Epäonnistumisen ilo

Kuvittele mielessäsi henkilö, joka aina onnistuu kaikessa ja etenee elämässään saavutuksesta toiseen. Ansioluettelossa on nousujohteinen ura ja yksityiselämässäkin kaikki onnistuu. Mitä ajattelet hänestä? Kenties pidät häntä menestyjänä – sellaisena, joita tämä maa tarvitsee.

Itse miettisin, onko hän varmasti asettanut tavoitteensa riittävän korkealle. Jos ei koskaan epäonnistu, ei varmasti ole edes lähellä suorituskykynsä rajoja. Tämä ihminen pystyisi parempaankin.

Epäonnistuminen on parasta mitä ihmiselle voi tapahtua. Omassa historiassani pettymyksen hetket ovat olleet niitä käännekohtia, joiden jälkeen on alkanut tapahtua. Epäonnistuessaan kohtaa rajallisuutensa ja joutuu pohtimaan, miksi omat kyvyt eivät riittäneet. Kun siihen löytää vastauksen, tietää mitä on kehitettävä pärjätäkseen ensi kerralla paremmin.

Jatkuva epäonnistuminen ja pettymysten kierre ei tietenkään tee kenenkään itsetunnolle hyvää, eikä epäonnistuminen itsessään ole tavoittelemisen arvoista. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että menestystä ei tule ilman riskiä. Tavoitteet on asetettava riittävän korkealle, mutta samalla on huolehdittava turvaverkosta putoamisen varalta.

Yritysmaailmassa riskienhallinta ymmärretään hyvin. Ennen hankkeiden aloittamista kartoitetaan mikä voi mennä pieleen, kuinka todennäköistä se on ja mitä siitä seuraa. Jos riskit ovat liian suuria, niiden pienentämiseksi tehdään toimenpiteitä tai jätetään koko hanke toteuttamatta. Jälkimmäisessä tapauksessa hyväksytään, että tuottokin jää vastaavasti saamatta.

Yhteiskunnallisessa toiminnassa riskejä ei ymmärretä yhtä hyvin, vaikka kannattaisi. Suomessa poliitikoilta ja hallinnolta puuttuu visionääristä rohkeutta, ja kansastakin suuri osa tyytyy tasaiseen taapertamiseen. Epäonnistumisen pelko on kaiverrettu niin syvälle suomalaiseen itsetuntoon, ettei menestystä edes uskalleta tavoitella. Jospa joku vain kertoisi näille kurjuuden lähettiläille, ettei katajaan kapsahtaminen niin vakava vahinko ole vaikka kuusi jäisi saavuttamatta. Monelta nimittäin jää se katajakin kurkottamatta.

Yhteiskunnan kehittäminen kaipaa kunnianhimoa ja kertaluokkaa kovempia tavoitteita. Mikäli samalla tehdään B- ja C-suunnitelma yllätysten varalle, ei epäonnistumistakaan tarvitse pelätä. Jos tekee parhaansa, lopputulos on joka tapauksessa parempi kuin jos ei yrittäisi ollenkaan.

Kuten eräs menestyneen ohjelmistoyrityksen johtaja sanoi, epäonnistuminen kunnianhimoisessa hankkeessa ei haittaa. Todellinen vahinko sen sijaan olisi onnistua jossakin, missä tavoitteet on asetettu liian matalalle. Tämä kohtalo uhkaa myös suomalaista yhteiskuntaa nykymenolla.

Tarvitsemme siis rohkeita ja riskitietoisia päättäjiä. Suomi ei koskaan nouse, jos tavoitteemme on nykytilan ylläpitäminen. Hallitkaa riskit ja uskaltakaa epäonnistua!

+1
samipkanerva
Kokoomus Vantaa

Kaikesta kiinnostunut tekniikan tohtori, joka etsii vapaa-ajallaan älyllistä elämää Vantaan valtuustosalista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu