Ilmastoteot pelastavat lastemme ja lastenlastemme elämän
Puoluejohtajat väittelivät maanantain 20.3.2023 Ylen vaalitentissä hiiineutraalisuustavoitteesta. SDP. Vasemmistoliitto, Kokoomus ja Vihreät puolustivat linjakkaasti nopeita toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi, mikä luo myös uutta teollista kasvua ja työtä.
Purra uskotteli kiivassanaisesti ettei meillä ole varaa ilmastotavoitteisiin. Lyhytnäköisesti kansalle kerrotaan ettei Suomen teoilla ole mitään merkitystä. Ilmeisesti meillä on kuitenkin ”varaa” kuolla kuumuuteen ja nälkään? Sitä nimittäin maapallolla on edessään ilmastonmuutoksen edetessä. Nälkäkriisi on edessä myös Euroopassa, ei pelkästään kehittyvissä maissa, joista perussuomalaiset eivät näytä muutoinkaan välittävän.
Perussuomalaiset paasaavat ”kuinka lapsemme ja lapsenlapsemme joutuvat velkataakan maksajiksi”. Purran joukkoja ei kuitenkaan pätkääkään kiinnosta onko maa tulevaisuudessa enää viljelykelpoista tai muuttuvatko lastemme ja lastenlastemme elinolosuhteet ovat sietämättömiksi maapallolla. Ai niin, eiväthän he äänestä näissä vaaleissa!
Tärkeintä näyttää olevan se perinteinen oman edun tavoittelu: kunhan luvataan hyvää omille äänestäjille. Perussuomalaisille tämä tarkoittaa, että saa ajaa autolla riittävän halvalla bensiinillä. Siitä perussuomalaiset kantoivat eniten huolta myös edellisen kerran hallitusvastuussa ollessaan. Autoveroa alennettiin ja teiden kunnosta meuhkattiin. Muuta perintöä ei hallituskaudesta käteen jäänytkään. Valitettavasti tulevaisuuden lasten elämää ne eivät auta.
On aika käsittämätönsä, että ilmastoasioita vähätellään, kun tutkijat ovat jo aikaa sitten ovat todenneet aavikoitumisrajan nousevan tätä vauhtia Pariisin tasolle. Maailman vilja -aittojen tuotanto on kuumimpina vuosina hälyttävällä rajalla, jäävuoret sulavat ja veden pinta nousee. Ekokatastrofit ja rajuilmat ovat lisääntyneet. Lajisto vähentynyt dramaattisesti. Kuumina kesinä on jo nyt tukahduttavan kuumaa.
Perintömme jälkipolville on surkea, jos lyhytnäköisessä vallanhimossa ei uskalleta muuta kuin luvata omille äänestäjille mieluisia asioita. On aika ottaa vastuu myös tulevaisuuden sukupolvien elämästä!
Vaikka mitä piruja seinälle maalaisit ilmastonmuutoksen seurauksista ja väittämiä ihmisten syyllisyydestä siihen, on tulessakin palamaton totuus, että Suomi ei siihen pysty vaikuttamaan käytännössä ollenkaan. Juuri tämän Purra sai avauspuheessaan mainittua ja siitä pointsit hänelle.
Jos ilmastonmuutos tulee aiheuttamaan sopeutumistarvetta, niin sen sopeutumisen pystymme vähimmin kärsimyksen tekemään, jos olemme pitäneet huolta oman taloutemme vahvuudesta. Se on se primääriasia, johon meillä on mahdollisuus vaikuttaa, kaikki muu on ”herran” (Kiinan, Intian USA:n j.n.e.) hallussa. Sellaisissa maissa lainsäädännölliset päätökset koskevat satoja miljoonia tai miljardeja ihmisiä saman tien. Meillä vain 0,05%:a maailman väestöstä.
Eli ainoa asia, jota ilmastonmuutoksen vuoksi Suomessa oma-alotteisesti kannattaa tehdä, on siihen liittyvien innovaatioiden aikaansaaminen ja kaupallistaminen.
Ilmoita asiaton viesti
Väität, että kun jäävuoret sulavat, niin vedenpinta nousee. Ei se nouse vaan laskee,
Sillä jäävuorista on valta osa veden alla.
Voit tehdä seuraavan kokeen: kaada viskiä lasi puoleenväliin ja laita siihen jääpala, mikä ui kokonaan viskissä. Tee sitten lasin reunaan merkki.
Jos sitten maltat odottaa, että jääpala on kokonaan sulanut, niin huomaat, että viskin pinta on laskenut.
Tämä johtuu siitä, että jäätyessään vesi laajenee 9-10 %, joten sulaessaan sen tilavuus pienenee,
Voit tehdä kokeen myös pelkällä vedellä, mutta viskin kanssa se on huomattavasti hauskempaa.
Ilmoita asiaton viesti
En minä sellaista väitä. Kommenttisi taisi mennä väärään kohtaan.
Ilmoita asiaton viesti
Niin meni, sorry, tarkoitin sen vastaukseksi plogistille.
Ilmoita asiaton viesti
Teet tässä päättelyssäsi kyllä heti alkuun sen anteeksiantamattoman virheen, että laitat viskiin jääpalan.
Ilmoita asiaton viesti
Olen käynyt Skotlannissa useammassa viskitislaamossa ja oppinut, että viskin laitetaan pipetillä 2-3 tippaa vettä. Mutta kun pipetti ei ole aina käsillä, niin korvaan sen yhdellä mahdollisimman pienellä jääpalalla. Tämä merenpinnan lasku juttu oli sitten asia erikseen
Ilmoita asiaton viesti
Suomi ei siihen pysty vaikuttamaan käytännössä ollenkaan.
—————————–
Tietenkään emme voi vaikuttaa määräänsä enempää mutta meidän täytyy tehdä oma osamme jos vaadimme sitä muiltakin.
Ilmoita asiaton viesti
Se on ihan sama mitä me ”vaadimme”. Suomea ei ole olemassa kun globaalisti tarkastellaan.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt en ihan ymmärtänyt? Eikö siis kenenkään pidä tehdä ilmastonmuutoksen torjumiseksi mitään vai mitä tarkoitat?
Ilmoita asiaton viesti
No kerropa sitten, millainen merkitys Suomen teoilla on. Jos ja ilmeisesti kun Suomi on hiilineutraali vuonna 2035, mikä on sen vaikutus ilmastonmuutokseen?
Ilmoita asiaton viesti
”Ilmastoteot pelastavat lastemme ja lastenlastemme elämän”
Eikö tuo otsikko ole hieman väärin, pitäisi kai olla seuraavasti; Ilmastotekomme jäävät lastemme ja lastenlastemme maksettavaksi.
Lienee muuten ainoa ”hyöty” näistä teoista joka jälkipolvillemme jää.
Ilmoita asiaton viesti
Aika paljon noinkin lyhyeen blogiin mahtui sitä itseään.
Lastenlapsillemme jättämämme velkataakka taas ei blogistia pätkääkään kiinnosta, kuten ei muitakaan demareita.
Ilmoita asiaton viesti
Vihreä siirtymä näköjään kykenee hämärryttämään järjen äänen kuumuuden ja ilmastokriisin sumentaessa vähäisenkin jäljelle jääneen harkintakyvyn tuulimyllyjen taustalla papattessa.
Ilmoita asiaton viesti
Väität, että kun jäävuoret sulavat, niin vedenpinta nousee. Ei se nouse vaan laskee,
Sillä jäävuorista on valta osa veden alla.
Voit tehdä seuraavan kokeen: kaada viskiä lasi puoleenväliin ja laita siihen jääpala, mikä ui kokonaan viskissä. Tee sitten lasin reunaan merkki.
Jos sitten maltat odottaa, että jääpala on kokonaan sulanut, niin huomaat, että viskin pinta on laskenut.
Tämä johtuu siitä, että jäätyessään vesi laajenee 9-10 %, joten sulaessaan sen tilavuus pienenee,
Voit tehdä kokeen myös pelkällä vedellä, mutta viskin kanssa se on huomattavasti hauskempaa.
Ilmoita asiaton viesti
Suomen ilmastoteoilla ei ole mitään käytännön merkitystä, sillä ilmakehä sattuu olemaan koko maailman yhteinen kiertävä ilmakerros.
Ilmoita asiaton viesti
Vihervassari hulluutta.
Ilmoita asiaton viesti
”Perintömme jälkipolville on surkea, jos lyhytnäköisessä vallanhimossa ei uskalleta muuta kuin luvata omille äänestäjille mieluisia asioita. On aika ottaa vastuu myös tulevaisuuden sukupolvien elämästä!”
Juurikin noin, sillä holtiton velkaatuminen pitää lopettaa, sillä tuleville sukupolville on suunnaton urakka maksaa edes marinin hallituksen kolossaalinen velka.
Suu säkkiä myöden, sanoo vanha sanonta.
Jos demareiden fokuksessa on edelleen se kiilu-silmäinen ”ilmastonmuutos”-politiikka, niin voin sanoa, että tästä taloudesta ei demarit enää ääniä saa.
Onko kukaan miettinyt, miksi kiina ei koe huolta CO2 päästöjen lisääntymisestä?
Silti kyseinen maa on saanut hilattua avaruusaseman tellusta kiertävälle radalle, joten ihan kehitysmaa se ei ole ja varsinkaan tieteen harjoitamisessa. Kannattaa katsoa, miten siellä hankitaan patentteja, mitä länsimaat eivät ole onnistuneet kehittämään…
Ilmoita asiaton viesti