Tuhlarihallitus?

Kuntavaaleissa päätetään palveluista. Niistä ei juurikaan ole puoluetenteissä puhuttu. Media sortui ohjaamaan keskustelun lähinnä metatason veroväittelyksi. Oppositio maalaa kuvaa tuhlarihallituksesta ja veronkiristäjästä.

Kummallisinta kevään keskustelussa on, että huippuosaavat toimittajat eivät ole kaivaneet esille todellisia avainlukuja. Koronan kourissa on eletty lähes puolitoista vuotta ja siitä selvitty kuivin jaloin. Koko Eurooppa elvyttää porvarillisten voimien Merkel ja Macron johdolla. Suomessa vain valitetaan.

Velka on kasvanut kaikkialla. Velka on kasvanut, koska hallitukset ovat tukeneet elinkeinoelämää, yrityksiä, kulttuuria, liikuntaa, järjestöjä. Myös työttömyymenot ovat lisääntyneet. Onko hallitus siis ”tuhlannut rahat taivaan tuuliin”?

Minun korviini on ainakin somen kautta kantautunut koko koronakiriisin ajan kritiikki ”hallitus ei tue riittävästi yrittäjiä” ja ”hallitus ei tue sitä ja tätä”..hallituksen toimia on syytetty myös liian hitaiksi. Tätä kritiikkiä vastaan on pakko kysyä: ”Vieläkö olisi lisää velkaa pitänyt ottaa?”

Maan hallitus sopi vaalikauden käynnistyessä 1,5 miljardin euron menotason lisäyksestä. Se oli hyvin maltillinen, jopa tarpeisiin nähden niukka linja. Tuo lisäys tehtiin vuoden 2020 talousarvioon. Kun korona räjähti käsiin ja tukipaketteja oli välttämätöntä ryhtyä räätälöimään, nousi saman vuoden velanotto 18,5 miljardiin.

Hallitus on joutunut tekemään kovia päätöksiä ja selvinnyt niistä kunnialla. Pääministeri Marin on etujoukoissa puolustanut vaikeita ratkaisuja.

Säde Tahvanainen

11.6.2021 Vantaa

ps. Tässä poimintoja tuetuista kohteista lisäbudjeteissa. Mistä aloitettaisiin karsiminen Petteri?  Poliisi, rajavartiolaitos, pelastustoimi, hätäkeskustoiminta, THL, aluehallintovirasto (koronatoimien valvonta), ELY -keskukset (elinkeinotukien jakaminen), Business Finland (elinkeinotuet), yksinyrittäjien tuki, yrittäjien työttömyysturva,  tartuntatautien valvonta, tietoteknologia (koronalaskutus), hiilineutraalisuus,  opetushallitus (koronan vuoksi lisääntyvät ylioppilastutkintomenot), taiteen perusopetus, museotoiminta, teatterit, liikuntatoimi, maaseudun ja kalatalouden yritystoiminta, maahanmuuttajien kotouttaminen, toimeentulotukimenot, asumistukimenot, sosiaali -ja terveysjärjestöjen avustukset, ikääntyvien asuminen, kirjastojen menot, ammatillinen koulutus, tutkimus -ja kehitysmäärärahat.

 

sadetahvanainen72
Sosialidemokraatit Vantaa
Ehdolla eduskuntavaaleissa

Vantaalainen valtuutettu, kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja sekä aluevaltuutettu. Pitkän linjan poliitikko, joka on toiminut kansanedustajana ja perehtynyt erityisesti koulutuspolitiikkaan sekä sote -politiikkaan.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu