Nuorten tekemien rikosten määrä on saatava laskuun

 

Syyttäjälaitokselta tiedotettiin 25.3.2021, että nuorten tekemien rikosten määrä on kasvussa. Nuoret tekevät ryöstö-, väkivalta ja huumausainerikoksia enemmän kuin ennen. Teot ovat myös raaistuneet. Nuorilla on mielenterveysongelmia joiden vuoksi he tarvitsisivat palveluja nopeasti. Korona-aika on kuitenkin heikentänyt palveluita ja lastensuojelu on kuormittunut. Näiden palveluiden saatavuuteen tulee kiinnittää nyt välittömästi huomiota.

Samaan aikaa tiedämme, että peruskoululla ja toisen asteen opinnoilla on merkittävä rooli nuorten tukemisessa. Oppilaitokset ovat kannatelleet osaa nuoria. Nyt pitäisi satsata myös näihin ennaltaehkäiseviin palveluihin.  Olisi mielekästä satsata koulujen resurssoinnin lisäämiseen, erityisesti oppilashuollon palveluihin. Koulukuraattoreja ja psykologeja tulee saada joka kouluun eikä yhdistellä yhdelle työntekijälle useita kouluja. Tiedän, että näihin tehtäviin on jo nyt vaikea saada työntekijöitä mutta työoloja muuttaen esimerkiksi yhteen kouluun sijoittamalla ja työnmielekkyyttä näin lisäämällä voisimme heitä paremmin myös kouluihin saada.

Nuoret tarvitsevat tukea juuri nyt, ei vasta korona-ajan jälkeen. Kyse onkin siitä miten haluamme asioita arvottaa ja tärkeysjärjestykseen laittaa.

 

+1
Sari Kumin
Kristillisdemokraatit Helsinki

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja, näkemystä asioihin 30:n vuoden kokemuksella alasta,
aktiivinen yhteiskunnallisten asioiden pohtija ja kantaaottaja,
tulevaisuutta rakentamassa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu