Elokapinan jälkipuinti

Elokapina-niminen kansainvälinen anarkistiliike on rantautunut näyttävästi Suomeen. Välittömiä ilmastotoimia ja ilmastohätätilan julistamista vaativa liike on valinnut äänensä kuuluviin saamiseen tarkoituksellisen lakien rikkomisen ja kansalaistottelemattomuuden.

Esimakua tempauksista saimme lauantaina. Kokoontumisilmoituksesta poiketen mielenosoitus muuttui vilkkaasi liikennöidyn ajoradan haltuunottoon toisiinsa kytketyllä ihmisketjulla ja tuomalla yhä uusia ajoradalle istujia poliisin poistamien tilalle.

Tapauksen johdosta liikenne keskusta-alueen liepeillä oli tukossa useita tunteja, estäen esimerkiksi normaalin työmatkaliikenteen. Tämän lisäksi laittomaksi muuttunut mielenosoitus työllisti täyden käytössä olleen kapasiteetin eli 24 poliisipartiota, joiden muut työtehtävät siirtyivät.

Lukuisista pyynnöistä ja kehotuksista huolimatta elokapinalliset eivät siirtyneet, ja kun resursseja ei enää ihmisten kantamiseen ollut, poliisi varoituksen jälkeen käytti lievintä mahdollista voimatointa eli pippurisumutinta saadakseen turvallisuutta uhkaavan tilanteen purettua.

Tämä oli mielenosoittajien suunnalta onnistunut provokaatio, joka takasi maksimaalisen huomion asian jatkokäsittelylle. Vasemman ja vihreän laidan poliitikot riensivät tuomitsemaan poliisin voimankäytön, tilannetta verrattiin Valko-Venäjään ja poliisiväkivaltaa kauhisteltiin, oikeusasiamiehelle tehtiin lukuisia kanteluita ja aina valpas valtakunnansyyttäjän virasto puuttui asiaan.

Liuta oikeusoppineita todisteli, kuinka meillä oikeusvaltio murenee. Media takoi pari päivää samaa tahtia, ja seuraava liikkeen performanssi olikin sitten kaikissa pääuutislähetyksissä ja lehtien etusivuilla. Useammalla tavalla lakia rikkoneet mielenosoittajat olivatkin siis joutuneet tilanteessa virkavallan uhreiksi? Viestintästrategia ja luottamuksen murentaminen viranomaisiin onnistui kuin hybridivaikuttamisen oppikirjasta!

Tilanne alkoi tasoittua vasta kun kaivettiin esille liikkeen sisäistä viestintää ja suunnitelmia lentokenttien ja rekkaliikenteen blokkauksesta, ”paljon häiriötä isolla porukalla. kohteina: Poliittinen järjestelmä ja päättäjät (heidän blokkaus) kunnalliset poliitikot ja kansalliset poliitikot. Pankit, infrastruktuuri, pahimmat suuryritykset, satamat, risteily, metsäteollisuus, turveteollisuus.”

Opittiinkohan tästä mitään?

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu