 16,5 % (miinus 2,6 %) nyt: 20,8 %

Vihreät 8,5 % (miinus 1,5 %) nyt: 13,6 %

Vasemmistoliitto 7,1% (miinus 1 %) nyt: 8,7 %

RKP 4,9 % (plus 0,6 %) nyt: 4,3 %

Kristillisdemokraatit 3,5 % (miinus 0,5 %) nyt: 4,0 %

 

 

 

 

 

0
sadetahvanainen72
Sosialidemokraatit Vantaa
Ehdolla kuntavaaleissa

Vantaalainen valtuutettu ja kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja. Pitkän linjan poliitikko, joka on toiminut kansanedustajana ja perehtynyt erityisesti koulutuspolitiikkaan sekä sote -politiikkaan. Ehdolla kevään 2021 kuntavaaleissa. Valitse osaaja!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu