Mielummin pientä ja lähellä kuin suurta ja kaukana

Sydan_vasemmalla1.pngHei mikkeliläiset! Olen Satu Taavitsainen, 44-vuotias, naimisissa ja kolmen teini-ikäisen äiti. Asumme Rantakylässä. Olen Mikkelin kaupunginvaltuutettu, valtuuston 2. vpj ja SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja sekä Etelä-Savon maakuntavaltuuston puheenjohtaja. Olen Kaakkois-Suomessa SDP:n 1. varakansanedustaja ja Euroopan parlamentin varaedustaja.

Kaudella 2015-2019 työskentelin eduskunnassa SDP:n kansanedustajana. Minulla on erinomaiset yhteydet Suomen pääministeriin ja eduskuntaan. Olen myös SDP:n puoluevaltuuston jäsen ja johdan Mikkelin suurinta SDP:n puolueosastoa – Mikkelin Sosialidemokraatteja.

Koin poliittisen herätyksen vuonna 1999 USA:ssa tehdessäni Los Angelesin kaduilla vapaaehtoistyötä köyhien ja asunnottomien parissa. Tuolloin 22-vuotiaana sosionomiopiskelijana päätin, että teen kaikkeni, ettei Suomesta tule ihmisiä eriarvoistavaa yhteiskuntaa. Tuo sisuuntuminen kaduilla ja kurjuudessa elävien ihmisten parissa johti minut politiikkaan ja eduskuntaan. Sydämeni on vasemmalla! Jos en muuten tiedä, mitä teen, asetun aina heikomman puolelle. Se on hyvä ohjenuora niin politiikassa kuin elämässä yleensäkin. Lopputuloksena on silloin oikeudenmukainen, ihmisen kokoinen ratkaisu.

Mikkeli kasvu-uralle!

Olen vahva pienituloisten ja lapsiperheiden puolustaja. Minulle on tärkeää, että Mikkelistä luodaan lapsiperhemyönteinen, empaattinen ja ystävällinen kaupunki. Tällöin pääsemme kasvu-uralle ja houkuttelemme uusia asukkaita ja yrityksiä.

Arvostan lähi- ja peruspalveluja, kuten varhaiskasvatusta, koulutusta, kirjastoja ja sosiaali- ja terveyspalveluja. Vanhusten ja vammaisten laadukkaat palvelut ovat aina olleet sydäntäni lähellä ja olen auttanut useita ihmisiä hädässä. Edistän mm. sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen alentamista.

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen on kaupungin perustehtävä ja sen tulee näkyä riittävinä ja saavutettavina sekä edullisina liikunta- ja kulttuuripalveluina ja monipuolisina harrastusmahdollisuuksina. Uimahallit on pidettävä auki, lähikentät ja ladut kunnossa – tähän tarvitaan kaupungin työntekijöitä. Liike on lääke moneen vaivaan. Teatteri, musiikki, nuorisotilat, sisäliikuntatilat, eläkeläisten tanssitilat ja muut tärkeät vapaa-ajan palvelut on pidettävä elävinä. Rakastan sitä, että Mikkelissä on elämää ja ihmisiä. Kanssani voi aina tulla juttelemaan, sillä pidän ihmisten seurasta ja keskusteluista.

Olen iloinen ja huumorintajuinen tavallinen mikkeliläinen!

Olen koulutukseltani sosionomi (AMK), työskentelen toiminnanjohtajana sosiaali- ja terveysalan järjestössä ja opiskelen työni ohessa Itä-Suomen yliopistossa Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa, oikeustieteiden laitoksella julkisoikeutta (HTK/HTM) valmistuen pian erikoisjuristiksi. Opiskelun lisäksi harrastuksiani ovat ratsastus, koiran kanssa kävely ja kuntourheilu. Luonnossa liikkuminen ja eläimet antavat perheeni ohella voimaa arkeeni. Lapsuuteni olen viettänyt Mikkelin maaseudulla, josta rakkaus eläimiin ja luontoon on syntynyt.

Raikas hengitysilma, puhtaat vesistöt ja vehreät metsät ovat Mikkelin valttikortteja. Meillä on paljon mahdollisuuksia saada uutta yritystoimintaa ja uusia asukkaita, kun vain teemme oikeita päätöksiä, emmekä kurjista leikkauksilla kaupunkiamme. Säästöt ja talouden tasapainottaminen on tehtävä sosiaalisesti oikeudenmukaisesti. En hyväksy mitään ”kipupaketteja”, joilla ihmisiä satutetaan. Monipaikkainen työn tekeminen on Mikkelille mahdollisuus saada uusia asukkaita ja verotuloja. Monet tekevät nykyään työtä etänä yrityksiin Etelä-Suomeen tai vaikkapa ulkomaille. Mutta eihän kukaan muuta Mikkeliiin, jos täältä hävitetään kaikki arkea helpottavat lähipalvelut! Läheisyysperiaate on otettava todesta. 

Päätöksissä tulee aina huomioida, että Mikkeli on laaja maaseutumainen kaupunki ja palveluista niin kaupungin lähiöissä kuin kylissä on huolehdittava. Esimerkiksi Ristiinan lukion lakkauttaminen ja lähikirjastojen lakkauttamiset olivat suuri elinvoimaamme heikentänyt virhe, joita en hyväksynyt, vaan äänestin niiden säilyttämiseksi. Olen aina puolustanut esim. Otavan lähipalvelukeskusta ja Rantakylän palveluja sekä Rahulan Omppua, Saksalan puistoa ja monia muita kuntalaisille tärkeitä asioita. Yksi tärkein tällä kaudella yhdessä aikaansaatu asia on maksuton joukkoliikenne alle 17-vuotiaille peruskoululaisille. Olen siitä todella ylpeä. Sitä tulee jatkossa laajentaa koskemaan myös 2. asteen opiskelijoita ja eläkeläisiä.

Uskon, että ei ole niin hankalaa asiaa, etteikö sitä saisi muutettua paremmaksi. Uskon yhteistyöhön ja ratkaisukeskeisyyteen. Minulle on suotu tahtoa ja energiaa edustaa ja puolustaa tavallisia ihmisiä niin kaupunginvaltuustossa, eduskunnassa kuin monissa muissakin paikoissa ja haluan tuon tarmoni ja voimani ihmisten eteen käyttää. En ole koskaan pakoillut vastuuta ja olen aina hoitanut kaikki tehtävät, joita minulle on työurallani ja politiikassa tullut.

Mikkeli tarvitsee päättäjiä, joilla on halua säilyttää palveluja, löytyy yhteistä tahtoa, luottamusta ja kykyä rakentaa siltoja ja ylittää niitä. Halun kehittää Mikkeliä yhdessä sinun kanssasi. Olen palveluksessasi myös vaalien välillä. 

Vain äänestämällä minua varmistat, että olen äänesi Mikkelin kaupunginvaltuustossa!

Tervetuloa mukaan kampanjaani!

Mottoni on: Mielummin pientä ja lähellä kuin suurta ja kaukana.

Satu

SatuTaavitsainen
Liike Nyt Mikkeli
Ehdolla eduskuntavaaleissa

Aktiivinen kansalainen. Mielipiteet ovat omiani.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu