Multilateralismi on hyvä renki, mutta huono isäntä

Nykyistä kansainvälistä järjestystä kuvaillaan usein monenvälisiin (multilateraalisiin) sopimuksiin ja järjestelyihin perustuvaksi. Viime vuosina erityisesti oikeistolaisen populismin noustessa yhä useammat ovat alkaneet kritisoimaan tämän järjestyksen joitakin ominaisuuksia tai koko järjestelmää. Kuten niin moniin muihinkin populisteille läheisiin asioihin myös monenvälisyyden vastustamiseen suhtaudutaan usein yksipuolisesti siten, että se nähdään vain (oikeistopopulistien piirissä eittämättä yleisien) ikävien asioiden, kuten suvaitsemattomuuden, sulkeutuneisuuden ja tietämättömyyden jatkeena.

Monenvälisissä sopimuksissa on kiistämättä paljon hyviä puolia. Minun mielestäni on ihan nasta juttu, etten sotatilanteessa todennäköisesti koe viimeisiä hetkiäni tukehtuessani keuhkojeni täyttyessä vedestä fosgeenikaasualtistuksen seurauksena. Jos sodassa kävisi niin hassusti, että Suomi miehitettäisiin voisin lohduttautua sillä, etten oletettavasti päädy uuden isäntämme vähemmistön jäsenenä kaasukammion kautta uuniin. Toisaalta monenväliset kauppajärjestelyt luovat olosuhteet, joissa kenenkään ei normaalisti edes kannata lähteä sotaan.

Niin kuin monet muut asiat, on monenvälisyyskin hyvä renki, mutta huono isäntä. Erityisesti äärimmäisen sääntöuskovaisten suomalaisten pitäisi olla hyvin tarkkana siitä, mihin kansainvälisiin kelkkoihin hyppäämme. Kansainväliset sopimukset rajoittavat nykyään mahdollisuuksiamme tehdä monia ihan järkeviä asioita, joihin ei liity vähemmistöjen kaasuttelua tai muita asioita, jotka ovat hyvästä syystä kiellettyjä.

Viimeksi tänään yskäisin kuvainnolliset kahvit kuvainnollisen lehden (en juo kahvia ja luen nettihesaria) päälle lukiessani kansainvälisten sopimuksien johtavan aktivisti- ja tutkijakirjoittajien mukaan siihen, että inkluusio kouluissa on jo valittu tie, jolta ei voi lähteä (https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006223286.html). Kouluista poistuneita erityisluokkia ei siis voida missään nimessä palauttaa niiden poistamisen aiheuttamista ongelmista huomimatta, koska muuten olemme ikävä Salamancan sopimusta rikkova maa.

Ihan järkevän ja inhimillisen kuuloisia rajoituksia humanitääriseen maahanmuuttoon ei voida missään nimessä tehdä, koska kansainväliset sopimukset. Tämä ei kuitenkaan riitä, vaan päätimme viime vuonna hakea vielä lisäannoksen kansainvälistä sopimista maahanmuuttoasioihin hyväksymällä GCM-asiakirjan. Vaikka asiakirja ei olekaan sitova, on siinä runsaasti ongelmia ja siihen tullaan varmasti vetoamaan lainsäädäntötyössä oikeuslähteenä tulevaisuudessa. Valitettavasti GCM:n ympärillä pyörinyt vielä tähänkin päivään asti vellova äärioikeiston valeuutisointi on tukahduttanut suuren osan asiallisesta kritiikistä.

Viimeisenä esimerkkinä palaan vielä taistelukentälle. Suomi päätti Ottawan sopimukseen liittyessään luopua jalkaväkimiinoista. Tämä oli varsinainainen kansallisen muumimamma Halosen johdolla tehty kansainvälisen hyvesignaloinnin huipentuma. Miinat ovat yksinomaan puolustusase, eikä yksikään suurvalta ole kyseiseen sopimukseen liittynyt. Miinat olisivat pitkän itärajamme takia juuri meille hyödyllinen ase. Kaiken kukkuraksi suomalaiset ovat erittäin vastuullisia miinoittajia, eivätkä kylvä miinoja minne sattuu ilman dokumentaatiota räjäyttelemään lapsien jalkoja kahdenkymmenen vuoden kuluttua.

Esimerkiksi ilmastonmuutoksen ja roistovaltioiden torjuminen vaatii globaalisti monenvälisiä järjestelyitä. Toisaalta Suomi hyötyy paikallisesti esimerkiksi EU:n monenvälisistä kauppajärjestelyistä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jokaiseen kansainväliseen sopimisprojektiin pitäisi lähteä mukaan puhumattakaan siitä, että jokaista artiklaa pitäisi olla noudattamassa kaikkein tiukimman mahdollisen tulkinnan mukaan. Meillä on omassa perustuslaissamme aivan tarpeeksi normaalin lainsäädännön ohittavaa tulkinnanvaraista julistuksellisuutta. Suomen pitäisi lisäksi rohkeammin käyttää YK:n sopimuksissa olevaa mahdollisuutta lisätä varaumia niihin liityttäessä. Eräs poliitikko totesi osuvasti, ettei ole olemassa mitään kansainvälisen luottamuspääoman pelimerkkejä, joita saamme liittymällä jokaiseen projektiin ensimmäisenä ja joita voimme sitten meille tärkeissä asioissa lunastaa meille suotuisina ratkaisuina.

SampoSaarinen

Kauppatieteiden ylioppilas ja raportoinnin asiantuntija.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu