Etäopetus -mörkö
Opetusministeri Andersson ja sijaiseksi nouseva Saramo tyrmäsivät viikonvaihteen HS:ssa etäopetusmahdollisuuden. Opetuksen arjessa tämä tarkoittaa taantumusretkeä pysyvään luokkahuoneopetukseen.
Niin kunnissa lakia tulkitaan. En voinut syksyn alkaessa käyttää etäopetusta eriyttämisratkaisuna, vaikka keväällä se toimi meidän luokassa monella oppilaalla erinomaisesti. Oppilaat saivat rauhassa keskittyä tehtäviinsä ja tuki demokratisoitui eli kaikki saivat huomiota tasapuolisesti. Toki osa koki etäilyn piinalliseksi, mutta heidän kaltaisilleen sitä ei kannata suunnatakaan. Eikä missään nimessä muillakaan kokoaikaisena ratkaisuna.
Opetusryhmät ovat nykyään heterogeenisia, oppilailla moninaisia oppimisen ja muun elämän haasteita pienluokalle päätyessään. Moni oppii ja saa paljon erityisryhmässä tukea. Yhä haastavampaa on kuitenkin sekä oppilaille että opettajilla vastata monimuotoisten vaikeuksien kirjoon ahtaissa luokkatiloissa metelin ja häiriöiden keskellä.
Inkluusio, eli tavoite opiskella kaikki yhdessä ja luokittelematta ns. vanhaan malliin mm. käytöshäiriöisiin, oppimisen erityisvaikeuksiin, autisteihin, on tarkoittanut näiden oppilaiden sijoittamista joko yleisopetuksen yhteyteen tai sekaisin kaikki samaan luokkaan. Eli ne, joilla on suurin haaste keskittymisessä ja neuropsykologisessa levottomuudessa opiskelevat samassa ryhmässä hitaampien ja hiljaisten kanssa. Voitte miettiä miten optimaalisesti tuo combo toimii.
Tilanteissa, joissa oppilaalla on hyvin haastavat keskittymisen haasteet, käytösongelmat, melu aiheuttaa aistiyliherkkyyden vuoksi ongelmia tai sosiaalinen ahdistuneisuus vaikeuttaa kouluun tuloa, etäopetuksella saataisiin parannusta aikaa. Moni jää näissä tilanteissa nyt kotiin, mikä kuormittaa sosiaalityötä, pakottaa palkkaamaan tukihenkilöitä kouluun tulon tai kotitehtävien tekoon.
Etäopetusmahdollisuus tulisi sisällyttää osaksi perusopetuslakia. Normaaliolosuhteissa se voitaisiin ottaa joihinkin oppiaineisiin eriyttämisratkaisuna yksilöllisesti käyttöön erityisperustein. Meillä on olemassa erityisen tuen hallinnollinen prosessi, joten sen osana eriyttävä etäopetusratkaisu olisi mitä luontevin tapa hoitaa tämä asiallisesti eteenpäin. Näin myös vastuukysymykset ja vakuutusasiat olisivat kunnossa. Huoltajien ja oppilaan kanssa on luonnollisesti menetelmät sovittava yhteistyössä.
Syrjäytymisuhan alla olevat nuoret ottavat aina keväisin ”omaa lomaa”. Etäopetus ei tässä ollut mikään poikkeus. Se vain nosti koulun olemassa olevat ongelmat pintaan. Itse asiassa ongelma ei kosketa vain erityisopetusta, vaan koulumotivaatio on monella yleisopetuksen puolella heikko. Aina keväisin useat suorittavat ”vitospaketteja” luokalta päästäkseen. Viime keväänä kuuli hyvin monen näistä vitosoppilaista tehneen hirmuisen nousun etäopetusjaksolla. Ryhmäpaineen ja häiriötekijöiden puuttuessa oli ollut paljon helpompi keskittyä oppimiseen.
Toivon, että Opetus- ja Kulttuuriministeriö ryhtyy laajemmin selvittämään myös etäopetuksen tuomia hyötyjä, eikä tyrmää sen kehittämismahdollisuuksia.
Säde Tahvanainen
Erityisluokanopettaja, kuntavaikuttaja
Kaikki eivät ole laumasieluja mutta valtaosa ihmisistä on.
Tuttuni asberger-lapsi, siis autismin kirjolla oleva oli todennut että toivottavasti etäopetus jatkuu ikuisesti ja numerot olivat nousseet. Ryhmän aiheuttamat paineet toimintakyvylle normiryhmässä vievät nuoren kaiken jaksamisen. Nuori romahtaa koulupäivän jälkeen, kirjaimellisesti, eteiseen itkemään, kerää voimia seuraavaan päivään ja viikonloput menevät täysin toipumiseen..
