Oikeus kypsyä rauhassa -avain lasten ja nuorten hyvinvointiin
Lasten ja nuorten hyvinvointi kuohuttaa. Näen yhä useammin somessa ja mediassa syytteleviä kirjoituksia, erityisesti kouluun päin. Tapahtunut surmatyö, lastensuojelun tilanteiden kärjistyminen ja koronan tuoma pahoinvointi ovat saaneet ihmiset reagoimaan. Ymmärettävää, mutta kuulostaa minusta myös aikuisten kriisipuheelta.
Syyllisiä jahdatessa käy helposti, kuten noiden nuorten tilanteessa, kiihdytään ja unohdetaan olennainen. Unohdetaan pohtia kokonaisuutta ja käydä kunnon keskustelu oikeasti vaikuttavista toimista. Helpompi on sanoa ”missä olivat opettajat, kun tämä tapahtui” tai ”tekikö lastensuojelu kaikkensa”?
Ketkä opettajat ja lastensuojelun työntekijät? Ketä syytätte?
Katsoin torstaiaamuna aamutelevisiota ja siellä Kuntien eläkevakuutuksen johtaja kertoi huutavasta työvoimapulasta erityisopettajien ja psykologien suhteen. Hän myös pohti toimia työssäjaksamisen edistämiseksi näillä aloilla. Oliskohan jotain korrelaatiota asioilla keskenään?
Kuka jaksaa enää näissä tehtävissä, kun yhteiskunnan pahoinvoinnin kuorma kaadetaan viranomaisten ja opettajien niskaan? Siis aina kaiken lisäksi entisillä mitättömillä resursseilla.
Lasten ja nuorten pahoinvointi ei parane syyttelyllä. Se paranee teoilla. Aikuisten on herättävä. Kotien kasvatusvastuu, perhetyö ja varhainen tuki ovat avainasemassa. Ei koululaiset terveemmiksi tule lisäämällä erityisopettajia yläkouluun. He tulevat terveemmiksi, kun saavat varhaislapsuudessa rakkautta ja lämpöä. He tulevat terveemmiksi, kun aikuisella on varhaiskasvatuksessa, esi -ja alkuopetuksessa aikaa kohdata sekä kuunnella.
Lasten ja nuorten tulee saada kypsyä rauhassa. Heillä on oikeus saada hyvä itsetunto. Se syntyy positiivisten kokemusten kautta. Se syntyy, jos koulussa tuki kohdentuu varhaisvuosiin.
Kirjoitin jo eduskuntavaalien 2019 alla lasten ja nuorten hyvinvoinnista sekä varhaisesta tuesta. Julkaisimme teoksen ”Mahdollisuus kaikille” yhdessä tietokirjailija Jussi Särkelän kanssa.
Arikkeleissani toin esille ajatuksen ”kypsyttämöstä”. Eli lapset ansaitsevat ihan oman pienten lasten koulun, jossa nivotaan esi -ja alkuopetus yhteen. Tuossan nivelvaiheessa tulisi voida kypsyä isommaksi koululaiseksi riittävän pitkään, hankkia se hyvä itsetunto ja terve minäkuva oppijana. Sillä tavalla ennaltaehkäisemme suuria myöhempiä vaurioita.
Ehdotuksemme nostettiin hallitusohjelmaan: ”Parannetaan perustaitojen varhaista oppimista muodostamalla esiopetuksesta ja perusopetuksen kahdesta ensimmäisestä vuosiluokasta nykyistä yhtenäisempi kokonaisuus. Siirtyminen eteenpäin tapahtuu joustavasti siinä vaiheessa, kun perustaidot ovat riittävän hyvin hallussa.” Hankkeen kiirehtiminen on elintärkeää!
Säde Tahvanainen
Vantaan kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja,
erityisluokanopettaja
ps. Toimin erityisluokanopettajana yläkoulussa. Tiedän siis mistä puhun. Tunnustan olevani tänään olevani aika väsynyt. Hiihtoloma tulee tarpeeseen ja sen jälkeen toivottavasti taas jaksan ohjata nuoria elämänpolun valoisalle laidalle.
Olen kyllä kanssasi eri mieltä siitä, että vain positiivisten kokemusten kautta ihmiselle syntyisi terve itsetunto. Olen sitä mieltä, että tasapainoinen minäkuva syntyy vain siten, että ihminen kokee sopivassa suhteessa niiden positiivisten kokemusten lisäksi myös niitä negatiivisiakin kokemuksia, jotta ihminen oppii ettei hän suinkaan ole mikään maailman napa. Vain positiivisia kokemuksia tarjoamalla ihmiselle kehittyy kovin narsistinen minäkuva ja sitten ollaankin pahimmillaan tilanteessa, jossa puukko osuu kaverin kylkeen ja tekijän mielestä teko on oikeutettu, koska kyseinen kaveri oli tekijän mielestä ärsyttävä. Ratkaisu ei ole enään tuossa vaiheessa se, että kasvatustieteilijät tarjovat henkilölle lisää positiivisia kokemuksia.
Ilmoita asiaton viesti
Positiivisten kokemusten tarjoaminen ei ainakaan omasta mielestäni tarkoita sitä, että lapsi/nuori olisi ns. hemmoteltu tms., vaan että hän oppii kohtaamaan rakentavalla tavalla juuri myös niitä negatiivisia kokemuksia.
Yhteiskunnan tuen pitää lähteä kyllä muustakin kuin koulutuesta – perheiden tilanne pitää huomioida yksilöllisesti ja ainakin apua pyydettäessä siihen pitää reagoida.
Ilmoita asiaton viesti
Narsismi ei kyllä synny liioista positiivisista kokemuksista ja onnistumisista.
Pikemminkin päinvastoin.
Ilmoita asiaton viesti
Kannattaa myös muistaa, että jos jokin toimintakulttuuri johtaa useammin onnettomuuden lisäämiseen kuin vähenemiseen, sitä kannattaa muuttaa ,ihan resurssien määrästä riippumatta.
Oikea vastaus ei voi olla ”antakaa lisää rahaa” & ”antakaa takuu siitä, että meitä pidetään erehtymättöminä eikä ikinä syyllistetä mistään”.
Nuorison pahoinvoinnin syy ei ole ”kodeissa”, joista lapset sitten valtavin kustannuksin sijoitetaan ”sijaiskoteihin” ja laitoksiin.
Jotka suhtautuvat lapsiin ”ammatillisesti” (ja kustannustehokkaasti) ja tosiasiassa viis veisaavat siitä, missä lapset ovat , ellei heille tarjota ”riittäviä pakkokeinoja”.
Koko kulttuurimme on vialla. Sen keskeiset osatekijät ovat mätiä.
Hyväosaiset vanhemmat pystyvät ostamaan ja takaamaan lapsilleen yleensä paremman turvan tätä vastaan. Muut eivät.
Ilmoita asiaton viesti
Lisäisin vielä varhaisen puuttumisen ongelmiin kouluissa ja päiväkodeissa. Tiettävästi lapsien piirissä edelleen esiintyy kiusaamista ja syrjintää, varsinkin jos olosuhteet kiusaamisen kohteeksi joutumiseksi ovat otollisia. Hyvä keskustelunavaus silti Säde Tahvanainen! 🙂
Ilmoita asiaton viesti