Paha kolminaisuus

Rasisti, fasisti ja kommunisti ovat nykyään varsin muodikkaita solvauksia yhteiskunnallisessa keskustelussa. Vähintäänkin yhtä yleisiä ovat syytökset köyhien kyykyttämisestä, ison rahan etujen ajamisesta ja länsimaisten liberaalien ja demokraattisten arvojen halventamisesta. Kovin harvoin näitä kaikkia kuitenkaan kuulee käytettävän yhdessä, ehkäpä siksi, että jotkut niistä ovat näennäisen ristiriitaisia.

Eräs suomalaisen päätöksenteon kulmakivi kuitenkin syyllistyy kaikkiin näihin paheisiin. Tämä syntisäkki on kolmikantainen päätöksenteko, jossa elinkeinoelämän järjestöt, ay-liike ja valtio yhdessä päättävät maamme työn ja elinkeinoelämän tulevaisuudesta. Vaikka kolmikannan ongelmat eivät suinkaan rajoitu edellä mainittuihin asioihin, käykäämme nämä ongelmat silti läpi.

Fasismi Fasistinen Italia oli kolmikanta steroideissa. Ammattiliittojen jäsenyys oli maassa pakollinen. Korporaatioille oli varattu omat paikat päätöksenteon ylimmillä areenoilla. Myös Suomessa IKL kannatti vastaavanlaista korporatiivisista ja kolmikantaista päätöksentekoa.

Rasismi Kolmikanta ja erityisesti sen aiheuttamat vapaiden työmarkkinoiden vaihtoehtoa korkeammat kustannukset työnantajille ovat juuri sellainen rasistinen rakenne, joka ylläpitää hyvinvointi- ja työllisyyseroja väestöryhmien välillä. Taloudellisessa mielessä järjestelmä johtaa siihen, että TES:iä heikommat työehdot omaavien työpaikkojen syntymättä jäämisen vuoksi kutakin työpaikkaa hakee enemmän työntekijöitä kun muuten. Tällöin paha porvari voi valita itselleen mieluisen keski-ikäisen valkoisen heteromiehen töihin ilman, että siitä koituu hänelle lisäkustannuksia. Esimerkiksi kielitaidoltaan tai osaamiseltaan vähemmän sopiva maahanmuuttaja kun ei voi kilpailla työehdoillaan työsuhteen etujen ollessa lakisääteisesti korkealla, jolloin hän jää työttömäksi, eikä myöskään pääse kehittämään osaamistaan.

Tämä voi tuntua vaikeasti nieltävältä tai jopa nurinkuriselta. Onneksi sinun ei tarvitse luottaa vain minun sanaani, vaan voit kuunnella liittoja. Esimerkiksi Etelä-Afrikassa ja Yhdysvalloissa ammattiliitot itse perustelivat 1900-luvulla vaatimuksiaan paremmista työehdoista sillä, että näin saataisiin etniset vähemmistöt pelattua ulos työmarkkinoilta.

Kommunismi Tämä ei vaatine selittelyjä.

Köyhien kyykyttäminen Tämä liittyy vahvasti Rasismi-kohtaan. Työmarkkinoilla kaikkein heikoimmassa asemassa olevat jäävät yleissitovien työehtosopimuksien vuoksi työttömiksi, koska heidän kilpailukeinonsa työmarkkinoilla viedään. Toisaalta yleissitovat työehtosopimukset eivät suojaa monia kaikista huonoimmilla ehdoilla työskenteleviä työntekijäryhmiä, kuten vaikka Wolt-kuskeja, puhelinmyyjiä ja ständimyyjiä.

Ison rahan etujen ajaminen Suuryritykset saavat kolmikannasta suhteellista etua pienempiin kilpailijoihinsa verrattuna. Ensinnäkin suurempia yrityksiä edustava EK edustaa kolmikannassa koko elinkeinoelämää, jolloin pienten yrityksien tarpeet jäävät jalkoihin. Toisekseen suuremmilla yrityksillä on paljon paremmat resurssit kolmikannassa sovittujen asioiden toimeenpanemiseen, minkä lisäksi myös mittakaavaedut helpottavat niiden työtä. Kolmannekseen nämä päätökset eivät välttämättä edes sido suuryrityksiä, sillä ne voivat usein siirtää tuotantoaan ulkomaille, toisin kuin pienemmät toimijat.

Liberaalien ja demokraattisten arvojen vastaisuus Tämä lienee kolmikannan suurin synti. Kolmikantaisessa päätöksenteossa – erityisesti yleissitovissa työsopimuksissa – päätökset tehdään liittojen pamppujen välillä kabineteissa kaukana äänestäjän ulottumattomissa. Demokraattisten päätöksentekijöiden osuus rajoittuu usein porkkanan heiluttelemiseen liittojen saattamiseksi sopimukseen, sekä työehtosopimuksien ulkopuolisten asioiden kirjaamiseen lakiin. Asiaa pahentaa entisestään se, että tässä lainsäädäntövallan ulkoistamisessa liitoille rajoitetaan aivan perustavanlaatuista yksilönvapautta, vapautta tehdä työsopimuksia. Miten kukaan tällaisen järjestelmän kannattaja voi väittää olevansa vapauden ja demokratian puolella?

Onkin ollut ilo huomata, että kolmikannan jatkumisen edellytykset näyttävät heikoilta. Tulopoliittiset kokonaisratkaisut taitavat olla menneen talven lumia ja sopiminen näyttää siirtyvän Etelärannan ja Hakaniemen kabineteista alemmille tasoille. Ammattiliitot kärsivät laskevista jäsenmääristä. EK marssi vähän aikaa sitten ulos palkkojen avoimuutta koskevasta neuvotteluryhmästä. Toivottavasti jostain löytyisi päättäjiä, joilla olisi rohkeutta käydä etujärjestöjen vallan viimeistä linnaketta – TES-yleissitovuutta – vastaan.

SampoSaarinen

Kauppatieteiden ylioppilas ja raportoinnin asiantuntija.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu