Rovioita sytytellään

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on päättänyt käynnistää esitutkinnan, joka liittyy Päivi Räsäsen vuonna 2004 kirjoittamaan ihmisten seksuaalista suuntautumista käsittelevään artikkeliin. Ilman tätä korkean viranomaistahon osoittamaa väsymätöntä valppautta olisin ollut autuaan tietämätön koko jutusta, mutta nyt oli ihan pakko kaivaa Räsäsen kirjoitus esiin ja lukea se. Yritän lyhyesti kiteyttää Räsäsen sanoman ja samalla välttää itseeni mahdollisesti kohdistuvan epäilyn kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

 

Artikkelin pääasiallinen sanoma on se, että jokainen ihminen on yhden isän ja yhden äidin jälkeläinen, ja että tällainen niin sanottu ydinperhemalli on ihan järkevä tapa kasvattaa uusia ihmisiä tähän maailmaan. Edelleen todetaan, että heteroseksuaalista lisääntymistapaa ja siihen perustavaa elämisen muotoa on pidettävä luonnon mukaisena, ja että homoseksuaaliset suhteet ovat tässä suhteessa ikään kuin epätäydellisiä.

 

Artikkelissa todetaan, että kristillisen käsityksen mukaan heteroseksi ja yksiavioisuus ovat Jumalan luomisjärjestyksen mukaisia, ja että muunlaiset seksisuhteet ovat Raamatun mukaan synnillisiä. Aika hätkähdyttävä oli Räsäsen artikkeliin kirjattu tieto, että Ruotsissa on vuonna 2003 tullut voimaan laki, jonka nojalla homoseksuaalisen aktin nimittäminen synniksi voi johtaa kahden vuoden vankilatuomioon. Rikosnimike olisi tällöin sama, josta nyt ollaan epäilemässä Räsästä, eli ”kiihottaminen kansanryhmää vastaan”. Oletan, että tämä laki ei Ruotsissa koske islaminuskoisia.

 

Suomeen tämä kiihottamispykälä saatiin vasta vuonna 2011, jolloin Räsäsen artikkelin kirjoittamisesta oli kulunut jo seitsemän vuotta. Valtakunnansyyttäjän viesti näyttäisi olevan se, että mikä tahansa väärä mielipide, olkoon se ilmaistu milloin tahansa voi johtaa syytteeseen, jos se on tavalla tai toisella edelleen saatavissa yleisön tietoisuuteen. Kyseessä on siis eräänlainen jatkettu rikos. Tämä taitaa merkitä melkoista urakkaa esimerkiksi kirjastolaitokselle

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu