Ministerimitoitus

Ministereiden puheista pitäisi laskea tunnusluku, jossa ennen vaaleja annettuja lausuntoja verrataan myöhemmin ministerinä samasta aiheesta lausuttuun. Näiden välisen suhdeluvun tulisi olla vähintään 0,7 ministeriauton menettämisen uhalla. Tällä hetkellä oltaisiin hallituskriisin partaalla, kun ministereiden aika kuluisi kokouksesta toiseen kävellessä.

Kokoomus otti vaaleissa kunnolla turpaan hoitajamitoituksen takia. Viestin kolme pääkohtaa eivät kansaa vakuuttaneet: 1) hoitoisuuden huomioiminen 2) monivuotinen ohjelma 3) asiantuntijoiden kuunteleminen. Demarit lupasivat enemmän ja nopeammin, omaan erinomaisuuteensa luottaen. Kansa valitsi mieluisamman vaihtoehdon.

Noin sadan päivän sisäänajon jälkeen demariministerit ovat nyt kertoneet, ettei hoitajamitoitus olekaan ihan viidentoista minuutin temppu. Sosiaali- ja terveysministeri on kuunnellut ministeriön asiantuntijoita ja todennut, ettei yksi luku sovi sittenkään kaikille ja hoitoisuus on huomioitava. Nyt sitten pääministeri kertoi, että tarvitaankin pidempiaikainen ohjelma hoitajien lisäämiseksi eikä yksi hallituskausi riitä kuin vasta aloitukseen.

Kokoomuksen kolme pointtia on nyt tullut toistettua demariministerien suusta vain muutama kuukausi hallituksen nimittämisen jälkeen. Ehkä olisi ollut kansakunnan näkökulmasta viisasta puhua totuuksia jo ennen vaaleja, mutta taktisesti kuvio olisi ollut heikko. Onhan toki mahdollista, että tulevat ministerit eivät vain ymmärtäneet asioiden oikeaa laitaa ja ovat nyt nöyrästi oppineet uutta ja kehittyneet ammatissaan.

Voin kuvitella, että äänestäjää hatuttaa. Samaa tunnetta voi aistia hoitoalan ammattiliitoissa, jotka haluaisivat sekä hoitajien määrää että palkkaa ylöspäin. Kukahan heille kertoisi, että tavoitteet ovat keskenään ristiriitaisia. Ehkäpä pääministeri osaa vielä jonkin verran ay-kieltä ja ystävällisesti latelee faktat tästäkin asiasta.

Hoitajamitoitus ja palkkaus on etenkin vanhustenhoidon osalta lähinnä nollasummapeliä. Kokonaisuuteen käytettävää rahamäärää voi kasvattaa vain veroja korottamalla tai muualta leikkaamalla, joista kumpikaan ei ole poliittisesti kovin helppo valinta. Työikäisten terveydenhuollossa olisi periaatteessa mahdollista kasvattaa verotuloja tasokkaalla hoidolla, mutta silloinkin suurin voitto tulisi vähentyvästä hoidontarpeesta – eli hoitajien määrän pienentymisestä.

Palkkojen tuntuva korottaminen on käytännössä mahdollista vain, jos hoitajien lukumäärää pystytään pudottamaan merkittävästi. Tehokas hoitoketju, digitalisaation viisas hyödyntäminen ja vaikuttavat ennaltaehkäisevät toimet voisivat vähentää laitoshoitoa vaativien potilaiden määrää huomattavan paljon. Lainsäädännössä ja työmarkkinajärjestelmässä auttaisivat mm. ylimääräisen sääntelyn purkaminen, joustojen lisääminen, aito sopimisen vapaus, yksilölliset palkkamallit ja yleensäkin ennakkoluuloton kehittäminen. Olennainen kysymys on, haluaako oikeasti saada palkat nousemaan vai ainoastaan puhua siitä.

Kaikki on mahdollista, jos vain ensin ymmärtää mitä tarvitsee tehdä.

samipkanerva

Kaikesta kiinnostunut tekniikan tohtori, joka ei halua tietää mitä tekee vuoden päästä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu