”Moraalinen rappio” -katsokaa peiliin Vantaan Perussuomalaiset
Hohhoijaa. Nyt sanon näin. Vantaalla käytiin vaalit ja nyt uusi innokas poliitikko Tuukka Saimen kauhoo kaksin käsin, risut ja männynkävyt ryskyen, eteenpäin. Puheet ovat liioittelevia, epätotuuksia viljeleviä, väitteitä, jotka eivät pidä paikkaansa. Kuntapäätöksenteosta ei näytä olevan mitään käsitystä.
Ilmeisesti eduskuntaan on päästävä hinnalla millä hyvänsä ja tuhottava pitkät yhteistyösuhteet lyhyessä ajassa. Se on valitettavaa, sillä politiikassa on kyse luottamuksesta. Sen menetettyään sananvalta menee. Vantaalla hyvä yhteistyö perussuomalaisten ryhmän kanssa on lähes katkeamaisillaan.
Saimen on lyhyessä ajassa syönyt uskottavuutensa ja luottamuspääoman muihin ryhmiin. Samaan aikaan, kun perussuomalaisten oma ryhmä rypee repeämisen partaalla ja valtuustoryhmässä taistellaan epäselvästä rahankäytöstä, Saimen jahtaa lasten ja nuorten järjestöavustuksia. Väittäen niitä ”moraaliseksi rappioksi, kähminnäksi ja salaisiksi kassakaappisopimuksiksi”. Todettakoon suhteellisuus; miljoonien avustuspotista ”jopa” kymppitonnin osuus menee poliittisille nuorisojärjestöille. Voi äiti!
Perussuomalaisten poliitikkojen omat kytkennät ruoka -aputoiminnassa ovat nousseet valtakunnan uutisiin ja lautakunta totesi myös tila-asioissa ilmenneen keväällä sotkuja. Perussuomalaisten paikallisjärjestöstä pois potkitaan aktiiveja, jotka ovat avoimessa facebook -keskustelussa tuoneet esille kirjanpitoepäselvyyksiä ja todenneet heitä painostetun. Mitähän kaikkea on jäänyt tämän lisäksi pimentoon?
Moraalinen rappio lienee jossain muualla kuin lasten ja nuorten järjestöavustusmomentilla.
Säde Tahvanainen
SDP Vantaa, kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja
Hyvä, että jotkut sentään laittaa kapuloita rattaisiin järjettömään ratikkahankkeeseen.
Ilmoita asiaton viesti
Ja kapuloita riittää, laittaa, joka asiasssa ratttaisiin. Jospa välillä kokeilisi yhteistyötä, niin voisi jotain saada aikaankin.
Ilmoita asiaton viesti
Joskus olisi hyvä priorisoida mihin sitä rahaa tuhlataan. Demareille se on tosin tuntematon käsite.
Ilmoita asiaton viesti
Aikoinaan haukuttiin maakaupoista, mitä mieltä nyt ollaan?
Aikoinaan haukuttii Metron rakentamista ja jaettiin jopa tuomioita, kylläkin osittain aiheesta. Miten on tänäpäivänä.
Vanha sanonta että joskus pitäisi nähdä asioita ”nokkaansa pidemmälle” toteutuu monissa isoissa päätöksissä, vasta jälkikäteen, sitä kutsutaan myös visioinniksi.
Ilmoita asiaton viesti
Vantaalle olisi voinut suunnitella vaikka kisko- tai kaasubussi, jonka kustannukset ovat vain murto-osa tästä hyveposeeratusta ratikasta. Näiden reittejäkin olisi tulevaisuudessa helpompi muuttaa tarpeiden mukaan.
Ilmoita asiaton viesti
Hannu Kärkkäinen: – ”Aikoinaan haukuttii Metron rakentamista ja jaettiin jopa tuomioita, kylläkin osittain aiheesta. Miten on tänäpäivänä.”
Metroon ilmeisesti ollaan tyytyväisiä, mutta se ei vielä todista mitään, koska vaihtehtoista tulevaisuutta ei päästä ikinä kokemaan. Eli, mitä olisi tapahtunut, jos metroon käytettävät rahat olisikin sijoitettu johonkin muuhun? Jos niillä olisi ostettu bitcoineja, niin nyt olisi käsissä melkoinen jättipotti. Tai entä, jos ne olisi sijoitettu vanhustenhoitoon tai perusopetukseen? Tämä kaikki on tietenkin jossittelua, eikä todista senkään vertaa, mutta tuonee esiin sen, että hyväkään lopputulos ei todista sitä, että päätös olisi ollut paras mahdollinen.
Ilmoita asiaton viesti
Ensinnäkin Vantaalla ei ”tuhlata” rahaa. Hyvin niukoilla resursseilla on aina pärjätty.
Jos kyse olisi pelkästä ratikkakritiikistä, se olisi ymmärrettävää.
Nyt yritetään leimata koko muu valtuusto vastuuttomaksi rahan tuhlareiksi aivan kaikessa. Ikäänkuin yksi ”itämaan viisas” olisi muiden yläpuolella. Ei rakenna yhteistyötä, tarkoitus vain hajottaa. Surullista.
Ilmoita asiaton viesti
”Vantaalla hyvä yhteistyö perussuomalaisten ryhmän kanssa on lähes katkeamaisillaan.”
Vantaa on ollut aina yksi hyvin menestyneistä PS aluseista. Viimeaikaiset tapahtumat osoittavat että myös PS;n muu toiminta seuraa samoilla jäljillä , eli hajaannuksen jäljillä. PS on varsin nuori puolue ja takana yksi iso hajaannus. Nyt kun remmiin on astunut uutta ”porukkaa” heiltä puuttuu kokemus yhteistyöstä ja yhteisestä päätöksenteosta, se on hallitsematon tilanne. Politiikka ja verroinkin kunnallispolitiikka, ei ole sitä että kaikkia liikuvia ammutaan ja kaikkea mahdollista vastutetaan. Yksikään puolue ei saa diktaattorin valtaa, siksi nostamasi yhteistyön merkitys on se avain, millä toimitaan. Yhteenvetona, sitä isoa hajaannusta odotellessa.
Ilmoita asiaton viesti
Olisi kiva saada helppotajuinen blogi siitä mitä aluevaalit ja sote merkitsevät juuri Vantaalla. Mitkä ovat meidän erityiskysymykset. Mitä merkitsee se että olemme HUS-aluetta mutta Helsinki ei tule soten osaksi? Ihan perusinfoa kannattaisi jakaa tulevasta Sotesta vaikka tällä alustalla.
Persut nyt ovat toivottomia joka tapauksessa. Ei heihin kannata ruutia hukata.Riidelkööt keskenään vaikka vasaroiden kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
Totta. Aluevaaliteemat ovat aihe, joihin tulee siirtyä.
Kotisivullani on jo aika lailla asiaa tavoitteista.
https://www.sadetahvanainen.fi/
Helsinki -Uusimaa -alueella on luotava sellaiset vipuvarret, jotka luovat uutta HUS:n ja alueiden palveluintegraatioon.
Ilmoita asiaton viesti
”Perussuomalaisten poliitikkojen omat kytkennät ruoka -aputoiminnassa ovat nousseet valtakunnan uutisiin ja lautakunta totesi myös tila-asioissa ilmenneen keväällä sotkuja. Perussuomalaisten paikallisjärjestöstä pois potkitaan aktiiveja, jotka ovat avoimessa facebook -keskustelussa tuoneet esille kirjanpitoepäselvyyksiä ja todenneet heitä painostetun. Mitähän kaikkea on jäänyt tämän lisäksi pimentoon?”
Kuten Tahvanainen itsekin toteat, on selvää, ettei poliittisin perustein tulisi tukea myöntää. Ei millekään yhteisöille. Poliittiset nuorisojärjestöt, terveysjärjestöt, kansalaisjärjestöt ovat puoluetuen paikkoja. Kuntien varainkäyttöön olisi hyvä saada järkeä. Tahvanainen puhuu nuorisojärjestöjen osalta kymppitonneista miljoonissa. Noista muistakin tukea saavista yhdistyksistä löytyy sellaisia, joiden johtajisto koostuu poliittisista vaikuttajista.
Ilmoita asiaton viesti
” Puheet ovat liioittelevia, epätotuuksia viljeleviä, väitteitä, jotka eivät pidä paikkaansa. ”
Sanahelinää. Sry. Tuotko todennettavasti konkreettiset esimerkit.Tks!
(En tunne ketään tai mitään asiaan kuuluvaa, en vain jaksa sanallisia väitteitä, exäni tekee niitä minusta tarpeeksi 👍😂).
Ilmoita asiaton viesti