Hyvää keskustelua

Vuoden viimeisessä valtuuston kokouksessa keskusteltiin yli tunti maa- ja asuntopolitiikasta. Useampi valtuutettu kehui puheenvuorossaan, kuinka hyvää keskustelu oli. Mistähän mahtaakaan kertoa sellainen, että valtuustossa täytyy oikein erikseen mainita keskustelun olevan tasokasta?

Niinpä. Valtuuston keskustelu on pääasiassa melkoisen huonoa. Ja monelta osin tämä hyväksi kehuttu maa- ja asuntopoliittinenkin keskustelu oli mielestäni ihan samaa tavaraa kuin poliittinen keskustelu yleensäkin: tahallista väärinymmärtämistä, ohipuhumista, kärjistämistä, vääristelyä, itsestäänselvyyksien toistelua, mustamaalaamista, osoittelua, naljailua, keksittyjä faktoja ja niin edelleen.

Olihan siellä hyviä puheenvuoroja, ja asia itsessään on äärimmäisen tärkeä. Maa- ja asuntopolitiikka on kunnallisen itsehallinnon kovaa ydintä, joka pitkälti luo tai tuhoaa kaupungin tai koko kaupunkiseudun elinvoiman. Siitä syystä olisinkin toivonut, että hyviä puheenvuoroja olisi ollut enemmän.

Hyvän keskustelun tunnusmerkkejä ovat kuuntelu ja näkemysten faktapohjainen perustelu. Parhaimmillaan monipuolinen argumentointi saa keskustelijat muuttamaan aiempia näkemyksiään. Sellaista ihmettä en poliittisessa keskustelussa ole ikinä nähnyt, enkä ole koskaan kuullut edes huhupuheita moisesta.

Olen silti nähnyt ja käynytkin lyhyen kuntapoliittisen urani aikana hyviä keskusteluita, muidenkin kuin oman valtuustoryhmän jäsenten kanssa. Näillä kaikilla keskusteluilla on yksi yhteinen piirre: Ne on käyty suljettujen ovien takana luottamuksellisesti.

Perusteluja on punnittu puolin ja toisin ja usein myös ymmärretty vastapuolen näkemyksiä. Neuvotteluissa on mietitty eri vaihtoehtoja ja etsitty yhteiseen tahtotilaan johtavaa kompromissia. Aika usein siinä myös onnistuttiin, kun osallistujat olivat valmiita kuuntelemaan toisiaan ja tulemaan vastaan.

Kuitenkin, kun tilaisuus on julkinen ja siitä on mahdollisuus tehdä somepäivityksiä, ei tasokkaalle keskustelulle ole edellytyksiä. Homma menee heti nokitteluksi ja pisteiden keräämiseksi. Se on turhauttavaa kahdestakin syystä: Ensinnäkin, keskustelun taso määräytyy aina heikoimman keskustelijan mukaan. Toiseksi, keskustelu on täyttä ajanhukkaa jos sen tuloksena yksikään keskustelija ei opi mitään.

samipkanerva

Kaikesta kiinnostunut tekniikan tohtori, joka etsii vapaa-ajallaan älyllistä elämää Vantaan valtuustosalista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu