Puolikielisyys uhkaa perusopetuksen yhdenvertaisuutta

Iltalehden Lauri Nurmi analysoi 4.11. alkuvuodesta tehtyä raporttia koulutuksen alueellisesta ja sosiaalisesta eriytymisestä. En ole itse raporttia lukenut, mutta Nurmen kertoma on huolestuttavaa kuultavaa.

Ensimmäiseksi Nurmi kertoo Suomessa olevan peruskouluja, joissa ei arkisissa kohtaamisissa käytetä suomen kieltä. Samoin tulee olemaan yhä enemmän kouluja, joissa lasten suomen kielen sanavarasto ei kartu näiden keskinäisissä leikeissä ja kohtaamisissa. Tämä kierre alkaa käsittääkseni jo varhaiskasvatuksessa, jossa lapsiryhmän suomen kielen taito on mitä on, kun ryhmästä tarpeeksi suuri osa puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea ja kotona puhutaan vanhempien äidinkieltä.

Nurmi jatkaa kertomalla tämän johtavan suomenkielisten vanhempien pyrkimykseen saada lapsensa sellaiseen kouluun, jossa ympäristö (lue: toiset oppilaat) ei hidasta lapsensa suomen kielen osaamista. Koska äidinkieli on se kieli, jolla ihminen myös ajattelee, oman äidinkielen osaamisen heikkous kaventaa väistämättä myös ajattelua ja käsityskykyä. Kuvatunkaltaisen muuttoliikkeen, ns. white flight, olemassaolo on tiedetty jo pitkään, mutta onko sitä tiedostettu? Täytyisi pohtia, kuinka suurella volyymillä toteutuva monikielinen ympäristö on rikkaus.

Nurmi nostaa esimerkiksi Espoon, jossa vieraskielisen väestön osuus oli vuonna 1998 alle viisi prosenttia kaikilla alueilla. Vuonna 2008 vastaava luku oli korkeimmillaan yli 50 prosenttia ja useilla alueilla yli 30 prosenttia. Vantaalla taas joillakin asuinalueilla päiväkoti-ikäisistä lapsista lähes 65 prosenttia puhuvat äidinkielenään muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea. Kartalla esitetty vieraskielisten osuus eri alueilla Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla osoittaa näiden kaupunkien vieraskielisten määrissä olevan alueellisesti hyvin suuria eroja.

Enemmistö vieraskielisistä näyttää asuvan Itä-Helsingissä. Vähävaraisilla ei ole varaa valita asuinpaikkaansa, jos työpaikka on Helsingissä. Siksi ongelma on eriarvoistava myös varallisuuden kannalta. Suomalainen peruskoulu ei enää tasaa lähtökohdiltaan erilaisten lasten osaamista, vaan huonompiosaiset lapset pääkaupunkiseudulla opiskelevat monikielisessä ympäristössä, jossa kaiken oppimisen perusta, äidinkieli, on katoava luonnonvara. Kuinka ymmärtää suomen kielellä opetettavaa ympäristöoppia, jos varhaiskasvatuksessa suurin osa leikkikavereista puhuu vaikkapa vanhempiensa äidinkieltä arabiaa?

Nurmi kirjoittaa, että yllä mainituista ongelmista puhuttaessa kouluja yksilöiviä esimerkkejä kartetaan. Raportissa kerrotaan kansainvälisten esimerkkien osoittavan julkisen keskustelun tärkeyden. ”Mikäli keskustelu koulujen haasteista puuttuu tai sitä käydään liian yleisellä tasolla, oppilaiden taustoihin ja koulun kontekstiin liittyvät riskit ja tarpeet voivat jädä tunnistamatta.” Onhan se helpompi ja kivempaa puhua uusista opetussuunnitelmista ja oppiaineet ylittävästä opetuksista kuin puuttua näin suuriin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Kyllähän tärkeämpää on puuttua opettajien tapoihin kutsua oppilaita tytöiksi ja pojiksi kuin kaupungin koulujen oppilaiden eriarvoisuuteen oman äidinkielensä perusteella. Haluaisin kuulla Espoon, Helsingin ja Vantaan opetuksesta päättävien tahojen kommentteja raporttiin. Mitä mieltä ovat Jussi Saramo ja Li Andersson?

Nurmi nostaa esiin myös Varissuon koulun johtajan Nana Lammen kuvauksen koulun arjesta. Varissuon alakoulun oppilaista lähes 90 prosenttia puhuu äidinkielenään vierasta kieltä. Kirjoitan tähän kokonaisuudessaan yhden hänen kommenttinsa. ”Meillä on luokkia, joissa on vain pari suomea äidinkielenään puhuvaa oppilasta. Monessa tapauksessa heillä on muita oppimiseen tai käytökseen liittyviä haasteita. Monen suomea äidinkielenään puhuvan oppilaan sosioekonominen tausta on heikko. Kielen oppiminen tällaisessa ympäristössä on haastavaa. Vertaisoppimista ei juurikaan tapahdu.” Tässäkin nähdään, että huonompiosaiset suomenkieliset, joilla ei ole varaa valita asuinpaikkaansa, ovat peruskoulussa nykyään heikommassa asemassa varakkaiden vanhempien lapsiin nähden.

Lampi toteaa myös, että vaikka valtaosa näistä vieraskielisistä oppilaista on syntynyt Suomessa ja he ovat olleet suomenkielisessä varhaiskasvatuksessa, suomen kielen taso vastaa heillä korkeintaan 2,5-vuotiaan lapsen kielitaitoa. Puhutaan siis koululaisista, jotka puhuvat suomea alle kolmevuotiaan suomenkielisen lapsen tasolla. Lampi itsekin toteaa näiden lasten ympäristön olevan puolikielinen, ei siis kaksikielinen tai monikielinen. Lammen mukaan vertaisoppimista ei näillä lapsilla tapahdu, eli he eivät päiväkodissakaan ole oppineet suomea toistensa kanssa leikkiessään. En usko, että lapset voisivat vain keskenään ollessaan oppia vierasta kieltä ilman, että joku sitä kieltä opettaa. Kielen osaaminen ja oppiminen vaatii kielen käyttämistä ja myös sen opettamista. Näin ollen jo varhaiskasvatuksessa pitäisi näillä tietyillä alueilla käyttää aikaa suomen kielen opettamiseen.

Maahanmuuttajien keskittyminen pääkaupunkiseudulle näkyy muun muassa siinä, että Varissuon ala-asteen oppilaiden vanhemmissa on sellaisia, jotka eivät ole useamman, Lammen sanoin yli kymmenen, vuoden Suomessa asumisen jälkeen osaa suomea sen vertaa, että pärjäisi vanhempainvartissa ilman tulkkia. Miten tällaisten vanhempien lapsi oppisi suomea, kun koulussakin suurin osa puhuu muuta kieltä? Miten kotouttaminen ja kotoutuminen ovat onnistuneet, kun kymmenessäkään vuodessa ei ole opittu suomen kieltä?

Raportissa todetaan, että pääkaupunkiseudun koulujen oppilasalueet ovat kuin kuntia. Kun Suomessa kunnan mediaanikoko on noin 6000 asukasta, pääkaupunkiseudun oppilasalueiden mediaanikoko on 5500 oppilasta. Nurmi pohtii, millaista olisi, jos Suomeen uhkaisi syntyä kymmen kuntaa, joissa lapset eivät puhuisi suomea tai ruotsia. Poliitikkojen ja kaupungin päättäjien olisi syytä puuttua koulujen eriarvoistumiseen nyt eikä viidestoista päivä.

Ongelmaa voidaan yrittää ratkaista monilla eri tavoilla. Jo varhaiskasvatuksessa tulisi panostaa suomen kielen oppimiseen, kouluihin tarvittaisiin lisää rahoitusta ja oppitunteja suomen opiskeluun, ja toisaalta voisi pohtia, pitäisikö näille vieraskielisille lapsille kehittää aivan erillinen opintopolku. Jos oppilaan kielitaito, siis suomen tai ruotsin kielen taito, ei ole riittävän hyvä yläasteen lopussa, kuinka hän voi selvitä lukiosta tai korkeakoulusta nyt, kun oppivelvollisuutta on laajennettu täysi-ikäisyyteen asti?

Annettaisiinko myös sosioekonomisesti heikompiosaisille, pääkaupunkiseudulla asuville kantasuomalaisille mahdollisuus opiskella omalla äidinkielellään? Vieraita kieliä puhuvat pitäisi jo varhaiskasvatuksessa saada puhumaan suomea, jotta nämä pärjäisivät Suomessa ja suomenkielisessä perusopetuksessa. Perusopetuksen osalta tasa-arvo onnistuu mielestäni parhaiten eriyttämällä, suomenkielisille erillistä opetusta omaan tahtiin, vieraskielisille samoin omaan tahtiin, suomen kielen opetusta painottaen. Tämänhetkisestä tilanteesta kärsivät kaikki.

Loppuun vielä kannanotto suomen kielen arkikäytöstä suomenkielisten keskuudessa. Pakko oli tähän yhteyteen kirjoittaa siitäkin nämä pari kappaletta, kun nykyään on valloillaan tämä englannin kielen järjetön käyttö kaikkialla Suomessa.

Ollaan Unkarista mitä mieltä muuten hyvänsä, mutta maan arvostus omaa kieltään kohtaan on ihailtavaa. Maassa on esimerkiksi vuonna 2001 laadittu laki ”unkarin kielen käytöstä mainoksissa, liikkeiden teksteissä ja muissa yleisissä tiedotteissa”, jossa kielletään mainokset ja yleisillä paikoilla nähtävät kirjoitukset, joissa on tekstiä tai iskulause vain vieraskielisenä.

Lampi kertoo Varissuon lasten puhuvan ”varissuomea”. Tähän pseudokieleen kuuluvat monenlaiset kieliopilliset oikaisut ja hyvin rajattu sanasto. Nurmi maalailee kuvaa tulevaisuudesta, jossa Helsingin lähiöissä puhutaan muun muassa ”itissuomea”, Tampereella ”hervantasuomea” jne. Lisäksi koulun johtaja, ilmeisesti edelleen Nana Lampi, kertoo, että vieraskieliset lapset ovat alkaneet käyttää kommunikointiinsa Youtube-videoista oppimaansa englantia, joka on helpompaa kuin suomi. Tällaiselta kehitykseltä, vieraiden kielten tunkeutumista osaksi muutenkin puolikielisten lasten puhetta, tulee katkaista siivet saman tien.

Ensimmäiseksi vetoaisin Youtubessa, Tiktokissa ym. sosiaalisen median kanavissa toimivien, lasten ihailujen kohteena olevien nuorten ja aikuisten ottavan tilanteesta kopin. Lapset oppivat ja ottavat mallia heiltä, joita he ihailevat. Jos Youtubessa suosittu videopelaaja käyttää englanninkielisiltä tubettajilta oppimiaan sanontoja, hänen ihailijansa tekevät samoin. Jos Instagramin suosituimmat suomalaiset käyttävät kuvissaan vain englannin kieltä, lapset luulevat englannin olevan jotenkin hienompi kieli. Jos lasten ja nuorten suosiossa olevat muusikot eivät osaa itsekään olla käyttämättä englantia tai englannista suomeksi väännettyjä sanoja, kuinka heitä seuraavat lapset osaisivat?

Suomen kielen käyttöön pitäisi kannustaa myös suomalaisia yrityksiä. Suomalaisiin kohdennetusta mainonnasta pitäisi saada pois turhat englanninkieliset mainossanat. Päin vastoin, suomalaiset yritykset pitäisi saada näkyvästi kannattamaan suomen kielen opetusta. Jos yritys on valmis muuttamaan logonsa sateenkaaren väreihin ja torjumaan ilmastonmuutosta, niin samalla vaivalla voisi aloittaa kampanjan suomen kielen arvostuksen nostamiseksi. Sellainen kampanja tuskin toisi mukanaan nykyään niin muodikkaaseen Cancel-kulttuuriin liittyvää vastareaktiota, vaan voisi yhdistää kansaa yhteisen lipun alle.

Lauri Nurmen analyysi.

+4

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu