Rasistin puolustuspuhe

Tunnustan heti aluksi, että olen lukuisissa vaaleissa äänestänyt Perussuomalaisia. Olen siis äänestänyt valtion korkeimman poliittisen päättäjän julkilausutun käsityksen mukaan rasistipuoluetta. En tässä lyhyessä kirjoituksessa yritä kumota minuun iskettyä leimaa, mikä saattaisikin olla vaikeaa, koska ihmiset pitävät kynsin hampain kiinni omaksumistaan ennakkoluuloista. Ennakkoluulo on ajattelun paikoilleen jähmettynyt muoto, ja siihen turvaudutaan, koska ajattelu on työlästä ja joillekin suorastaan mahdotonta. Se että valtiota johdetaan leimakirveellä, on ajattelemattomuuden vaarallisin muoto.

Ihmissuhteeni eivät ole koskaan rakentuneet rodun, ihonvärin tai kansallisuuden perustalle. Yksi vävyistäni on muuttanut Ruotsiin Lähi-Idästä. Häneltä opin sellaisen monille varmaan yllättävän asian, että maahanmuuttajat saattavat olla uudessa kotimaassaan hyvinkin valikoivia, juuri niitä, joita täällä nimitetään rasisteiksi. Tarvittaisiin ruotsinkielen painokelvottomien sanojen laajemman oppimäärän opiskelua, jos haluttaisiin tietää, mitä esimerkiksi Lähi-Idästä tulleet uusruotsalaiset ajattelevat eräistä afrikkalaisista siirtolaisista. Vain aniharvoin maahanmuuttajat ovat sellaisia suloisia pikku puudeleita, jotka eivät muuta tarvitse kuin lempeää kotouttamista ja lihapullia: he tuovat mukanaan koko oman kulttuurinsa, sen tavat, tottumukset ja uskonnon. Kulttuurien yhteen sovittaminen on vaikea, joskus mahdoton tehtävä, mutta kun sitä on lähdetty yrittämään, pelillä pitää olla selvät säännöt, eivätkä ne säännöt saa olla kantaväestöä syrjiviä. Ja se on ainakin varmaa, että mitään hyvää ei siitä seuraa, jos valtion johto demonisoi omia kansalaisiaan, jotka ovat sukupolvien ajan olleet maamme hyvinvointia rakentamassa.