Jälkihuollossa olevien nuorten oikeuksien toteutumisesta on huolehdittava

Essotella ja Mikkelin kaupungilla oli vastikään kuntatapaaminen. Mikkelin kaupunki on Essoten suurin kuntaomistaja 60 prosentin omistuksellaan. Essoten tehtävänä on huolehtia mikkeliläisten sosiaali- ja terveyspalveluista.

Esitin tapaamisessa Essoten johtajille kysymyksen, miten Mikkelin ulkopuolella asuvien, mutta yhä Mikkelin vastuulla olevien jälkihuollossa olevien nuorten jälkihuollon järjestämiseen sisältyvien oikeuksien toteutumisesta on huolehdittu ja miten sosiaalityötä näiden nuorten kanssa tehdään. Minulla on huoli Mikkelin kaupungin vastuulla olevista nuorista Essoten liian pienten sosiaalityön resurssien takia. Kysyin, millä tavoin Essote on varmistanut näiden jälkihuollossa olevien Mikkelin kaupungin vastuulla olevien nuorten yksilöllisten palvelujen, tuen ja asumisen järjestämisen ja miten heidän kanssaan jälkihuoltoa koskevaa sosiaalityötä on tehty. Olen kiinnostunut kuulemaan tapaako Essoten sosiaalityöntekijä näitä nuoria heidän yksilöllisen tarpeensa mukaisessa laajuudessa ja suunnittelee yhteistyössä nuoren ja nuoren uuden kotikunnan viranomaisten kanssa palvelujen järjestämistä. Näin laki Essotea velvoittaa toimimaan, mutta huolenani on se, toteutuuko laki käytännössä. Essoten johto ei osannut ko. tilaisuudessa vastata kysymyksiini, mutta he lupasivat selvittää. Tätä jäin odottamaan.

Lastensuojelun jälkihuollon toimivuudella on suuri rooli, esimerkiksi 18-24 -vuotiaiden päihdepalveluissa. Kunnan tai kuntayhtymän on järjestettävä jälkihuoltoa asiakassuunnitelmassa määritellyn tuen tarpeen mukaisesti. Lastensuojelulakia on hiljattain muutettu niin, että jälkihuollon järjestäminen ei enää pääty, kun nuori täyttää 21 vuotta, vaan ikäraja nousi 25 vuoteen. Lastensuojelulain muuttamiseen johtaneen hallituksen esityksen (HE 71/2019 vp, s. 10) mukaan noin 1 500 sijoitettua lasta vuosittain saavuttaa täysikäisyyden. Jälkihuollon ikärajan nosto 25 ikävuoteen pidentää vuosittain noin 1500 täysi-ikäisen nuoren subjektiivista jälkihuolto-oikeutta neljällä lisävuodella ja tukee pidempään itsenäisen elämän aloittamisessa. Jälkihuoltoon oikeutetut nuoret saavat tukea asumisen, koulutuksen, sosiaalisen ja psyykkisen toimintakyvyn, terveydenhuollon sekä toimeentulon suhteen.

Lastensuojelulain 75 §:n mukaan sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen on järjestettävä lapselle tai nuorelle jälkihuolto sijaishuollon päättymisen jälkeen. Jälkihuolto on järjestettävä myös avohuollon tukitoimena tapahtuneen sijoituksen päättymisen jälkeen, jos sijoitus on kestänyt yhtäjaksoisesti vähintään puoli vuotta ja kohdistunut lapseen yksin. Velvollisuus jälkihuollon järjestämiseen päättyy viimeistään, kun nuori täyttää 25 vuotta. (Tätä lakia sovelletaan valitettavasti vain lain voimaantulopäivänä 1.1.2020 ja sen jälkeen jälkihuollon piirissä oleviin lapsiin ja nuoriin.) Lastensuojelulain 16 a §:n 3 momentin mukaan jälkihuollon kustannuksista vastaa se kunta, joka on vastannut sijaishuollon kustannuksista.

Eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisun (EOAK/6462/2018) mukaan jälkihuollossa olevalle nuorelle on annettava riittävästi ohjausta ja neuvontaa sekä niitä palveluja ja erityistä tukea, joita hän välttämättä tarvitsee itsenäistymisensä tueksi. Palvelujen järjestämiseksi ja nuoren oikeuksien toteuttamiseksi on jälkihuoltosuunnitelman merkitys keskeinen. Nuoren jälkihuollolliset tarpeet tulee kirjata nuorta koskevaan jälkihuoltosuunnitelmaan. Jälkihuoltosuunnitelmasta on ilmettävä, mikä on nuoren jälkihuollollinen palvelujen tarve ja miten se konkreettisella tavalla nuorelle järjestetään. Suunnitelmaan tulee kirjata nuoren oma käsitys palvelujen tarpeesta ja niistä palveluista ja erityisestä tuesta, jotka hänelle tulisi järjestää. Jos nuori tarvitsee erityisiä terveydenpalveluja, on sosiaalityöntekijän huolehdittava ja varmistuttava siitä, että nuori saa tarvitsemansa palvelut joko julkisesta tai yksityisen terveydenhuollon palveluina. Jälkihuollon järjestäminen on nuorelle lailla turvattu subjektiivinen oikeus. Nuoren tarvitsemia palveluja ja tukea on järjestettävä määrärahoista riippumatta. Puutteelliset määrärahat ja resurssit eivät voi olla este jälkihuollon lainmukaiselle järjestämiselle.

Terveydenhuoltolain 28 §:n mukaan kunnan on järjestettävä alueensa asukkaiden terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi tarpeellinen päihdetyö, jonka tarkoituksena on vahvistaa yksilön ja yhteisön päihteettömyyttä suojaavia tekijöitä sekä vähentää tai poistaa päihteisiin liittyviä terveyttä ja turvallisuutta vaarantavia tekijöitä. Päihdetyöhön kuuluu muun ohella päihteiden aiheuttamien sairauksien tutkimus-, hoito- ja kuntoutuspalvelut. Päihdetyöstä säädetään lisäksi päihdehuoltolaissa ja sosiaalihuoltolaissa.

Päihdehuollon kustantaminen kuuluu pääsääntöisesti henkilön kotikunnan vastuuseen. Poikkeuksena on kuitenkin jälkihuollon piirissä olevat nuoret, joista vastuu on edellä kuvatun mukaisesti entisellä kotikunnalla. Tätä ei ilmeisesti tunneta kunnissa ja kuntayhtymissä kovin hyvin, sillä vaikka kunta A on vastuussa nuoresta 25 ikävuoteen saakka siitä huolimatta, että nuori on kirjoilla kunnassa B, voi hyvin olla mahdollista, että kunta A kieltäytyy tietämättömyyttään maksamasta päihdehoitoa vedoten pääsääntöön, että päihdehuollosta vastaa henkilön oma kotikunta.

Korkein hallinto-oikeus ratkaisi viime joulukuussa kuntien välisen hallintoriidan (KHO 2020:4339) ja velvoitti Vantaan korvaamaan Helsingin järjestämien jälkihuollon palveluiden kustannukset. Vantaan korvausvastuuta ei poistanut se, että jälkihuollon asiakassuunnitelmiin ei ollut kirjattu päihdepalveluita, koska Helsingin järjestämiä palveluita oli pidettävä nuorten tarpeeseen nähden tarpeellisina jälkihuollon palveluina. KHO katsoi, ettei Vantaa voinut vapautua kustannusvastuustaan pelkästään sillä perusteella, että Helsinki ei ollut toiminut yhteistyössä Vantaan kanssa ennen palveluiden järjestämistä. Tapauksessa oli kyse siitä, että kahden vantaalaisen nuoren sijaishuolto päättyi heidän täysi-ikäistyttyään, ja he siirtyivät Vantaan lastensuojelun jälkihuollon asiakkaiksi. Sijaishuollon päätyttyä kumpikin nuori asui Helsingissä. Helsinki järjesti nuorille päihdevierotushoitoa ja toiselle nuorista tukiasunnon, joita se piti tarpeellisina jälkihuollon palveluina. Helsinki haki ja voitti hallinto-oikeudessa hallintoriitahakemuksella näistä palveluista aiheutuneiden kustannusten korvaamista Vantaalta lastensuojelulain 16 b §:n 1 momentin nojalla.

Mielestäni tämä tuore ratkaisu oli erinomainen ojennus kunnille niiden väliseen maksukäytäntöön ja jälkihuollossa olevien nuorten oikeuteen saada päihdekuntoutusta ilman, että maksajatahon selvittelyyn kuluu turhaan aikaa ja hoitoon pääsy sen vuoksi viivästyy.

Niin kauan kuin sote on kuntien vastuulla, on kuntapäättäjien velvollisuus huolehtia siitä, että ihmisten oikeudet sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin toteutuvat.

0
SatuTaavitsainen
Sosialidemokraatit Mikkeli

Kolmen lapsen äiti ja yhden miehen vaimo, koiran emäntä ja suomenhevosen ratsastaja, sosialidemokraatti ja muutenkin aktiivinen kansalainen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu