Bensaa suoniin?
Aluevaalit ja räjähdysherkkä vaalibensa -keskustelu käynnissä. OMG. Ei me sentään olla bensaa suoniin laittamassa. Palattaisko raiteille! Ai niin, se Vantaan ratikkakeskustelukin on sotkettu aluevaaliteemoihin.
Hämmentäjiä riittää. Tilanteessa, jossa ihmiset eivät tunne sote -uudistuksen perimmäisiä tavoitteita, uskotellaan kaikenlaisia muita juttuja liittyvän aluevaaleihin. Se on vallankäyttöä! Omien tarkoitusperien oikeuttamista ihmisten hyväuskoisuutta hyväksikäyttämällä.
Politiikka on raakaa työntekoa niinkuin muukin työ. Jos aikoo vaikuttaa, on perehdyttävä asioihin. Se on muuta kuin vihan lietsontaa bensan hinnalla.
Hyvinvointialueilla kaikki sosiaali -ja terveyspalvelut voidaan koota saman katon alle. Perustason terveydenhuolto, erikoissairaanhoito ja sosiaalipalvelut tulee kytkeä toimimaan keskenään niin, että turha luukulta luukulle pompottelu vähenee ja asiakas pääsee ajoissa oikeaan paikkaan hoitoon.
Uudistustyö tulee olemaan aikaa vievä prosessi. Hokkuspokkus -temput eivät riitä. Asiantuntijat on saatava samaan pöytään suunnittelemaan ja toimimaan. Poliitikkojen tehtävänä on ohjata prosessia, asettaa sellaiset tavoitteet, joilla saadaan tehokkaampi ja parempi palvelujärjestelmä aikaan.
Vuosia erityisluokanopettajan työssä toimiessani olen nähnyt kuinka esimerkiksi lapsia ja nuoria pompotellaan luukulta toiselle. Heidän elämässään ehtii syntyä suuria vaurioita jo yläkouluun tultaessa. Tämä ei liene kenenkään mielestä ihannetilanne? Eikä myöskään tilanne, jossa vanhusta juoksutetaan osoitteesta toiseen sairautensa vuoksi.
Muutoksia aikaan saadaksemme palveluketjut on saatava toimimaan saumattomasti yhteen. Perheille tukea ajoissa, ja ennaltaehkäisyä, ettei ajauduta raskaisiin lastensuojelutoimiin. Lääkäriin nopeasti, kun tilanne on kestämätön ja on saatava diagnoosi sekä hoitoa.
Hyvinvointialueilla on mahdollisuus muutokseen. Äänestä 23.1. päättäjiä, jotka paneutuvat asioihin ja tekevät aidosti työtä sosiaali – ja terveydenhuollon uudistamiseksi!
15.1.2022
Säde Tahvanainen
Aluevaaliehdokas. Vantaa Kerava hyvinvointialue.
”Ennaltaehkäisy on parasta lääkettä”
Tervetuloa Säde Tahvanaisen utopistiseen palvelutuotantoon, jolta puuuttu vain maksaja autoilijota enempää kurittamatta.
Ilmoita asiaton viesti
Mikä tässä muu kovaa työtä vaatii kuin näiden käytännön töiden hoito.
Pidetään huoli, että lääkäriin saa mennä, kun on sairas ja perillä on lääkäri, joka tutkii ja ohjaa eteenpäin.
Tarvitaan tekijöitä eikä hallintoa, poliitikkoja ja ohjeistajia tai HR -väkeä sähläämään.
**
Olen ollut pienestä asti tietojärjestelmien ohjelmistokehityksessä tai sitä hyvin lähellä. Opin sen, että 40 hengen ohjelmistotalo pystyi kilpailemaan 1.000 hengen talon kanssa. Syy oli se, että palkkaamalla vain motivoituneita huippuosaajia tekemään kehitystä eikä esikuntaorganisaatioita, syntyi nopeammin ja parempaa jälkeä pienessä yksikössä. Tämän huomasivat myös asiakkaat.
Ihan sama toistui firmoissa, joissa olin myöhemmin, joilla oli yli 100.000 työntekijää. Sen moni yksikkö kuoli pois kuluihin ja siihen, ettei synny mitään.
**
Josko nyt palkkaatte niitä hoitajia ja lääköreitä sekä nostatte palkkoja tarvittaessa kunnolla. Töiden ja prosessien hallinta hoituu tietotekniikalla muissakin organisaatioissa. Ei niissä lisää väkeä tarvita ja kokouksia vaan vähemmän.
Yksinkertaistakaa lainsäädäntöä niin, että mm idioottimainen yliviritetty tietosuojasäädäntö puretaan. Se on hirveä jarru ihmisten asioiden hoidossa ja tarpeeton.
Kukaan ei kuole siihen, jos joku muu tuntematon näkee, että hänellä on syöpä tai peräpukamia. Hoidon viivästyminen tappaa kylläkin ja pirun monta.
Ilmoita asiaton viesti
Terveydenhuolto tarvitsee tietenkin lisää osaajia ja lääkäriin pääsy välttämätöntä.
Kyse on kuitenkin myös rakenteellisten ratkaisujen tekemisestä monella tasolla. Esimerkiksi sosiaalitoimen ja muiden asiantuntijoiden kytkeminen paremmin ihmisen vaikean kokonaistilanteen käsittelyyn on avainasemassa.
Meillä on turhan siiloutunut järjestelmä, jossa asiakas on helposti väliinputoaja. Sen poistamiseen hyvinvointialueen on löydettävä toimivat ratkaisut.
Ilmoita asiaton viesti
Täsmälleen pahempien sosiaalisten ja terveydellisten ongelmien ennaltaehkäisy on kansantaloudellisesti kaikista kannattavinta. Perussuomalaiset ja monet muut oikeistolaiset haluavat pitää kiinni omasta erinomaisuudestaan, jolloin korostetaan yksilön vastuuta huomioimatta kansalaisten yksilökohtaisia elämiä terveysongelmien ja sosiaalisten ongelmien takana. Älä äänestä perusjuntteja, jotka haluavat painaa kyynärpäillä rupusakkia hautaan.
Ilmoita asiaton viesti
”Tilanteessa, jossa ihmiset eivät tunne sote -uudistuksen perimmäisiä tavoitteita”.
Eiköhän ihmiset aika hyvin tunne uudistuksen perimmäiset tavoitteet. Se on lisätä korruptiota ja saada lisää palkkiovirkoja.
Byrokratian lisääminen on ykköstavoite. Muuten ei voi selittää sitä että tarvitaan 25 aluetta. Tulevaisuudessa tarvitaan paljon potilaiden siirtoja alueiden välillä koska alueet ovat liian pieniä tuottamaan kaikkea itse.
Jo nyt espoolaisia potilaita on ollut Vantaalla ja toisinpäin. Kun nämä ovat tulevaisuudessa eri alueilla, tarvitaan paljon byrokratiaa kun potilaita vaihdetaan sairaaloista toisen hyvinvointialueen sairaalaan.
Esim. lonkkaleikkauksia Vantaa-Espoon alueella liitosalueineen tuskin kannattaa tehdä kuin yhdessä sairaalassa.
”uskotellaan kaikenlaisia muita juttuja liittyvän aluevaaleihin”. No minä näen sen siten että ne ovat niitä samoja puolueita jotka aiheuttavat polttonesteiden hinnankorotukset ja jotka ovat aikaansaaneet tämän lisääntyvän terveydenhuollon korruption.
Ilmoita asiaton viesti
”No minä näen sen siten että ne ovat niitä samoja puolueita jotka aiheuttavat polttonesteiden hinnankorotukset…”
Eli ihan jokainen puolue joka 10v aikana ollut hallituksessa, myös fanittamasi persut. Nykyinen hallitus on tehnyt yhden indeksikorotuksen, muu hinnannousu johtuu öljyn maailmanmarkkinahinnasta.
Ilmoita asiaton viesti
On ainakin upoonnut probakanda bensankrootuksesta..Kannatais vähän ottaa selvää asioista.
Ilmoita asiaton viesti
Paljonkos töiden määrä kentällä vähenee uuden uljaan hallinnon myötä, tai paljonko hoitajien työpaine kevenee.
Missä fokus ?
Mietitäänkö yhdessä, mitä maksaa 25 ’hyvinvointi’ alueen uudet toimitilat kalusteineen, paljonko palaa rahaa istuskelijoiden palkkoihin ja kokoustamiseen, mitä maksaa uusi IT järjestelmä ?
Vähemmälläkin kun olisi tultu Suomen kokoisessa pienessä maassa toimeen. Taitaa muuten se hyvinvointi osua sinne hallintoon.
Kalliiksi tulee sosialistinen hallintokoneisto.
Ilmoita asiaton viesti
Saanen muistuttaa, että porvarillinen Sipilän -Orpon -Soinin hallitus valmisteli yhtä lailla moittimasi ”sosialistihallinnon” eli sote -alueiden perustamista.
Kun Sipilän hallitus perustettiin, sen kolmanneksi suurin hallituspuolue oli Perussuomalaiset. Puolueriita vasta vei PS hajaannukseen ja oppositioon.
Perussuomalaiset sopi hallitusneuvotteluissa sote -alueiden perustamisesta. Nyt sitten kuin Juudas kielletään kaikki teot ja pestään käsiä.
Sipilän hallituksen malli ei täyttänyt perustuslain vaatimuksia ja malli raukesi. Orpon Kokoomus silmät kirkkaana arvostelee koko aluemallin luomista. No, voihan sitä mieltään muuttaa, mutta taitaa joillain puolueilla muuttua tämän tästä..
Ilmoita asiaton viesti
Saanen muistuttaa, että sairaalloisen suuren 25 tjsp. Maakunnan synnyttämisen puolella ei ole ollut yksikään asiantuntija. Miksi siis se yht`äkkiä on niin kiva ?
Järjettömän hallinnon kasvattamisen kannalla ovat kommunistit ja sosialidemokraatit. Vihreistä en osaa sanoa. Kepua taas ei lasketa, koska uudistus on Kepun poliittisia suojatyöpaikkoja hamuavien ainoa henkireikä.
Liian iso hallintokoneisto ei tuo lisäarvoa eikä tuottavuutta. Päinvastoin ja maakunta maksaa viulut. Meno on kohta kuin entisessä DDR ssä nuhjuisine aluehallintoineen ja korttelikomiteoineen.
Ilmoita asiaton viesti
”Palattaisko raiteille! Ai niin, se Vantaan ratikkakeskustelukin on sotkettu aluevaaliteemoihin.” Onhan PS soteknut myös bensajutun näihin vaaleihin.
Ihme etteivät ole vielä löytäneet ratkaisua siihen missä tulevat ratikat ”tankataan”
Noilla ajtustenjuokuilla ja sanoisko ”herneillä” siinä voisi olla uusi vaaliteema heille.
Jokaisen pitää muistaa että PS on nuori puolue ja joka vuosi silellä näkyy muuttuvan hajaannusten keskellä. Monet ehdokkaat ovat ensikertaa mukana vaaleissa ja kuten ovat myös valtuustossa ensikauttaan. Nuo suuret poliittiset linjaukset ovat syntyneet siellä ”hevosmiesten” kokouksissa.
Kyllä nyt äänestäien pitäisi ymmärtää että kyseessä on tärkeät vaalit, sanoisinpa, jopa tärkeimmät. Sinne tarviitaan politiikan tositekijöitä, vastuuntuntoisia vastuunkatajia.
Vaikkak elämmekin markkinataloudessa ja markkinahumussa, niin toivoisin että tivoli jätettäisiin näistä vaaleista pois. Jos joku haluaa tivoliin, niitä lippuja saa varmaan ps;n vaalikiertueelta ja teltoilta.
Ilmoita asiaton viesti