Ulosoton suojaosaa nostettava

 

Inflaatio laukkaa liki 8%:n vauhtia, ruuan hinta nousee ja sähkön hinnan ennustetaan nousevan vielä huimasti tulevan syksyn ja talven aikana. Moni talous joutuu nyt miettimään erilaisia säästökohteita omassa arjessaan ja säännöstelemään esimerkiksi myös sähkön kulutusta reippaasti. Yksi heikoimmassa asemassa olevat, ovat velkavaikeuksissa olevat taloudet, joissa joka kuukausi ulosotto vie osan tuloista.

Ulosmittauksessa velallista turvaa suojaosuuskäytäntö. Suojaosuudella tarkoitetaan sitä rahamäärää, joka ulosottovelalliselle on jätettävä palkan ja muun toistuvaistulon ulosmittauksessa toimeentulon turvaamiseksi. Vuoden 2022 alusta ulosottovelalliselle jätettävä suojaosuus on 23,20 euroa velallisen itsensä osalta ja 8,34 euroa päivässä velallisen elatuksen varassa olevan henkilön kuten puolison, omien lasten ja puolison lapsien osalta. Suojaosuus kerrotaan 30:llä niin saadaan ns ”käteen jäävä-osuus”. Kuukausitulot jäävät 700:aan euroon.

Elämme tällä hetkellä hyvin epävakaata aikaa, jossa on monia muuttuvia arkeen heikentävästi vaikuttavia tekijöitä. Meidän tulee nyt tehdä kaikkemme, että suomalaiset pärjäävät vaikeiden aikojen yli. Itse koen kohtuulliseksi sen, että ulosoton suojaosuuksia nostettaisiin määräaikaisesti, jotta helpottaisimme ahdingossa olevien ihmisten mahdollisuuksia selvitä arjessa.

 

+2
Sari Kumin
Kristillisdemokraatit Helsinki

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja, näkemystä asioihin 30:n vuoden kokemuksella alasta, KD Naisten puheenjohtaja,
aktiivinen yhteiskunnallisten asioiden pohtija ja kantaaottaja,
tulevaisuutta rakentamassa

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu