Nyt on aika palata perusasioiden äärelle

Energian, ruuan ja yleisen hinnan nousu aiheuttaa ongelmia erityisesti pienituloisissa talouksissa. Hintojen nousun niin liikkumisessa, asumisessa kuin ruuan hinnassa tiedetään jatkuvan tulevan syksyn ja talven aikana. Sen lisäksi inflaatiopaine lisää pienituloisten talouksien ahdinkoa entisestään. Pienituloisimpaan viidennekseen kuuluvien tuloista yli puolet menee jo asumiseen ja ruokaan, muuhun ei jää rahaa. Korkeat elinkustannukset haastavat etenkin vähävaraisia. Hallituksen pitää nyt herätä ja kiinnittää huomiota kotitalouksien tilanteisiin ja erityisesti niiden ostovoimaan. Nyt on aika palata aivan perusasioiden äärelle ja turvattava pienituloisten ja vähävaraisten asemaa. Nyt näyttää ikävästi siltä, että Marinin hallitukselta puuttuu kokonaan suunnitelma kuinka puuttua erityisesti aivan pienituloisimpien pärjäämiseen.

Toimeentulotuen tasoa tulee korottaa merkittävästi. Tällä hetkellä tuen perusosa on samalla tasolla kuin se oli jo 20 vuotta sitten. Perusosa kattaa THL:n mukaan vain noin kaksi kolmasosaa kohtuulliseksi katsotusta minimistä. Surullista on, että perusturvan varassa elävien määrä nousee koko ajan. Täydentävä toimeentulotuki tuleekin saada riittävän suureksi ja hakeminen joustavaksi. Kelan toimeentulotuessa ja kuntien harkinnanvaraisessa tuessa sekä asumistuessa kohonneet sähkölaskut ja asumiskulut pitäisi myös huomioida normeja nostamalla ja lisäämällä harkinnanvaraisuutta.

Nyt olisi oikea aika hallituksen miettiä myös monilapsisten perheiden ja yhden vanhemman perheiden lapsilisien tason nostoa sekä pienimpien työeläkkeiden ja takuueläkkeiden nostoa. Näin turvattaisiin kaikkein pienituloisimpien ihmisten arki kasvavien elinkustannusten kanssa, lisäisimme ostovoimaa ja pitäisimme yhteiskunnan rattaat pyörimässä.

 

 

 

 

 

 

0
Sari Kumin
Kristillisdemokraatit Helsinki

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja, näkemystä asioihin 30:n vuoden kokemuksella alasta, KD Naisten puheenjohtaja,
aktiivinen yhteiskunnallisten asioiden pohtija ja kantaaottaja,
tulevaisuutta rakentamassa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu