Järviluontoa on suojeltava

Vastustan Saimaan, Puulan ja Kyyveden vesialueiden ja järviluonnon pilaamista kaivostoiminnalla. Kaivoksista johtuva vesistöjen saastuminen ja yleinen käyttöarvon heikentyminen ovat ristiriidassa Etelä-Savon maakuntastrategian kanssa, jossa tavoitteemme on, että Etelä-Savossa on maailman puhtaimmat vesistöt.

Ollessani kansanedustaja kaudella 2015-2019 kuuluin Eduskunnan Love Saimaa -toimintaryhmään, jonka tarkoituksena on vaalia Saimaan vesistön puhtautta ja nostaa esiin Saimaan alueen ainutlaatuisuutta.

Päättyneellä kaudella eduskunta käsitteli kaivoslain muutosta silloisen pääministeri Juha Sipilän (kesk) johdolla. Mielestäni laki ei täyttänyt hyvälle lainsäädännölle asetettuja vaatimuksia ja oli valmisteltu käsittämättömän huonolla tavalla. Edes ympäristöministeriötä ei kuultu, vaikka muutos koski ympäristövaikutusarviointia ja Natura-arviointia, ja vaikka ympäristöministeriö ehdotuksen ollessa aikaisemmin vireillä, antoi siitä jyrkän kielteisen lausunnon.

Onneksi nyt Suomessa on tapahtunut asennemuutos ja työ- ja elinkeinoministeriössä on käynnistynyt kaivoslain uudistamishanke. Hanke perustuu pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen ohjelmaan, jonka tavoitteena on parantaa kaivosten ympäristönsuojelua, vahvistaa kaivosten hyväksyttävyyttä paikallisesti ja asianosaisten vaikutusmahdollisuuksia.

Kaivostoiminta voi aiheuttaa todella vakavia paikallisia ympäristöhaittoja. Tämä on nähty esimerkiksi Kiinassa, jossa kaivosalueiden maanviljelijät ja asukkaat joutuvat elämään ankarassa puhtaan veden puutteessa, koska harvinaisten metallien louhinta ja jalostaminen saastuttaa. Kiinassa osaa kylistä nimitetään ”syöpäkyliksi”, koska hengitysilma on täynnä myrkkyjä ja ihmiset sairastuvat.

Puhtaiksi ylistettyjen sähköautojen valmistamisessa käytetään metalleja, joiden louhiminen saastuttaa luontoa ja malminkäsittelylaitosten myrkyt pilaavat vesistöjä. Yhden sähköauton akuston sähkömagneeteissa on noin 3,5 kg harvinaisia maametalleja, joista suurin osa tulee Kiinasta.

On tärkeää, että valtioneuvosto on kiinnittänyt huomiota siihen, että Suomessa kulutetut biopolttoaineet, bionesteet ja biomassapolttoaineet on tuotettava kestävällä tavalla. Tähän listaukseen pitää saada mukaan myös sähköautojen akut.

Suomen pitää olla vastuullisempi keksinnöissään ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Emme saa luoda itsellemme ympäristöongelmia tai siirtää niitä Kiinaan ummistaen silmämme luonnon saastumiselta.

Kirkasvetiset järvemme ovat kansallisaarteemme, jotka tulee säilyttää myös tuleville sukupolville.

SatuTaavitsainen

Kolmen lapsen äiti ja yhden miehen vaimo, koiran emäntä ja suomenhevosen ratsastaja, sosialidemokraatti ja muutenkin aktiivinen kansalainen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu