Avoin kirje Jan Vapaavuorelle

Ihmisavo,ilmasto ja Eurooppa – Kolme syytä miksi kokoomuksen täytyy tehdä selkeä pesäero perussuomalaisiin, kirjoitti Jan Vapaavuori muutama päivä sitten blogissaan. Mutta hyvä Jan, perussuolaisethan ovat Suomessa kaikkein ihmisoikeusmyönteisin puolue, koska haluavat turvata Suomessa sananvapauden, joka on ihmisoikeuksien ja demokratian perusta.

Entä mitä mieltä olet Jan, onko nepalilaisissa ravintoloissa työntekijiöiden törkeä hyväksikäyttö ihmisoikeusrikkomus? Varmaankin on, ja vastaavaa esiintyy muuallakin Suomessa. Mutta Jan, teidän ajamallanne politiikalla päädytään tälläisiin lopputuloksiin. Te haluatte avata rajoja ulkomaalaiselle työvoimalle, kuitekin samaan aikaan vastustatte niitä toimia, joilla valvotaan työehtojen toteutumista. Pitäisikö ensin siivota oma porstua ja sitten vasta huudella vieraisiin pöytiin? Hyvä Jan, ihmisoikeudet eivät ole mikään mielipide, vaan ne ovat jakamattomat.

Sen sijaan ilmastomuutoksen torjunnassa Suomella on varaakin huudella vieraisiin pöytiin, sillä se on jatkuvasti vähentänyt päästöjää, toisin kuin Kiina ja Intia, jotka lisäävä vuodessa päästöjä kolmetoista kertaisesti koko Suomen päästöihin verrattuna. Ja mitä tämä Eu hössötys oikein on? Ei persut vaadi välitöntä EU eroa. Pitääkö persujen oikein kumarrella Brysselin suuntaan, ennen kuin se kelpaa kokoomukselle?

Usein kuulee sanottavan persujen olevan jotekin ihmisoikeusvastaisia, mutta missä ovat perustelut?

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu