Miksi tehdä enemmän töitä, kun vähempikin riittäisi?

Miksi ihmisarvo määritellään työpaikan mukaan ja miksi riittävän moni ei kyseenalaista työn merkitystä meidän kaikkien elämässä? Miksi ihmiset tyytyvät nykyiseen vaurauden ja vapaa-ajan epätasaiseen jakautumiseen? 

Työn merkitys on valtava meidän elämässämme. Nykyään moni tekee n. 40 tunnin työviikkoja, jaettuna viidelle päivälle viikossa. Historiassa työtä on tehty enemmänkin. Työ on aina ollut jokin ihmisarvon mitta. Pienipalkkaisten alojen työntekijöitä arvostetaan, kun tehdään paljon tunteja ja hyväpalkkaisissa ammateissa ihmisarvo mitataan palkkakuitin mukaan. Eläkkeelle pääsee joskus, todennäköisesti oman sukupolven kohdalla joskus 70 ikävuoden kohdalla.

Miksi näin on? Miksi ihmisen pitää polttaa itsensä loppuun saadakseen vapautta tai muiden arvostusta? Miksi lepo sallitaan vasta, kun on liian sairas nauttimaan vapaasta täysimääräisesti?

Vaurautta on maailmassa nykyään enemmän kuin koskaan, mutta se on hyvin epätasaisesti jakautunut. Samalla köyhiä on enemmän kuin koskaan. Kärjistäen pieni joukko nauttii massojen tuottamista hyödyistä ja saa paljon rahaa sekä vapaa-aikaa. Työn tuottavuus on kasvanut valtavasti, palkat eivät. Länsimaiden ulkopuolella työ vie jopa kaiken ajan, mutta rahaa siitä ei saa, tuskin edes eläkettäkään.

Työstä saadut hyödyt tulisi jakaa huomattavasti tasaisemmin. Kaikilla pitäisi olla mahdollisuus nauttia elämästä ennen eläkettä, tehdä arvokkaita asioita vapaa-ajalla ja saada työstä korvaus, joka riittää inhimilliseen elämään. Toiset kituuttavat täysillä tunneilla köyhyysrajalla, toiset ovat nähneet koko maailman 40-vuotiaina. Harva on kuitenkaan tehnyt 120 tunnin viikkoja ja tekee edelleen, jotta he ansaitsevat suuremman määrän vapaa-aikaa.

Työn ei tarvitsisi olla koko elämä suurelle osalle ihmisistä. Tämä muutos vaatisi radikaalia ajattelutavan muuttamista vauraudenjaosta ja jatkuvan kasvun tavoittelusta.

Jatkuva kasvu ei saisi olla ainoa tavoite taloudessa. Ihmisten hyvinvoinnin tulisi tulla ensin. Kilpailuun perustuvassa talousmaailmassa valitettavasti yksilön tai yhteisön hyvinvointi ei ole prioriteetti, vaan seuraus siitä, että on saanut hyödynnettyä luontoa ja muita ihmisiä matkalla huipulle. Yhtä onnistujaa kohti on kymmenen kärsijää, kun mahdollisuus olisi siihenkin, että on 10 hyötyjää. Se ei ole kommunismia, vaan oikeasti avain parempaan maailmaan, jossa ahkeruudesta palkitaan, mutta jossa pienituloinenkin ihminen voi kehittää itseään, nauttia vapaa-ajasta, harrastaa ja nähdä läheisiään.

Vapaa-ajan ja työn uusjako ei olisi edes mitenkään utopistinen. Nykyään moni asia voidaan automatisoida ja toisaalta merkityksellistä työtä ei ole liikaa. Esimerkiksi myyntiin ja markkinointiin perustuvat työt ovat loppupeleissä ihmiskunnan olemassa olon kannalta turhia ja jopa tuhoisia.

Valitettavasti ihmisille on iskostettu työllisyys ihmisarvon mittarina erittäin syvälle tajuntaan. Harva osaa tai uskaltaa kyseenalaistaa nykyistä mallia, jossa ihminen ajetaan loppuun useita kertoja ennen mahdollista eläkeikää. Mallia, jossa yksilö putoaa yhteiskunnasta, jos hän omista teoistaan riippumatta päätyy etuajassa työelämän ulkopuolelle väliaikaisesti tai pysyvästi.

Maailma ei kaatuisi siihen, että ihmisillä olisi vapaa-aikaa jo ennen eläkettä. Pitäisikö tehdä vapaa-ajan ja työn suhteen uusjako ja arvostaa ihmisen oma elämä työn yläpuolelle? Mielestäni pitäisi.

Lue myös: Työttömiltä leikataan virheellisin ja ideologisin perustein ja se on haitallista taloudelle