Oikea hetki panostaa kansallispuistoihin ja luontoliikkumiseen

Ruskaretki Torronsuon kansallispuistoon 27.9.2020. Kuva: Raija Talikainen

Luontoliikkumisella, retkeilyillä ja ulkoilulla on suuret hyvinvointivaikutukset. Suomalaiset ovat löytäneet kotimaan luontopolut ja kansallispuistot uudella tavalla. Se on ollut koronakriisin ainoita hyviä puolia myös omassa elämässäni: on ollut aikaa ja mahdollisuus viettää hieman enemmän aikaa perheen kanssa ulkona, luonnossa. On ollut aikaa huomata värit puissa ja vuodenaikojen vaihtuvan. Uskon, että tämän kokemuksen jakaa moni.

Torronsuon kansallispuisto on minulle rakas paikka, kuten myös naapuripuisto, Liesjärven kansallispuisto. Molemmat ovat vartin päässä meiltä kotoa. Torronsuon pitkospuiden kävijämäärät kasvoivat alkuvuoden aikana 27 prosenttia, ja kävijäennätyksiä on rikottu kansallispuistoissa ympäri Suomen.

Tuore luontosuhdebarometri kertoo, että suomalaiset arvostavat luontoa ja ovat luontokansaa. Kansallispuistojen kävijäennätykset kertovat samaa. Luonnossa liikkumisen lisääntyessä tulee varmistaa, että huolehdimme luontokohteiden ylläpidosta ja luonnon monimuotoisuuden turvaamisesta. (Jatkuu kuvan jälkeen)

Kansanedustaja Kai Mykkänen ja muut retkeilijät Torronsuon kansallispuistossa 27.9.2020. Kuva: Raija Talikainen

Otimme kantaa kansallispuistojen ja retkeilyreittien rahoitukseen yhdessä Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kai Mykkäsen ja eduskunnan ympäristövaliokunnan jäsenen, kansanedustaja Saara-Sofia Sirénin kanssa viikonloppuna ruskaretkellä Torronsuon kansallispuistossa. Juuri nyt on oikea hetki vahvistaa kansallispuistojen, luontokohteiden ja ulkoilureittien infraa ja palveluja. Haluamme, että myös tulevat sukupolvet pääsevät nauttimaan puhtaan luonnon tuomasta rauhasta.

Käyntimäärien kasvaessa kansallispuistoissa huollon ja palvelujen tarve kasvaa. Kansallispuistoihin rakennetaan esimerkiksi pitkospuita, taukopaikkoja, lintutorneja, opasteita sekä parkkipaikkoja. Toimivat rakenteet paitsi helpottavat oikeaoppisen retkeilyetiketin noudattamista myös suojaavat luontoa ja parantavat luontomatkailuyritysten toimintaedellytyksiä.

Luontokohteilla, kuten kansallispuistoilla, on todettu olevan merkittäviä vaikutuksia alueiden paikallistalouteen, työllisyyteen, terveyteen sekä hyvinvointiin.

Luontopalvelujen rahoitusta on vahvistettu eduskunnassa hyvässä yhteistyössä yli puoluerajojen viime ja tämän hallituksen aikana. Tällä rahoituksella on saatu kurottua umpeen korjausvelkaa ja vastattua kasvaneeseen kysyntään. Nyt on tärkeää kyetä pitämään rahoitus sellaisella tasolla, että ylläpitoa ja kunnostustoimia voidaan jatkaa ja palveluja kehittää edelleen. (Jatkuu kuvan jälkeen)

Kansanedustajat Saara-Sofia Sirén ja Sanni Grahn-Laasonen Torronsuon kansallispuistossa 27.9.2020. Kuva: Raija Talikainen

Kansallispuistot ja retkeilyalueet ovat tärkeitä myös alueiden paikallistaloudelle. Kansallispuistoihin ja retkeilyalueille sijoitetut rahat palautuvat takaisin yhteiskunnalle moninkertaisesti niiden myötä syntyvän paikallisen yritystoiminnan ja työpaikkojen myötä. Metsähallituksen mukaan keskimäärin kansallispuistoissa kävijöiden rahankäyttö tuo lähialueelle yli 10 euroa jokaista puiston retkeilypalveluihin ja luontokeskuksiin sijoitettua euroa kohti.

Ruska on nyt Etelä-Suomessa kauneimmillaan. Nautitaan siitä yhdessä – kestävästi!

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu