Koti Helsingissä ei saa olla liian kallis

Eduskuntavaalit ovat saaneet aikaan mittavan kiinnostuksen politiikkaan. Yhteydenottoja on tullut näiden vaalien alla enemmän kuin koskaan. Kokoomuksen vaalimökillä on aina ihmisiä jonoksi asti odottamassa vuoroaan. Vaaleissa parasta onkin ihmisten tapaaminen. Helsinkiläiset ovat tuoneet monenlaisia terveisiä mutta huoli asumisen kalleudesta on noussut aivan erityisesti esille. Se ei ole ihme, sillä onhan asuminen jokaisen perustarve.

Suomi tarvitsee viisaita ja vastuullisia päätöksiä. Meidän on tasapinotettava talous ja katkaistava velkakierre. On vastuutonta ahnehtia tulevien sukupolvien mahdollisuuksia. Samaan aikaan on huolehdittava tasapainottamistoimien oikeudenmukaisuudesta. On huolehdittava, etteivät talouden tasapainottamistoimet johda siihen, että tavalliset helsinkiläiset eivät voisi enää asua kotikaupungissaan. Ei saa myöskään käydä niin, että eläkeläiset joutuisivat myymään oman kotinsa veropaineen alla. Samoin lapsiperheillä pitää olla mahdollisuus asua Helsingissä. Asumisen lähes sietämättömien kustannusten kurissa pitäminen on seuraavan vaalikauden yksi keskeinen asia.

Asuntojen hintojen ja vuokrien nousu saadaan kuriin vain rakentamalla Helsinkiin lisää kohtuuhintaisia asuntoja. Tässä tarvitaan valtiovallalta vahvempaa otetta. Kaavoitusta ja rakentamista hidastavia säädöksiä ja byrokratiaa on purettava. Asumista on tiivistettävä hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrelle. Asuntolainojen korkovähennys on säilytettävä. Kiinteistövero on pidettävä kohtuullisena.

Myös energiaverot vaikuttavat asumisen kustannuksiin. Suomessa asuminen ei ole mahdollista ilman energiaa. Tietyissä rajoissa asukas voi vaikuttaa, paljonko energiaa kuluu. Ympäristöveroja on kiristetty ympäristömuutoksen torjumiseksi ja energian säästämiseksi. Syytä on kuitenkin tulevaisuudessa miettiä, onko kotitalouden kulutuksessa jokin määrä, jota pienemmällä kulutuksella ei tule toimeen. Tällöin tähän määrään voisi kohdistua lievempi verotus. Kulutusverojen vastapainona työn tekemisen ja eläkkeiden verotusta on maltillisesti kevennettävä.

Helsinkiläisten kannalta on välttämätöntä, että kaikissa korotuksissa arvioidaan niiden vaikutukset asumisen kokonaiskustannuksiin. Helsinki, jossa sen omat asukkaat ja työntekijät eivät voi asua ei ole ainakaan minun haluamani Helsinki. Uutta kaavoitusta tehtäessä yhdyskuntarakennetta on eheytettävä ja maankäyttöä tiivistettävä hyvien joukkoliikenneyhteyksien varteen. Näin ihmisten arjesta tulee sujuvampaa ja ympäristön kannalta fiksumpaa.

sarisarkomaa
Kokoomus Helsinki

Helsinkiläinen kokoomuksen kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen, kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen jäsen, kolmen nuoren äiti, THM, intohimoinen Itämeren suojelija ja lenkkeilijä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu