Kaarina on uuden edessä, talous näyttää heikentyneen ja tulevaisuudessa on harmaita pilviä!
Kuten olemme saaneet lukea, Kaarinallakin on taloudelliset haastavat vuodet edessään. Mutta ikinä mistään ei voida leikata, näin kuulee usein sanottavan. Virkamiehet ja poliitikot ovat pukkeja kaalimaan vartijoina, siksi talouden tasapainottaminen on aina niin kovin vaikeaa.
Linkki Kaarina-lehden tuoreeseen kirjoitukseen kaupungin talouden tilanteesta
Kuitenkin on hyvä muistaa, että yksikään organisaatio tai instanssi ei toimi optimaalisella tasolla – aina löytyy viilattavaa. Ja hyvin harvoin säästökohteita löytyy sisäisen harkinnan ja tutkimuksen tuloksena, vaan usein paras vastine saadaan katsomalla asioita puolueettomasti. Mallia voidaan ottaa esimerkiksi yritysmaailmasta.
Nyt rakennetaan tulevaisuutta, joten kovatkin keinot on otettava käyttöön ja säästöjä on haettava jokaisen kulman takaata. Kuitenkin on tärkeää huomioida se, että peruspalveluiden riittävyys ja toimivuus on oltava päätöksenteon keskiössä. Nyt ja aina.
Nyt on aika lykätä ei- välttämättömien hankintojen ja investointien toteuttamista. Eli on äärettömän tärkeää selvittää mitä hankkeita voidaan keskeyttää, mitä hankkeita voidaan peruttaa ja voidaanko kilpailuttaa asioita fiksummin? Nyt on aika siirtyä menojen suhteen tarkalle kulukuurille ja priorisoida. On siis pakko leikata ja tehostaa toimintaa.
Mitä Kaarinassa sitten voidaan tehdä?
Kaikkia palveluita ei ehkä tarvitse tuottaa itse ja yksin. Kaarinan tulisi tutkia mahdollisuuksia tuottaa osia palveluista yhdessä muiden kuntien kanssa, samalla tulisi miettiä palveluiden yksityistämistä laajemmin. Ja näinhän Kaarina toimiikin jo tietyillä sektoreilla, mutta pitää selvittää onko mahdollista lisätä yhteistyötä ja yksityistämistä.
Veto- ja elinvoimaa lisäämällä saadaan lisää verotuloja, kaava on yksinkertainen ja toimiva. Kaarinassa on esimerkiksi sellaisia asuinalueita, joiden kaavoittaminen nopealla aikataululla toisi kaupunkiin hyvätuloisia ihmisiä. Vielä vahvempi fokus yritystontteihin toisi maanmyyntituloja ja työpaikkoja. Kaavoittaminen ja luvittaminen ovat sellaisia asioita, joissa kaupungilla on ”monopoliasema”, jos on tahtoa ja halua niin asioita saadaan aikaiseksi nopeammin ja tehokkaammin.
Kiinteistöjen myynti on hyvä keino saada kassavirtaa, samalla tippuu kiinteät kulut mitä tulee kiinteistöjen hoitoon- ja ylläpitoon. Mitä kaikkea omaisuutta voidaan myydä? Kaupungin omistuksessa olevia asuntoja, kiinteistöjä ja muuta omaisuutta ehkä?
Näiden asioiden lisäksi on tärkeää keskustella digikyvykkyyden parantamisesta laajemmin, lisäksi pitää uskaltaa haastaa luottamushenkilöorganisaatioiden koko ja määrä. Pitää uskaltaa puuttua tukiin ja avustuksiin. On hyvä kysyä ääneen, onko taidehankinnat tässä taloustilanteessa optimaalisella tasolla? Onko kaikki seminaarit- ja koulutuskokonaisuudet hyödyllisiä? Mikä vastine ja hyöty on lukuisista hankkeista?
Näin loppuun haluan todeta, että Kaarinan tulisi keskittyä hoitamaan entistä paremmin ydintehtäviään ja keskittyä hoitamaan ne kunnolla. Kaikenlainen ”rönsyily” ja ydintehtävien ulkopuolinen tekeminen pitäisi minimoida. Koen kaupunginhallituksen jäsenenä, että emme ole valmiita tekemään rakenteellisia muutoksia. Uskottelemme itselllemme ja kuntalaisille, että mistään ei oikein voida leikata.
Harva itseltään leikkaa, harva omasta ”hillotolpastaan” on valmis luopumaan. Minun mielestäni pitäisi olla ja itse olen valmis. Nyt kysynkin muilta päättäjiltä ja virkamiehiltä, oletko sinä valmis?
Terve talous luo pohjaa hyvinvoinnille, terve talous ylläpitää mahdollisuuksia asua, yrittää ja elää Kaarinassa. Me päättäjät olemme tilivelvollisia tulevaisuuden veronmaksajille, eli lapsillemme ja lapsenlapsillemme. Joten on aika kääriä hihat yhteisen hyvän eteen?
Kun talous on riittävän heikko, siitä on seuraamuksia. Olemmehan saaneet todistaa lähiaikoina usemman kunnan ajautuneen yt-neuvottelutilanteeseen. Sitä tuskin haluamme Kaarinaan?
Tämä kirjoitus on henkilökohtainen mielipiteeni, ei edustamani puolueen.
Voit tutustua minuun paremmin kotisivuillani,tai lukea aiempia kirjoituksiani täältä.
Kommentit (0)