Myös maahanmuuttajan lapsella oikeus menestyä!
Peruskoulun oppimistulokset kuohuttivat tällä viikolla eduskuntaa. Erityinen huoli on epätasa-arvon lisääntyminen. Maahanmuuttajien lapset pärjäävät muita heikommin.
Vieraskielisyys ennustaa tänä päivänä useammin heikompia oppimistuloksia kuin keskimäärin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvilla. Tilanne on kuin kuva menneisyydestä 1950 -60 -luvulta. Silloin työläisten lapset olivat vastaavassa asemassa. Rako menestyviin oli suuri. Vaikutus näkyi perheissä ja kaduilla.
Tuon jälkeen loimme maailman tasa-arvoisimman peruskoulun. Menestyimme PISA -tuloksissa. Oppimiserot olivat maailman pienimpiä. Minä kuulun tuohon sukupolveen, joka hyötyi eniten peruskoulun tasa-arvoisuudesta. Työläisperheen kasvattina sain kaiken tuen yhteiskunnalta ponnistaa aina yliopistoon asti.
Nyt erot kasvavat taas hurjaa vauhtia. Tilanteeseen on puututtava nopeasti. Emme voi hyväksyä, että maahanmuuttajan lapsi alisuoriutuu tai jää muista jälkeen, koska kotona ei pystytä tukemaan oppimisessa. On tunnettu tosiasia, että koulutetut vanhemmat pystyvät paremmin tukemaan lapsiaan opinnoissa.
Maahanmuttajaperheiden lapsille on annettava samat mahdollisuudet kuin muillekin. Heillä on myös oikeus menestyä ja nousta koulutuksen portaita ylöspäin. Seuraavan hallituksen on otettava koulutuksen tasa-arvon palauttaminen ohjelmaansa.
On lisättävä tukea ja opetusta kaikille niille ryhmille, jotka uhkaavat pudota perusopetuksessa. Kouluille, joissa on paljon maahanmuuttajataustaisia lapsia, on annettava entistä suurempi tuki sekä pienemmät ryhmät.
On myös muutettava asenteita. Kaikkia maahanmuuttajia ei voi kehottaa opiskelemaan hoiva -avustajiksi vain yhteiskunnan tarpeiden vuoksi. Maahanmuuttajanuorella on yhtäläinen oikeus valita itseään kiinnostava koulutusala.
Palautetaan koulutuksen tasa-arvo. Jokaisella on oikeus ponnistaa kykyjensä mukaan eteenpäin!
Säde Tahvanainen
Erityisopettaja, aikuiskouluttaja
Eduskuntavaaliehdokas
Peruskoulu toi mahdollisuuksien tasa-arvon kaikille: jokainen suomalaislapsi pääsi opiskelemaan maksutta niin pitkälle kuin tahtoi tai kykeni. Se, että koulutettujen vanhempien lapset (ryhmänä) pärjäsivät ja pärjäävät koulussa muita paremmin, on fakta. Toinen tosiasia on, että tytöt pärjäävät paremmin kuin pojat, ja kolmas on tämä kantasuomalaisten paremmuus maahanmuuttajiin verrattuna.
Jotta haasteeseen pääsee kiinni, pitää aluksi tutkia noiden ilmiöiden syitä ja ne mahdollisuuksien mukaan poistaa. Sen jälkeen peruskouluun pitää tehdä tarvittava korjausliike, jonka tavoite on parantaa kouluttamattomien vahempien lasten, poikien sekä maahanmuuttajalasten koulumenestymistä – muittenkaan ryhmien lapsia silti unohtamatta.
Lisärahan ja muiden resurssien lisääminen köyhimpien asuinalueiden kouluille on tietysti yksi keino, mutta jos se merkitsee resurssien vähentämistä muilta kouluilta, sitä ei pidä toteuttaa. Ja poikien huonompaan koulumenestykseen sekään ei pure – ellemme sitten palaa poikakouluihin ja lähde sitten lisäämään resursseja niille.
”Koulutuksen tasa-arvon palauttaminen” on siis paljon monimutkaisempi asia ja vaatii paljon syvällisempiä toimia kuin vain rahan lapioimista maahanmuuttajavaltaisille kouluille.
Ilmoita asiaton viesti
Pitäisi selvittää vanhempien uskonnon ja ”kulttuurin” vaikutus lastensa koulunkäyntiin. Tulosten mukaan toimenpiteitä.
Muuten, olisin luullut vihervasemmiston ottavan johtoaseman näiden asioiden selvittämisessä, he kun väittävät toimiensa perustuvan tieteeseen ja tutkittuun tietoon. Toistaiseksi olen huomannut heidän vain huutavan lisää rahaa.
Ilmoita asiaton viesti
Suuret ikäluokat kävivät koulunsa ennen peruskoulua. Työläistaustaisia suomalaisia muutti Ruotsiin 60- ja 70-luvuilla, heistä tuli sukupolvessa ruotsalaisia. Kielitaito ei ratkaise mitään. Helsingissä englantilainen, saksalainen ja ranskalainen koulu ovat täynnä S2-oppilaita ja niissä menestytään. Ongelma on Afrikasta ja Lähi-Idästä tulleissa, he eivät pärjää missään.
Ilmoita asiaton viesti
Ongelma on Afrikasta ja Lähi-Idästä tulleissa. Minusta olisi oikeudenmukasta,
että ongelma lapset opetetaan omissa luokisssaan. Miksi laahata koko luokkaa
muutaman heikosti oppivien tahdissa. Jos joku ei opi tai ei halua oppia, lisä
raha ei auta.
Ilmoita asiaton viesti