Aivoinfarktini 1. vuosipäivä 31.8.2020 – huomenna terveenä ja toipuneena töihin

Tänään syön kakkua ja kohotan maljallisen punaista muumilimonadia aivoinfarktini ensimmäisen vuosipäivän kunniaksi kolminkertaisen Eläköön-huudon kera. Vuosipäiväni teema on ”Elämä, onni ja kiitollisuus.” Eikä syitä teemaan tarvitse hakea. Olenhan saanut osakseni Luojan varjeluksen lisäksi roppakaupalla hyvää onnea, maailman laadukkainta hoitoa, kuntoutusta, ensiapua, sisua, tietoa, tukea sekä rakkautta lähimmäisimpieni ja ystävieni osalta. Ja onpahan osalleni napsahtanut myös uudenlainen syvimpiä arvojani kirkastava ja vahvistava elämänkokemus, mikä on karkoittanut muun muassa kuolemanpelon pois.  31.8.2019 alkanut jatkoaikani näyttää minulle uutta raikasta valoa ja suuntaa kohti tulevaa, mutta päivä kerrallaan.

Haluan kiittää jokaista organisaatiota ja ihmistä lähimmäisistäni Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiiriin ja naapurin Joonatanin eli ”Tuitun” lohtukorvapuustista ystäviini, sekä Aivoliitosta tuolijoogalaisiin ja vesijumpan seniorikansalaisista aivoverenkiertohäiriöstä selvinneiden kuntoutusryhmään. Vanhojen sanontojen mukaisesti ”Yhdessä olemme enemmän” ja ”Parvessa on hyvä lentää”, paitsi yhdessä päin mäntyä.

Vuoden toipumismatka eri vivahteineen tähän pisteeseen on ollut moninainen, rikas ja uusia puolia sekä kokemuksia itsestäni, ympäristöstä, aivoverenkiertohäiriösairaudesta, ihmisistä ja elämästä opettaen.

Onnekkainta kaikessa on ollut se, että olen selvinnyt tärkystä lopuksi erittäin vakavalla varoituksella. Olenhan toipunut virallisesti erittäin hyvin/täysin, mitä nyt lievät tuntopuutoshäiriöt muistuttavat olemassaolostaan, rajoittamatta sen enempää elämää.

Töihin palaan huomenna 1.9.2020 porrastetusti.  Työ onkin hieno etappi toipumisen tiellä, mutta ei kaikki kaikessa. Työ ei nimittäin tule moikkaamaan lasarettiin, kun toivut tärskystä ja pohdit syntyjä syviä. Tuolloin paikalle tulevat Luojan lähettämien enkelten varjelus, hoitajat, lääkärit, neurologit, laitoshuoltajat, rakkaimmat, läheisimmät, ystävät ja potilashuonekaverit. Silti töistä saa nauttia ja paluu sorvin ääreen tuntuu erikivalta.

Minä olen ollut onnekas ja selvinnyt hyvin. Valitettavasti moni ei selviä ollenkaan tai hyvin. Tänään ajatukseni ja sieluni sopukka onkin heidän parissa, jotka eivät selvinneet tai vammautuivat vaikeasti. Ajatukseni ja rukoukseni ovat myös koronavirukseen kuolleiden ja heidän läheistensä parissa. Elämä ja Luoja meitä kaikkia kantakoon sekä voimaannuttakoon.

Samalla haluan tuoda toivoa siitä, että aivoverenkiertohäiriöistä voi selvitä, toipua ja kuntoutua myös hyvin ja siten, että mielekäs elämä jatkuu.

Ja vaikka minun tarinani on pieni tässä maailmankaikkeuden runsaudensarvessa, toivon sen tuovan aivoverenkiertohäiriöihin sairastuneille sekä niistä kuntoutuville omaisineen jonkinlaista toivoa ja lohtua paremmasta huomisesta.

Voimia, kärsivällisyyttä, sisua koronaviruksen nujertamiseen turvaohjeita noudattaen sekä oikein hyvää elämänjatkoa itse kullekin tämän Telluksen tallaajalle eli lajitoverille ;)!

Sakke

Sakari Lauriala

Elämänkokemusasiantuntija, nyrkkeilypiireissä ”Pajamäen Painajainen”, VTM. Kirjoittaa blogisarjaa kertoakseen oman tarinansa, antaakseen toivoa kanssaihmisille, lisätäkseen ymmärrystä vakavasta sairaudesta, ylläpitääkseen ammattitaitoaan sekä kuluttaakseen järkevästi aikaansa aivojen hermoverkkoja kehittäen. Työskennellyt muun muassa Onnettomuustutkintakeskuksen, Maavoimien ja Suomen Taksiliiton viestintäpäällikkönä sekä rauhanturvaajana Tshadissa ja Bosnia-Hertsegovinassa. Sielultaan Rachmaninovin 3. pianokonserton kyltymätön ikifani.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu