Puoluetuista voidaan leikata reilusti?

Puoluetukea yli 34 miljoonaa euroa

Vuodelle 2024 määräraha on 34 566 000 euroa.

 

Kysymys kuuluu miksi? Perustelut kuuluu yleisesti näin: Koska näin on jo pitkään tehty, demokratia kärsii jos puoluetukiin kosketaan. Politiikka menee rikki! Puoluetuet ovat promilleluokan juttu valtion kokonaisbudjetissa. Itse en osta näitä selityksiä sellaisenaan. Vaikkakin se on totta, että leikkaamalla puoluetuista, ei saavuteta juuri lainkaan rahallista hyötyä. Asia on mielestäni enemmän ideologinen.

Olen myös lukenut paljon puoluetukien historiasta ja ymmärrän hyvin syyt puoluetuen olemassaololle – varsinkin puoluetuen syntymälle on aiheellinen perustelu. Tässä hyvä lukusuositus puoluetukien historiasta artikkelin muodossa.

Puhutaan vähän lisää puoluetuista

Vuodesta 1967 on puoluetukia jaettu ”samalla” kaavalla. Toki vuosien saatossa on tehty pieniä muutoksia ja ”leikkauksia” puoluetukiin. Ne ovat kuitenkin aina jääneet kosmeettisiksi eli hyvin pieniksi. Tässä yksi esimerkki vuodelta 2014, unohtamatta tietenkään Sipilän hallituksen teknistä ja kosmeettista leikkausta puoluetukiin. Mitään merkittävää muutosta ei kuitenkaan ole tapahtunut!

Sipilän hallituksen aikana puoluetuki oli 29,6 miljoonaa euroa, Sipilän hallitus laski puoluetuen määrää verrattuna edelliseen hallitukseen. Marinin hallitus nosti puoluetuen määrää 29,6 miljoonasta eurosta 35,6 miljoonaan euroon. Nyt istuvan hallituksen asettama määräraha on 34,5 miljoonaa euroa.

Eli mitään merkittävää ei ole tapahtunut pitkään aikaan. Edes meidän istuva ”oikeistohallitus” ei tätä momenttia lähtenyt radikaalisti muuttamaan. Hillotolpat on ja pysyy – tolpilla seisovat vartijat vaan vaihtuvat.

Vastiikkeettoman rahan jakaminen on helppoa – usein vaikutus on passivoiva kuten tulonsiirroissa yleensäkin

Koko puoluetukiviidakko on moninainen ja valtioneuvoston asettama avustus ei ole ainut veronmaksajan taskusta tuleva tuki puolueille, niitä on muitakin. Puoluetuet ovat kuten monet muutkin asiat budjeteissa – ovat siellä, koska ovat aina olleet. Eikä kukaan kysele sen perään, että onko jaettavalle rahamäärälle antaa vastineeksi vaikuttavuusarviointia, tai ylipäänsä onko kyseessä elintärkeä avustus.

Ymmärrän sellaiset avustukset, jotka tähtäävät yhteiskunnan parantamiseen ja sellaisiin joiden vaikuttavuus on arvioitavissa helposti. Politiikka ei uudistu ikinä tai uudistuu hitaasti, kun vallassa olevien puolueiden asemaa tuetaan avokätisesti.

Oma mielipiteeni puoluetukien roolista nykysuomessa

Puolueavustuksista pitää leikata rankemmin. Puoluetukijärjestelmä pitää saada avoimemmaksi ja jaettavan rahamäärän pitää paremmin seurata talouden nykytilaa. Leikkaamalla puoluetuista ei heikennetä demokratiaa, eikä heikennetä päätöksenteon laatua. Ainuttakaan todistetta en löydä moisille väitteille. Siksi, tästä on leikattava?

Puolueet tuskin ovat halukkaita näin toimimaan, koska pelkäävät muutosta ja sitä, että puolueiden toiminnan rahoitus muuttuisi merkittävästi. Muuttuneen rahoituksen myötä puolueille tulisi pakostakin tarve uudelleenmuotoilla toimintaansa. Ja sehän ei poliittisille toimijoille sovi, vai sopiiko? Todellisuudessa perinteisillä ja suurilla puolueilla on rahaa vaikka ”muille jakaa”.

Miksi muiden pitää sopeutua talouden tilanteeseen? Miksi pienyrittäjän pitää sopeutua, miksi eläkeläisen pitää sopeutua tai miksi yksinhuoltajan pitää sopeutua? Mutta ei puolueiden?

Nyt on oikea aika ottaa tämä asia pöydälle. Leikkaamisen lisäksi olisi hyvä viedä päätöksenteko eduskuntaan, valtioneuvoston sijaan.  Liberaalipuolue on tätä ehdottanut, että päätöksenteko tässä asiassa siirrettäisiin eduskunnalle. Näin asiaan tulisi väkisinkin muutosta, jos kansanedustajien ulostuloihin on luottamista?

Mitä varten puoluetuet ovat olemassa?

Valtionavustukset myönnetään puolueiden poliittisen toiminnan sekä tiedotustoiminnan ja viestinnän tukemiseen. Puolueiden tulee käyttää avustuksestaan viisi prosenttia naisten poliittiseen toimintaan ja viisi prosenttia puolueiden piirijärjestöjen toimintaan. Puoluetuet on alunperin olemassa demokratian vuoksi, maailma oli kovin erilainen vuosikymmeniä sitten. Omaan silmään vaikuttaa siltä, että tätäkin avustusta jaetaan melkoisen leväperäisesti ja laimein perustein. Kuten monia muitakin avustuksia Suomessa.

Missä päätös puolueavustuksista tehdään?

Tästä kyseistä asiasta ja sen päätöksenteosta vastaa Valtioneuvosto, joka on siis Suomen ylintä toimeenpanovaltaa käyttävä elin. Valtioneuvoston kanslia myöntää puoluelaissa määritellyt avustukset. Tästä pääset vierailemaan valtioneuvoston sivustolla, jos aihe kiinnostaa enemmän. Puoluetukien määrä puolueille määrittyy paikkamäärän mukaan.

Tässä vielä vuoden 2024 luvut ja jakosuhteet puolueittain

Puolueet, paikkamäärät suluissa ja myönnetyt avustukset:

Kansallinen Kokoomus r.p. (48): 8 295 840 euroa
Perussuomalaiset r.p. (46): 7 950 180 euroa
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p. (43): 7 431 690 euroa
Suomen Keskusta r.p. (23): 3 975 090 euroa
Vihreä Liitto r.p. (13): 2 246 790 euroa
Vasemmistoliitto r.p. (11): 1 901 130 euroa
Svenska Folkpartiet i Finland r.p. (9): 1 555 470 euroa
Suomen Kristillisdemokraatit r.p. (5): 864 150 euroa
Liike Nyt r.p. (1): 172 830 euroa
Puolueet yhteensä (199): 34 393 170 euroa

Ahvenanmaan maakunnan hallitus: 172 830 euroa

Mitä mieltä sinä olet puoluetukien sopivuudesta nykymaailmaan?

Näin loppuun haluan sanoa, että leikkaamalla puoluetuista ei tätä maata pelasteta, mutta parannetaan taloutta hieman. Muutetaan vanhoja rakenteita ja luodaan uutta.

Vanha sanonta kuuluu: Pienistä puroista syntyy iso virta. Joten nyt näitä menneisyyden jäänteitä pitää momentti momentilta muuttaa. Tarvitaan me henkeä! Puolet pois tukipotista olisi minun mielestäni hyvä alku. 

Otan vastaan vastaväitteitä, miksi sinun mielestäsi puoluetuista ei voida leikata reilusti? Samalla totean loppuun, että kirjoitus on täysin mielipidekirjoitus ja perustuu omaan näkemykseeni. Ja myönnän, että kirjoitus on lähellä täyttää ”nykypopulismin” kriteerit.

Terveisin, 

Sami Elmeranta (kok), kuntapoliitikko Kaarinasta

 

Hyviä linkkejä aiheeseen liittyen:

Valtion talousarvioesitys

Puoluelaki

 

sami Elmeranta
Kokoomus Kaarina

Tolkullinen tyyppi. Pienyrittäjyyden puolesta puhuja, digimarkkinoinnin asiantuntija ja politiikkaa harrastava keskivartalolihava heteromies. Kaarinan kaupungihallituksen jäsen.

#byrokratianpurkutalkoot #yrittäjyys #kokoomus #tolkku #kaarina

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu