Opiskelijoiden hyvinvointi paranee panostuksilla, ei leikkaamalla

Terapiatakuun toteuttaminen ja ilmastotoimien tekeminen lisää tulevaisuudessa säästöjä ja parantaa kaikkien, myös opiskelijoiden, hyvinvointia.

Koronavuosi on ollut haasteellinen monille meistä opiskelijoista. Sosiaalinen kanssakäyminen on vähentynyt huomattavasti, opetus on ollut usein etänä ja ryhmäytyminen on jäänyt vähemmälle. Samalla opiskelijat ovat kuitenkin tulojen suhteen paljon heikommassa tilanteessa kuin yksikään muu ihmisryhmä Suomessa.

Lopullinen ratkaisu opiskelijoiden tilanteeseen olisi valtakunnallinen perustulo, joka mahdollistaisi opinnot tilanteesta riippumatta ja antaisi mahdollisuuden työskennellä opintojen ohella. Ennen sitä meidän täytyy katsoa ratkaisuja muualta.

Mielenterveystilanne on räjähtänyt käsiin sekä Tampereella että muualla Suomessa, aiheuttaen mielenterveyskriisin. Korkeakouluopiskelijoilla tilanne on ikävä, sillä jonot YTHS:lle terapiaan ovat valtavan pitkät ja psykologillekin jonot ovat yli vuoden. Tämä ei ole millään tapaa reilu tilanne ja aiemmin saatu viiden miljoonan lisärahoitus ei ole missään nimessä riittävä kompensoimaan opiskelijaterveydenhuollon toimintaa. Opiskelijoiden tulisi saada samat palvelut kuin muidenkin ryhmien ja tämän takaamiseksi tulisikin Tampereella toteuttaa terapiatakuu. Jos apua ei saa YTHS:n kautta, niin sitten ohjataan kaupungille. Terapian tulisi alkaa sujuvasti mahdollisimman pian, mieluiten viikon sisään ensikontaktista, mutta viimeistään kuukaudessa.

Lue myös: Tampereen mielenterveyskriisi ratkeaa resursseilla, ei leikkaamalla

Sekä ammattikoulujen, lukioiden että korkeakoulujen kohdalla ongelmana on psykologien puutteen lisäksi ollut matalan kynnyksen palveluiden puute. Näihin pitääkin panostaa enemmän, jotta kaikki opiskelijat voivat saada keskusteluapua ja/tai lyhytterapiaa heti, kun ensimerkit ongelmista nostavat päätään. Tampereen yliopiston #Parvi-ajattelu on hyvä alku, mutta se ei riitä.  Toimia pitää tehdä enemmän, maksoi mitä maksoi – syrjäytymisen ja opinnoista putoamisen hinta on joka tapauksessa kalliimpaa, kuin riittävät tukitoimet. Tämän laskun leikkaamiseksi vaaditaan lisää matalan kynnyksen palveluita juuri opiskelijoille. Parasta apua olisi, kun esimerkiksi opiskelijaterveydenhuoltoon voisi kävellä ilman ajanvarausta keskustelemaan ongelmista, tai vastaavasti jonkinlaiseen vastaavaan, keskitettyyn palveluun.

Opiskelijoiden muuta tilannetta voidaan parantaa esimerkiksi tarjoamalla opetustiloja oppilaiden vapaa-ajan käyttöön. Musiikkiluokat, kuvataideluokat ja liikuntasalit tulisi saada opiskelijoiden käyttöön vapaa-aikana ilman erillisiä maksuja, kuitenkin niin, että jokaisella on aito mahdollisuus näitä tiloja käyttää. Opiskelijoiden tulee saada lisäalennuksia kaupungin erilaisista palveluista ja esimerkiksi hammashoitoa voitaisiin tarjota julkisessa terveydenhuollossa samalla hinnalla, kuin mitä YTHS tarjoaa. Tätä varten kaupungeissa tuleekin panostaa kokonaisvaltaisesti terveyden ja mielenterveyden hoitoon, jotta jokaisella on aito mahdollisuus saada apua ajoissa.

Julkisen liikenteen hintoja tulee laskea ja erilaisia opiskelijoille tarkoitettuja pyöriä tulee tarjota enemmän vapaa-ajan käyttöön. Tampereen tulee varmistaa myös yhdessä opiskelija-asuntosäätiöiden kanssa, että jokaisella opiskelijalla on aidosti mahdollisuus asua halvoissa asunnoissa ja siellä päin kaupunkia, missä haluaa asua. Esteettömyydestä täytyy myös pitää huolta sekä asumisen suhteen että oppilaitosten tiloissa.

0
Santeri Kärki
Vihreät Tampere
Ehdolla kuntavaaleissa

Vihreiden kuntavaaliehdokas vuoden 2021 vaaleissa Tampereella.

Olen 28-vuotias humanististen tieteiden kandi (historia), jalkapallokirjailija ja politiikan tutkimuksen opiskelija sekä sisällöntuottaja.

Kannatan terapiatakuun toteuttamista mahdollisimman nopeasti, jotta talous saadaan nousuun. Ilmastotoimia pitää tehdä välittömästi, koska muuten hinta kasvaa valtavan korkeaksi. Leikkauspolitiikka pitää lopettaa - kaikilla on oikeus inhimilliseen elämään.

Intohimon kohteina politiikka ja urheilu, joskus lipsun myös kirjoittamaan muista aiheista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu