Kansalaisaloite eutanasian sallimiseksi tervetullut
Oli kunnia saada olla puhujana tilaisuudessa, jossa julkistettiin uusi kansalaisaloite eutanasian laillistamisesta. Aloitteessa esitetään eduskunnan antavan hallitukselle tehtäväksi ryhtyä lainvalmistelutoimenpiteisiin eutanasiaa koskevan lain säätämiseksi ja eutanasian laillistamiseksi Suomessa.
Aloitteen puolesta puhumassa olivat myös mm. Li Andersson, Jorma Uotinen, Sirkka Hämäläinen ja Rosa Meriläinen, Rob Jonquiere, Jerker ja Pontus Smolander. Suuri kiitos Juha Hänninen, Stefan Wallin, Pirkko Lahti, Esko Valtaoja, Minna Lindgren ja muut aloitteen tekijät. Noin viikossa aloite on kerännyt jo yli 22 000 kannatusilmoitusta.
Oma kantani asiaan on useiden vuosien lopputulos. Pitkään ajattelin, että eutanasiasta säätäminen on liian iso eettinen kysymys, etten voi eikä lainsäätäjä voi sitä ylittää. Ajattelin, että palliatiivista hoitoa kehittämällä asiaan saadaan ratkaisut. Vuosien varrella on ajatukseni muuttuneet.
Nykyisin ajattelen, että en voi sulkea silmiä siltä tosiasialta, että laadukkaasta hoidosta huolimatta on sietämätöntä kärsimystä ja tilanteita, joissa ei ole eettisesti kestävää perustetta kieltää eutanasian mahdollisuutta. Mielestäni eutanasia on eettisesti perusteltu mahdollisuus niiden ihmisten kannalta, jotka sairastavat parantumatonta sairautta, joille ei sietämättömiin kärsimyksiin hyvästäkään hoidosta tule lievitystä ja jotka itse toivovat kuolevansa.
Eutanasialaki tarvitaan, jotta ihmisellä on laillinen mahdollisuus ja oikeus elämän loppuvaiheessa saada oman vakaan harkintansa pohjalta kuolinapua toivottamaan kärsimykseensä. Korostan aikuisen yksilön oikeutta päättää itseään koskevista asioista, myös siitä kaikkein tärkeimmästä. En näe syytä, miksi tämä päätösvalta kuuluisi kenellekään tai millekään muulle taholle kuin ihmiselle itselleen. Itsemääräämisoikeus on erottamaton osa ihmiselämän arvokkuutta, joka kuuluu jokaiselle elämän viimeiseen päivään ja hetkeen asti.
Saattohoidolla ja palliatiivisella hoidolla ei voida ratkaista kysymystä eutanasiasta, eivätkä nämä asiat ole keskenään vaihtoehtoisia. Tietenkin palliatiivinen hoito ja saattohoito ovat aina ehdottomasti ensisijaisia ja niiden kehittämistä on jatkettava. THL:n selvityksen mukaan kehittämistoimista huolimatta palliatiivisen hoidon laadussa ja saatavuudessa on edelleen räikeitä puutteita. Eduskunnan vuoden 2018 tahdon ilmaisun johdosta perustettu asiantuntijaryhmä esitti yksimielisesti lainsäädäntömuutosten olevan välttämättömiä. Uudessa hallitusohjelmassa on vihdoin sitouduttu saattohoidon säädösten selkeyttämiseen. Kirittääkseni asiaa jätin asiantuntijatyöryhmän pohjalta tehdyn lakialoitteen. Laki on saatava eduskuntaan pian.
Lisäksi eutanasia tulisi lainsäädännöllä sallia, ihmisen itsemääräämisoikeutta kunnioittaen. Eutanasialainsäädännön etenemisen kannalta kansalaisaloite on välttämätön. Uskon, että maailma on muuttunut viimeisimmän kansalaisaloitteen käsittelystä. Aika on juuri oikea uudelle laajalle keskustelulle ja kansalaisaloitteelle.
Useat kyselyt, vaalikonevastaukset ja puolueiden tekemät linjaukset antavat tukea uuden kansalaisaloitteen tavoitetta säätää laki eutanasiasta. Ilta-Sanomien kevään 2023 vaalikonevastausten mukaan selkeä enemmistö eduskuntavaalien ehdokkaista kannatti eutanasian laillistamista. On merkittävää, että useiden kansalaiskyselyjen perusteella selkeä enemmistö suomalaisista kannattaa eutanasian laillistamista. Myös osa puolueista mukaan lukien kokoomus on tehnyt puoluekokouspäätöksen, jossa puolletaan eutanasian laillistamista hyvin tarkoin rajatuin ehdoin.
Toivotan kansalaisaloitteen lämpimästi tervetulleeksi eduskuntaan. Ja sitten kun ja toivottavasti mahdollisimman pian ryhdytään eutanasian mahdollistavaa lainsäädäntöä laatimaan, on siinä yhteydessä välttämätöntä varmistaa, että lainsäätäjillä ja aikanaan terveydenhuollon ammattihenkilöillä on asiassa täysi omantunnon vapaus. Tällaisessa asiassa jokaisen on voitava muodostaa oma näkemyksensä oman perusteellisen eettisen harkintansa pohjalta. Olen oman harkintani tehnyt.
Lähetän kuukausittain ajankohtaiset kuulumiset eduskunnasta ja Helsingistä. Voit tilata eduskuntaterveiseni lähettämällä sähköpostia sari.sarkomaa(at)eduskunta.fi Ajatuksesi ja palaute ovat tärkeitä, pidetään yhteyttä.
Kaikki kuolee aikanaan ja ilman edesauttamistakin.
Ilmoita asiaton viesti
Tärkeä puheenvuoro tarpeettoman ja epäinhimillisen kärsimyksen vähentämiseksi, kiitos Sari.
Ilmoita asiaton viesti
En enää kannata eutanasiaa. Lääkärin ei kuulu tappaa ihmisiä. Eikä sitä edes tarvita. Avustettu itsemurha on Suomessa laillinen. Lääkintäviranomaiset voivat antaa ohjeet sitä varten. Ihmisen tappaminen on aina psyykkinen trauma, ei sellaista voi kukaan toiselta vaatia.
Ilmoita asiaton viesti
Eikä olla vaatimassakaan. Ainakin Sarkomaa nimenomaan kirjoittaa haluavansa varmistaa, että hoitohenkilökunnalla on asian suhteen täysi omantunnonvapaus. Uskon, että se myös tullaan toteuttamaan.
Ilmoita asiaton viesti
Lääkärin ammattiin ei kuulu ihmisten tappaminen.Toisen valmisteltu surmaaminen on murha.
Ilmoita asiaton viesti
Tosiasiallisestihan avustetun itsemurhan juridinen asema on epäselvä. Minusta se pitäisi erikseen sallia. Useimmat eutanasiasta puhuvat viitannevat nimenomaan avustettuun itsemurhaan.
Ilmoita asiaton viesti
Itsemurhasta avustaminen ei sinänsä voi olla rikos, koska itsemurhakaan ei ole rikos. Heitteillepanoon voi syyllistyä. Eduskunnassa on aikaisemmin keskusteltu tästä.
Ilmoita asiaton viesti
Toistaiseksi ei lääkäri saa määrätä lääkkeitä muuhun, kuin sairauden hoitoon.
Ilmoita asiaton viesti
…avustettu…ja pelkkä itsemurhakin laki- viranomais-ja uskonhenkilöiden päätäntä-ja valvontavallan ulkopuolella…paitsi jos makaa ”vihanneksena säilytyksessä” jopa vuosia..?!
-Mikä osa, esim. lääkäreistä vastustaa…?
Ilmoita asiaton viesti
Aktiivinen eutanasia Suomessa on sallittava!
Viite:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/hrautomaki/aktiivinen-eutanasia-suomessa-on-sallittava/
Ilmoita asiaton viesti
Kärsivä eläin lopetetaan, ihmisen kohdalla ei ole tullut kuulonkaan.
En vastusta esim. elvytyskieltoa.
Ilmoita asiaton viesti
Kärsivä, jatkuvasti rajusti kipuileva, toivottomasti ja paruntumattomasti sairas ihminen: -Kärsiköön kurja, sillä kirkkaimman kruunun aikanaan taivaan iloissa siten saa ja saavuttaa…?!
Ilmoita asiaton viesti
Passiivinen eutanasia on normaalia ja itsemurhan avustamiselle voidaan luoda säännöt. Se riittää. Aktiivista eutanasiaa ei tarvita.
Ilmoita asiaton viesti
Jos on aivan loppuvaiheessa niin onko oikeustoimiin kykenevä? Eutanasia edellyttää tietoista suostumusta. Avustetusta itsemurhasta voidaan säätää erillinen laki.
Ilmoita asiaton viesti
Ihmiset, jotka eivät tiedä edes olevansa hengissä, puhuvat asioista, joista eivät ymmärrä ja niistä tekevät toisilleen päätöksiä. Eikö riitä Raamatun sana tälle periferiakansalle?
Ilmoita asiaton viesti
Ei pidä sallia eutanasiaa yhteiskunnan toimesta mitenkään. Tänä päivänä on kyllä kipulääkkeet joilla kipu poistuu.
Ilmoita asiaton viesti
Kommenttini vuodelta 2017:
Ylilääkäri Tiina Tasmuthin kirjoitus otsikolla ”Eutanasiaa ei tarvita arvokkaan kuoleman takaamiseksi” julkaistiin Hesarin mielipidesivulla 2.1.2017. Kirjoituksessa todetaan ”Palliatiivisen hoidon erityispätevyyden eli kuolevien potilaiden hoidon kaksivuotisen erikoiskoulutuksen on saanut lähes sata lääkäriä ympäri Suomea. Vuonna 2016 koulutuksen aloitti lähes 40 lääkäriä. Kaikki eivät mahtuneet mukaan koulutukseen – he jäivät odottamaan seuraavaa kurssia.”
Tohtori Tasmuthin kirjoituksesta ilmenee niin ikään, että lääkäreiden käytössä on ajantasainen käypä hoito-ohje ”Kuolevan potilaan oireiden hoito”, jossa on tarkat ohjeet kivun ja muiden oireiden hoidosta. Hän kirjoittaa, että käytössä on myös palliatiivinen sedaatio, jolloin potilas nukkuu. ”Silloinkaan hoidon tavoitteena ei ole kuoleman jouduttaminen.” Näin ylilääkäri Tasmuth siis kirjoittaa.
Tämä pitäisi riittää, joten eutanasiaa ei tarvita. Se on vastoin myös ihmisen tärkeintä elämänohjetta – kymmentä käskyä.
Ihmiselämän logiikka on hyvin yksinkertainen. Meillä ei ole oikeutta päättää syntymästämme, joten meillä ei ole oikeutta päättää myöskään kuolemastamme. Lääkäriliitto vastustaa eutanasiaa ja se onkin vastoin lääkärinvalaa.
Ilmoita asiaton viesti
..Kuka, tai mikä taho pystyy viemään meiltä itsemääräämisoikeutemme vaikkapa päättää elämämme-ei mikään, eikä kukaan?!
Ilmoita asiaton viesti
Tulin Suomeen v. 1975 ja kerron nyt, että päivänä kun eutanasialaksi astuu voimaan, lähden pysyvästi Suomesta pois sinne mistä aikoinaan olen tullut.
Ilmoita asiaton viesti
Pointi, tai pari- miksi vastustat noinkin ehdottomasti..ja missä maassa ja kulttuurissa olet ”turvassa eutanasialta”?.
Ilmoita asiaton viesti