Toisaalla, toisen tutun lapsi menetti otteensa normikoulunkäyntiin etäkoulun aikana. Yläkoululainen ei etäkoulun jäljeen ole käsittääkseni täyttä viikkoa koulussa viihtynyt, rakastavat vanhemmat, ammattilaiset ovat avuttomia tilanteen edessä. Lapsi lähtee kouluun, tulee koulusta muttei ole näkynyt koululla tai lähtee aamulla kouluun ja tulee kolmen päivän päästä koulusta, muttei ole käynyt koulussa..
Kierre yläkoululaisen kohdalla on vaikea katkaista ja ongelmat eivät ole perheestä lähtöisin, työssäkäyvien vanhempien nuorin lapsi.
Itse erityislapsen, erittäin ylivilkkaan sellaisen isänä voin todeta että silloin eskarin etäopetustunneista joita kokeiltiin lapsi pysyi ehkä kolme minuuttia kamerassa, ehkä kymmenen minuuttia tehden tehtäviä ja meitä oli kaksi aikuista uhkailemassa, lahjomassa ja kiristämässä fyysisesti ja ope toisessa päässä.
Itse etäyhteyksien ystävä mutta eihän etäyhteys ole kuin murto-osa siitä mitä fyysinen voi antaa, puolin ja toisin. Lähinnä etäyhteys korvaa sen ettei yhteyttä ole ollenkaan..
Silti, etäyhteyksiä, tietotekniikkan antamua nahdollisuuksia pitää ehdottomasti käyttää ja sen käyttöä ja käytettävyyttä kehittää ja edistää.
Ilmoita asiaton viesti
Aineenopettajana näen, että inkluusio ei toimi. Miten se toimisikaan, kun optimistisesti kerätään totaalisen sekalainen seurakunta motivoituneita ja motivoitumattomia, käytöshäiriöisiä ja ujoja, suurista oppimisvaikeuksista kärsiviä ja erityislahjakkaita samaan ryhmään opiskelemaan. Siinä eivät wilmaan kirjatut tuet paljoa merkitse eikä sekään, että tunnilla voi olla useampi opettaja.
Mutta ratkaisuksi tähän ei ole etäopiskelu, sen totesin itse viime keväänä. Etäopiskelu sopii tietysti joillekin, vaikkapa sellaiselle, jonka on pakko saada huomiota luokassa perseilemällä ja etäkoulussa ei sitten tätä tarvetta ilmene. Tai etäkoulu voi olla syrjäänvetäytyvälle ja ujolle oppilaalle tilanne, jossa voi rauhassa osoittaa omat taitonsa.
Tuolla kommenteissa Janne Kejo toteaa, että ihminen on oikeasti laumaeläin. Allekirjoitan, kasvokkain tapahtuvaa vuorovaikutusta ei korvaa mikään ja tämä pitää paikkansa oppimisen suhteen. Ns. reaaliaineissa tämä on aivan oleellista. Todellinen keskustelu, pohtiminen, kannanotto on mahdollista vain luokassa, jossa näemme ilmeet ja eleet ja kuulemme äänenpainot. Sitä ei korvaa Teams tai Zoom tai joku muu väline.
Kevään etäkoulu toi esille myös tunnollisten oppilaiden ja myös opettajien valtavan työmäärän. Tästä on ehkä opittu jotakin, mutta pahoin pelkään, että jos ja kun etäkouluun siirrytään, samat virheet toistuvat. Kommunikaatio ei hienoista välineistä huolimatta toimi opettajien kesken ja yksi jos toinen laittaa melkoiset tehtävät tehtäviksi, lopputuloksena sitten liikaa työtä.
Myös opettajilla oli melkoista kuormitusta, moni sanoi olevansa melkoisen puhki. Itsekin tein työviikossa useamman 10-11 tuntisen työpäivän, viikonloppuisin 5-6 tuntia koulutöitä ja joskus sekään ei riittänyt. Laskeskelin, että työhön käytin viikossa lähemmäs 60 tuntia keskimäärin. Toki viikkotunteja oli 29. Luokkaopetuksessa näen, kuka opiskelee ja kuka ei, etäkoulussa piti tarkastaa jokaisen oppilaan tuotos erikseen. Joten jos jotenkin selviämme ilman totaaliseen etäopetukseen siirtymistä, kokisin sen kokonaisuuden kannalta paremmaksi.
Ilmoita asiaton viesti