Honkamaa kirjoittaa valheita

Päätoimittaja Tapio Honkamaa jälleen kerran Peräpään valvoja -kolumnissaan (18.8.2021) kirjoittaa täysin perättömiä valheita. Kuten aikaisemminkin Honkamaa kirjoituksissaan väheksyy ja halveksii erityisesti sosiaalidemokraattisia naisia, varsinkin minua.

Ensinnäkään en ole mikään ”draaman keskipiste”, vaan sain eniten ääniä (988) Mikkelissä, koko Etelä-Savon maakunnassa ja tästä syystä, kuntalaisten toiveesta, SDP on asettanut minut vastuullisiin johtotehtäviin.

Toisekseen demarit eivät ole luopuneet kaupunginvaltuuston varapuheenjohtajan paikasta, vaan olemme valinneet kasvatus- ja opetuslautakunnan puheenjohtajan paikan, jonka näemme poliittisesti tärkeämpänä paikkana. Aivan samoin teki kokoomus, joka ei puolueiden välisissä paikkaneuvotteluissa valinnut valtuuston varapuheenjohtajuutta, vaan he ottivat kaupunkiympäristölautakunnan puheenjohtajuuden.

Kolmanneksi Tapio Honkamaalla on väärä käsitys Arto Seppälän (sd.) tulevista tehtävistä. Hänestä on tulossa Essoten hallituksen puheenjohtaja ja Miksei Oy:n hallituksen jäsen.

Neljänneksi Tapio Honkamaa mollaa entistä Mikkelin kaupunkilehden ahkeraa työntekijää, SDP:n kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja Jukka Rossia ja kierolla tavalla antaa ymmärtää, että minä olisin päättänyt Jukalle tulevasta luottamustehtävästä. Tämä ei pidä paikkansa. SDP:n paikkojen jako on tapahtunut puolueosastojen puheenjohtajien neuvotteluissa (yksimielisesti), kunnallisjärjestön hallituksessa (yksimielisesti) ja kunnallisjärjestön edustajistossa (yksimielisesti). Kaikille ehdokkaina olleille on pyritty saamaan luottamustehtävä ja paikkojen jakaminen on sujunut myönteisessä ja hyvässä ilmapiirissä.

Kaupunkilehden päätoimittaja näyttäytyy minulle henkilönä, joka antaa omien henkilökohtaisten tunteidensa ja poliittisen taustansa vaikuttaa työhönsä. Olen ollut hänen maalittamisensa kohteena noin 10 vuotta. Se alkoi hänen ollessa Länsi-Savon päätoimittaja ja hänen kirjoittaessa kolumnin ”Sekaisin Sadusta”. Hän todella on mennyt sekaisin Sadusta ja sittemmin hän sai Länsi-Savosta potkut. Tein viime keväänä kantelun julkisen sanan neuvostolle Tapio Honkamaan kirjoituksista ja hän sai JSN:ltä langettavan tuomion. Journalistin ohje 4 kieltää toimittajaa käyttämästä asemaansa väärin. Julkisen sanan neuvosto katsoi, että Mikkelin Kaupunkilehti on rikkonut Journalistin ohjetta 4, ja antoi sille huomautuksen. Sääli, että ennen niin hyvä Mikkelin kaupunkilehti on pilaantunut Tapio Honkamaan tultua päätoimittajaksi.

Satu Taavitsainen
Sosialidemokraattinen nainen,
oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon edistäjä
Mikkeli

0
SatuTaavitsainen
Sosialidemokraatit Mikkeli

Kolmen lapsen äiti ja yhden miehen vaimo, koiran emäntä ja suomenhevosen ratsastaja, sosialidemokraatti ja muutenkin aktiivinen kansalainen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu