Palvelua tarjottava myös nuorille!

Kela järjestää sopeutumisvalmennuskursseja adhd-diagnosoiduille alle koulu- ja alakouluikäisille lapsille perheineen. On todella ikävää, että sopeutumisvalmennusta eivät saa lainkaan sellaiset perheet, joissa adhd-diagnoosi on tehty yläkouluikäiselle nuorelle.

Yläkoululaisten perheille ei järjestetä lainkaan kursseja ja he ovat täysin väliinputoajia.

Monet perheet joutuvat vuosia taistelemaan saadakseen tutkimuksia, hoitoa ja kuntoutusta lapselleen ja diagnoosin tekeminen voi viivästyä yläkouluikään saakka. Mielestäni on epätasa-arvoista kohdella 7-9. luokkalaisia nuoria ja heidän perheitään näin ja toivon, että kansanedustajina toimivat Kelan valtuutetut puuttuisivat pikaisesti asiaan.

Sopeutumisvalmennuskurssien tavoitteena on vahvistaa perheen voimavaroja ja tuoda eväitä sujuvampaan arkeen. Sopeutumisvalmennus on ryhmämuotoista kuntoutusta, jossa huomioidaan koko perhe. Kurssin tavoitteet laaditaan yhdessä lapsen ja perheen yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. Kurssilla vanhemmat, lapset ja sisarukset toimivat osittain omissa ryhmissään, osittain koko perhe yhdessä. Jokaisen lapsen tarpeet huomioidaan ryhmässä yksilöllisesti ja lapsi voi itse vaikuttaa toiminnan sisältöihin. Kurssin työntekijät huolehtivat lapsen hyvinvoinnista ja turvallisuudesta ryhmien aikana. Kelan kurssit ovat maksuttomia.

Sopeutumisvalmennuksessa perhe saa:
-Neuvontaa, ohjausta ja keinoja jatkaa mahdollisimman täysipainoista elämää lapsen haasteista huolimatta,
-monipuolisesti tietoa oireyhtymästä,
-valmiuksia vahvistaa omia voimavarojaan ja elämänhallintaansa,
-ohjausta lapsen lähiverkostojen kanssa tapahtuvaan vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön,
-valmennusta kyetäkseen mahdollisimman itsenäisesti ja aktiivisesti toimimaan omassa arjessaan ja osallistumaan yhteiskunnassa,
-mahdollisuuden vertaistukeen,
-oppia siitä, miten voivat itse vaikuttaa omaan toimintakykyyn sekä hyvinvointiin.

Miksi tätä eivät saa 7.-9. -luokkalaiset nuoret perheineen? En ymmärrä. Mielestäni yhdenvertaisuuslain vastaista. Lain 8 § kieltää syrjinnän iän perusteella.

0
SatuTaavitsainen
Sosialidemokraatit Mikkeli

Kolmen lapsen äiti ja yhden miehen vaimo, koiran emäntä ja suomenhevosen ratsastaja, sosialidemokraatti ja muutenkin aktiivinen kansalainen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu