Ilmastonmuutoksen torjuntaan tarvitaan meitä kaikkia

Ilmastonmuutos koskettaa meitä kaikkia. Onneksi jokaisella on myös mahdollisuus toimia.

Ilmastonmuutos on monitahoinen ja viheliäinen ongelma, joka koskettaa kaikkia eläviä olentoja maapallolla. Ilmiö aiheuttaa peruuttamattomia muutoksia elämisolosuhteissa ja koskettaa montaa politiikkaan ja talouteen kuuluvaa osa-aluetta.

Yksi merkittävämpiä pohdinnan aiheita viimeisen parin vuosikymmenen aikana on ollut esimerkiksi sen määritteleminen, kuinka monta astetta maapallo voisi lämmetä, ennen kuin on menty yli peruuttamattoman rajan. Tutkijat eivät ole päässeet yksimielisyyteen siitä, onko lämpeneminen pysäytettävä 1,5 vai 2 celsiusasteeseen. Tämän lisäksi erilaiset kansainväliset toimijat ovat olleet suurien haasteiden äärellä, kun esimerkiksi eri valtioita on pyritty saamaan mukaan ilmastotalkoisiin. Eri ilmastokokouksissa on ollut hienoja tavoitteita ja kauniita puheita, mutta varsinaisia pitäviä globaaleja sopimuksia ei ole saatu aikaan, ja esimerkiksi Yhdysvallat, joka on maailman kolmen eniten kasvihuonepäästöjä päästävän maan joukossa, ei ole sitoutunut vähentämään päästöjään samalla tavalla, kuin vaikkapa Euroopan Unioni.

Ilmastotekoihin on hankala pakottaa, sillä ilmastonmuutos ei ole hierarkkinen ongelma, joka voitaisiin ratkaista vain yhden johtajan tai johtajamaan johdolla, eikä ilmastonmuutoksen hidastamisesta kieltäytymisestä ole mitään välittömiä sanktioita olemassa – ainoa seuraus on se, että tulevat sukupolvet joutuvat elämään maailmassa, jossa olosuhteet tulevat olemana hyvin erilaiset, kuin ne ovat nykyään. Valtioilla ei ole siis välittömiä seurauksia eri ilmastosopimuksista irtaantumisessa, mutta seuraukset näkyvät tulevaisuudessa. Sama ongelma on myös yritysten suhteen, sillä sekä yritysten että valtioiden tekemät investoinnit ekologisempiin toimiin näkyvät vasta tulevaisuudessa, vaikka menot ovatkin nykyisyydessä. Tulevaisuuden diskonttaus on haastavaa, ja monesti hyötyjä ei haluta etenkään talouden alalla nähdä vasta esimerkiksi 2050-luvulla, sillä näistä hyödyistä eivät nykyiset omistajat pääse nauttimaan.

Poliittisesti toimiminen ilmastonmuutoksen suhteen on myös haastavaa. Toimet, joita sen torjuminen vaatisi, eivät näyttäisi kovin hyviltä äänestäjien silmissä, sillä puolueen/puolueiden suosio voisi laskea tämän myötä. Puolueetkin ovat organisaatioita joiden yksi tarkoitus on jatkaa olemassaoloaan, joten sen takia monesti vaativiin toimiin ei ole ollut riittävää tahtoa puolueen toiminnan päättymisen pelossa.

Tämän takia ilmastonmuutoksen torjuntaan on otettava tiukempi ote lainsäädännön kautta. Säätämällä ilmastovelvoitteen ja ilmastonmuutoksen estämisen sekä luonnonsuojelun tiukemmin osaksi perustuslakia, voidaan välttää poukkoilevaa politiikkaa ja pyrkiä yhdessä kohti toimia, joilla saadaan sekä lokaalisti että globaalisti pysäytettyä ilmastonmuutos. Toimien aika on nyt, sillä jokainen vuosikymmen maksaa kymmeniä biljoonia euroja lisää. Tämän luulisi jokaisen ”talousviisaankin” ymmärtävän. Ilmastonmuutoksen torjuminen lähtee yksilöistä, yhteisöistä, yrityksistä, järjestöistä, kaupungeista ja valtioista. Meillä kaikilla on oma roolimme ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Lue myös: Asenteet ilmastonmuutoksen torjuntaan pitää saada muutettua

Santeri Kärki
Vihreät Tampere
Ehdolla kuntavaaleissa

Vihreiden kuntavaaliehdokas vuoden 2021 vaaleissa Tampereella. 28-vuotias yliopisto-opiskelija.. Valtio-oppi ja historia pääaineina. Intohimon kohteina politiikka ja urheilu, joskus lipsun myös kirjoittamaan muista aiheista. Muutetaan maailmaa asiallisella dialogilla. En oo vahingoskaa hauska, mut yritän silti.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu