Lapsiperheköyhyyttä voidaan vähentää – jos vain on halua

Köyhyys koskettaa yhä useampia perheitä ja sitä kautta yhä useampia lapsia. Lapsiperheköyhyys koskettaa sydäntäni. Tällä hetkellä Suomessa on noin 114 000 lasta jotka elävät pienituloisissa perheissä. Määrä vastaa noin 11%:a kaikista suomalaisista lapsista. On selvää, että tilanne yhden vanhemman perheissä on erityisen vaikea.

Korona-aika koetteli näitä jo ennestään ahtaalla ja vaikeissa tilanteissa olevia perheitä rankasti. Leipäjonoihin ajautui ihmisiä enemmän kuin koskaan ennen. Ikävä kyllä Suomen nykyinen taloustilanne ei näytä helpottavan kenenkään arkea. Ruuan ja sähkön hinnan nousu yhdessä inflaation kanssa kurittaa monia ja tulee kurittamaan vielä entistä laajempaa ihmisjoukkoa. Moni kasvatus-ja opetusalalla toimiva tunnistaa maanantai-ilmiön kun lapset ovat erityisen nälkäisiä ja ruokaa menee muita päiviä enemmän. Ruokapöytäkeskusteluissa lasten kanssa käy ilmi, että viikonloppuna kotona ruokana oli makaronia ja ketsuppia.

Tilannetta ei helpota yksi ylimääräinen lapsilisä joulukuussa. Tarvitsemme rohkeasti kohdennettuja toimia pienituloisille. Peräänkuulutan niin indeksi- kuin tasokorotuksia lapsilisiin ja lapsiverovähennysoikeutta ansiotuloista. Tämän lisäksi tarvitsemme valtion budjettiin pysyvän määrärahan josta annettaisiin tuki vähävaraisia ihmisiä ja perheitä auttaville järjestöille kuten ruoka-apua antaville toimijoille.

Yhdenkään lapsen Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa ei pidä joutua menemään nukkumaan nälkäisenä.

Sari Kumin
Keskusta Helsinki

Konsultoiva varhaiskasvatuksen erityisopettaja, näkemystä asioihin yli 30:n vuoden kokemuksella alasta,
aktiivinen yhteiskunnallisten asioiden pohtija ja kantaaottaja,
tulevaisuutta rakentamassa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu