Aivorungon infarkti löytyy Rahmaninovin 2. pianokonserton säestämänä

1.9.2019 herään Meilahden neurologiselta osastolta. Heräämisestä en muista mitään enkä mene muistojeni tarkoista ajankohdista täyteen varmuuteen. Ihmisen muistiin ei aina voi luottaa. Muisti paikkaa tyhjiä aukkoja välillä faktoilla, välillä fiktioilla, joihin ihmisen mieli kuitenkin useimmiten vahvasti uskoo. Päälinjat pitävät kuitenkin paikkansa.

24/7/365 -sairaalakoneisto herää osastollamme sunnuntaihin ennen kello seitsemää kokeiden, mittausten, lääkkeiden, puuron ja kahvin merkeissä. Syömisestä ja juomisesta ei vielä tule juuri mitään. Hienoa on, että aamupala, lounas, päivällinen ja iltapala on armeijamaisen tarkkaan tahditettua, maistui tai ei. Sairaalan 1800 kalorin päiväkokonaisuus ruokkii hyvin ja riittävästi, mutta ei lihota. Kaikki on hyvin suunniteltua. En ymmärrä valitusta sellaisista aterioista, joita minulle hoitovaiheeni aikana elo-syyskuussa ja joulukuussa ystävällisesti tarjoiltiin.

Minulle kerrotaan, että tutkimuksiani jatketaan magneettikuvauksissa hoitoprosessin mukaisesti. Potilaskuljettaja kuljettaa minut alkuiltapäivällä varmoin ja kohteliain ottein kuvauksiin. Vastaan minut muistaakseni ottaa pari nuorehkoa herrasmiestä. Ennen kuin entinen superraskaan seniorisarjan satakiloinen mätisäkki työnnetään putkeen, kysytään musiikkitoiveita. Vastaan toivovani jotain klassista. En nyt kaipaa esimerkiksi rapakon takaista gansterirappia, josta muutoin, mikäli se on taitavasti luotua, pidän ja jota usein kuunnellaan erityisesti ennen nyrkkeilykehään nousua mielentilan sytyttämiseksi.

Magneettikuvauspaikan palvelu on kuin viiden tähden hotellista. Kuulokkeistani alkaa soida venäläisen Sergei Rahmaninovin ääriromanttinen, slaavilaisen haikeuden sekä Volgan mutkan kauniin talvimaiseman täydellisesti maalaileva 2. pianokonsertto. Se kuulostaa paremmalta kuin naismuistiin. Pääsen Stanley Kubrickin Avaruusseikkailu 2001 –elokuvan äänimaisemia muistuttavien magneettikuvausefektien rinnalla pianokonserton liki loppuun asti. Kiitän hoitohenkilöstöä loistavasta konsertosta ja radiokanavavalinnasta.

Samalla koen, jälleen kerran, voimakkaan kiitollisuuden tunteen siitä, miten iloinen veronmaksaja olenkaan pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin palveluista. Sitä olen ollut ennenkin, enkä ole tarvinnut vankkaan mielipiteeseeni varsinaista henkilökohtaista onnettomuutta tai vakavaa sairautta. Syvän köyhyyden, kurjuuden ja äärimmäisen epäoikeudenmukaisen ja raa-an eriarvoisuuden näkeminen maailmalla sekä lyhytkin perehtyminen angloamerikkalaisten mallien toimimattomuuteen riittää. Minulta ei herukaan ymmärrystä veronkiertäjille ja niille, jotka väen väkisin pyrkivät tyrkyttämään pohjoismaisen mallin tilalle julmaa ja sivistymätöntä ”vain varakkaat saavat hoitoa” –tekelettä meidän kaikkien veronmaksajien rahojen kustannuksella. Mielestäni tuollainen malli rikkoisi ”kaveria ei jätetä” -perinteen. Luulisi tämän myös päättäjien vihdoin ja viimein ymmärtävän. Kaikki ei ole, eikä sen pidä olla, kaupan. Näin myös Suomen kansan ylivoimainen enemmistö ajattelee.

Kun palaan huoneeseeni, jossa minua on tervehtimässä lähimmäisiäni ja läheisimpiä ystäviäni, antaa neurologi selityksen oireilleni: aivorungon infarkti. Neurologi toteaa ennusteeni toipumisen suhteen olevan hyvä. Havaitsenkin päivän aikana, sen minkä tuossa tilanteessa kykenen, helpotusta lähi- ja ystäväpiirissäni. Usein lieneekin niin, että kun ihminen saa epäselvässä kriisitilanteessa rationaalisen selityksen tapahtuneelle, on sillä rauhoittava vaikutus.

Seuraavaksi ryhdytään selvittelemään, miksi aivorungon infarkti pääsi tapahtumaan parhaassa työiässä olevalle oman elämänsä vuortenvalloittajalle. Neurologista mieleeni jää täydellisen terävä, rauhallinen ja selkeä ulosanti. Vakuuttavuudessaan hän muistuttaa vaikeita ratkaisutaisteluita talvi- ja jatkosodassa läpikäyneeltä kenttäeverstiltä. Mieleeni muistuu saksalainen Perikato-elokuvan ja Kriminalisti-sarjan loistava näyttelijä Christian Barkel. Muutenkin neurologit, monien muiden ammattilaisten, kuten sairaanhoitajien ja lähihoitajien rinnalla, tekevät mielettömän vaikutuksen. Rauhallista, ystävällistä ja selvää kerrontaa, informointia ja älyllistä kirkkautta. Yksi voisi olla Oxfordin yliopiston professori, toinen habituksellisesti maailmanluokan suomalainen kapellimestari tai pianotaiteilija, jolla jalat ovat menestyksestä huolimatta pysyneet nöyrän tukevasti maassa ja ystävällinen luonne säilynyt. Niin loistavaa, rauhallista ja selkosuomenkielistä palvelua he iloiselle veronmaksajalle läheisineen antavat.

Sydänystäväni näyttää potilassänkyni ääressä sometililtäni peräisin olevan kuvani neurologille erään pääkaupunkiseudun parhaimman grillin käristemakkarasta ja kertoo siinä olevan syyn sairauteeni. Kahta päivää ennen olen nimennyt kovan kilpanyrkkeilijöiden kuntopiirin ja pitkän työviikon jälkeen käristemakkaran somessa ”Taivaalliseksi hetkeksi.” Neurologi toteaa makkaran näyttävän oikein herkulliselta. Onneksi suomalainen peruskasvis ei kuitenkaan yksinomaan ole syy tapahtuneeseen.

Sorsaan en päästele muistaakseni kertaakaan. Vessahätä on suolen vetäytymisestä ja ”lyhistymisestä” johtuen muutaman päivän jäähyllä. Urealla kykenen kuitenkin avustuksen varassa käymään, mikä ei haittaa. Pääasia, että vesi lentää ja balalaikka soi.

Sunnuntaina käynnistän enemmän tai vähemmän selkeän kriisiviestinnällisen ensitietojen viestintäputken Whatsup-palvelussa. Malli käynnistyy automaattisesti. Mukana lienee myös jostain kumpuavaa ylimääräistä energiaa. Viestin vaimolleni, perheelleni, ystävilleni ja lukuisille tutuilleni alkutietoja tapahtumien kulusta – konsanaan kuin onnettomuustutkinnan ensihetkistä. Whatsup toimii hyvin ketteryydestään, helppoudestaan ja verkostopohjaisuudestaan johtuen. Uskoakseni viestin suht selkeästi ja kattavasti, vaikka joukossa lienee myös sekavampaa tavaraa, todennäköisesti. Läheiseni ovat myös luonnollisesti ottaneet yhteisiä foorumeita heti tärskyni jälkeen käyttöön. Uhka tiivistää. Mieleeni yhtenä lähimmäisen rakkauden pyhänä muistona iskostuu jälkeenpäin kuulemani toteamus siitä, kuinka yksi sisaruksistani on alkuvaiheessa todennut: ”Vaikka Sakke halvaantuisi loppuiäkseen, hoidamme hänet yhdessä.”

Liikkumiseni on edelleen kovin vaivalloista ja pitkälti sänkyyn rajoittunutta. Oikean puolen halvausoireeni ja näköhäiriöni pitävät tahdin hillittynä. Saan myös käyttööni neurologisella osastolla yleisen, mustan merirosvolapun toiseen silmääni. Kun on näköhäiriöitä- ja ongelmia, auttaa monissa tilanteissa toisen silmän peittäminen. Kahvikupin juonti onnistuu muistaakseni maanantaina pari päivää tärskyn jälkeen, kahdella kädellä kupista kiinni pitäen. Se, jos mikä, on hyvää edistystä. Elänhän osin kahvista, kuten todennäköisesti noin 90 prosentin enemmistö katajaisen kansamme puurtajista.

Sunnuntai-iltana (tai maanantaina) kykenen käymään ensimmäistä kertaa suihkussa avustuksen saattelemana sekä pesemään hampaani. Muistan puhtaan raikkauden tunteen, mitä suihkussa käynti ja hampaiden pesu toi tullessaan. Hammastahnani roiskuu pitkin leukaperiä ja paitaa, koska näen kasvoni suhmuraisina ja useampina, mutta se ei haittaa. Niin hyvältä ja virkistävältä hampaiden fluoriperäinen roiskinta tuntuu.

Sunnuntain jälkeen jatkuu aivoinfarktiin johtaneen syyn/syiden selvittäminen tutkimuksineen sekä käynnistyy kuntoutus. Maanantaina alkaa ruokakin maistua. Lisäksi osaston käytävät alkavat hiljalleen tulla tutuiksi pyörätuolin avulla. Tunnen vasemmassa kädessä voimaa ja vauhdin riemua. Mieleni ja asenteeni on hyvin positiivinen ja eteenpäin menevä. Viikon ensimmäinen kahvilassa käynti tulee jäämään myös ikuisesti mieleeni. Koskaan eivät nimittäin jäätelö, sämpylä ja kahvi ole maistuneet niin liikuttavan herkullisilta.

Sakari Lauriala

Elämänkokemusasiantuntija, nyrkkeilypiireissä ”Pajamäen Painajainen”, VTM. Kirjoittaa blogisarjaa kertoakseen oman tarinansa, antaakseen toivoa kanssaihmisille, lisätäkseen ymmärrystä vakavasta sairaudesta, ylläpitääkseen ammattitaitoaan sekä kuluttaakseen järkevästi aikaansa aivojen hermoverkkoja kehittäen. Blogit ilmestyvät noin viikon välein elämän asettamista ehdoista riippuen. Työskennellyt muun muassa Onnettomuustutkintakeskuksen, Maavoimien ja Suomen Taksiliiton viestintäpäällikkönä sekä rauhanturvaajana Tshadissa ja Bosnia-Hertsegovinassa. Sielultaan Rachmaninovin 3. pianokonserton kyltymätön ikifani.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu