Kuntosali keskustassa tukee liikkumista!

Mikkelin keskustassa on ammattiopiston tilassa Anni Swanin kadulla kaupungin kuntosali, joka on ollut erityisryhmien ahkerassa käytössä. Sali siirrettiin sinne Runeberginaukion urheilutalosta, joka purettiin. Siellä kuntoilevat esimerkiksi Mikkelin Seudun Reumayhdistyksen jäsenet, Sydänyhdistyksen ja Selkäyhdistyksen ryhmät ja monet muut. Salia onkin alettu kutsua yhdistysten kuntosaliksi.

Olen huolestunut pitkäaikaissairaiden ja eläkeläisten kuntosaliharjoittelun jatkumisesta. Tila ei kuulemani mukaan ole enää syksyllä käytettävissä ja sali aiotaan siirtää Raviradantielle kauemmaksi keskustasta.

Kuntosaliharjoittelu on monille pitkäaikaissairaille aivan keskeinen liikkumisen muoto, joka on merkittävästi edesauttanut mm. reumaa ja sydänsairauksia sairastavien fyysisen kunnon ylläpitämistä ja tietenkin myös henkistä hyvinvointia.

Kaupungin keskustassa sijaitseva kuntosali on tarjonnut helposti saavutettavan ja kustannuksiltaan edullisen harjoittelupaikan niille, jotka kulkevat jalkaisin tai käyttävät erilaisia liikkumisen apuvälineitä, kuten rollaattoria. On vaarana, jos salia ei enää ole keskustassa, niin kuntosaliharjoittelu jää heidän osaltaan pois. Yhdistysten pelkona on myös, että hyvin toimivat harjoitusvuorot surkastuvat ryhmän kutistuessa ja samalla kustannukset henkeä kohden nousevat.

Näin maakunnallisen osallisuusviikon kunniaksi koen, että on velvollisuuteni muistuttaa Mikkelin kaupunkia, että asukkaiden osallistumista ja vaikuttamista tulee edistää järjestämällä keskustelu- ja kuulemistilaisuuksia sekä kuntalaisraateja, selvittämällä asukkaiden mielipiteitä ennen päätöksentekoa, suunnittelemalla ja kehittämällä palveluja yhdessä palvelujen käyttäjien kanssa, tukemalla asukkaiden, järjestöjen ja muiden yhteisöjen oma-aloitteista asioiden suunnittelua ja valmistelua. Vielä ei ole myöhäistä kuulla kuntosalin käyttäjiä!

Toivon, että Anni Swanin kuntosalin seuraajaksi löydetään Mikkelin keskustasta paikka, joka mahdollistaa pitkäaikaissairaiden, vanhusten ja järjestöjen harjoitusryhmien matalan kynnyksen kuntosaliharjoittelun jatkumisen.

Satu Taavitsainen
Kaupunginvaltuutettu (sd.)
Etelä-Savon maakuntavaltuuston puheenjohtaja
Mikkeli

SatuTaavitsainen

Kolmen lapsen äiti ja yhden miehen vaimo, koiran emäntä ja suomenhevosen ratsastaja, sosialidemokraatti ja muutenkin aktiivinen kansalainen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu