Kolmannen Rooman retoriikan paluu

Istuin kuukauden päivät sitten luennolla Tampereen yliopistossa Venäjän historian, kirjallisuuden ja kulttuurin kurssilla. Aiheenamme oli Moskovan historia ja nykyisyys. Vasili III:n aikana 1500- luvun Venäjällä vallitsi käsite ”kolmas Rooma”. Sillä indikoitiin Venäjän valtakuntaa viitteenä Rooman sekä Konstantinopolin valtakuntien tuhoutumiseen. Venäläiset pitivät maataan eräänlaisena ”puhtaana ortodoksisuuden kehtona”. Vasili III:lla oli hallitsijana lähes jumalainen asema. Kolmas Rooma särähti korvaan, kunnes muistin termin esiintyneen aivan vasta venäläisessä mediassa. Toden totta kolmannen Rooman käsite on tehnyt paluun 500 vuoden takaa Vasili III:n ajoista presidentti Putinin johtamaan Venäjän federaatioon. (Kirkinen 2000, 82–83.)

Halusin herätellä lukijaa edellisellä historiakatsauksella siihen, kuinka suuruudenhullut visiot kovine retorisine sanakäänteineen ovat tehneet paluunsa. Siitä karua kieltä kertovat viime tiistain mediatiedot presidentti Niinistön ja Putinin puhelusta. Venäjältä lähetettiin etupäässä Ukrainaan, mutta myös meille Suomeen jälleen suorasukainen viesti, että Naton laajentuminen kohti itää ei käy yksiin Putinin suunnitelmien kanssa. Palaan vielä takaisin aikaisemmin mainitsemalleni luennolle. Keskustelimme myös venäläisestä identiteetistä. Ymmärsin debatoinnin tuoksinassa, kuinka syvällä suurvaltaidentiteetti elää venäläisten mielissä. Edellinen toiminee oivallisena aasinsiltana sille, että vanjat eivät halua missään tilanteessa menettää kasvojaan; varsinkaan maailmanpolitiikan pyörteissä.

Presidentti Putin tietää, ettei lännessä suostuta hänen esittämiinsä etupiirivaatimuksiin. Mutta hereillä Suomen ulkopoliittisen johdon on oltava. Venäjän sotilaallisia aggressioita on valitettavasti koettu useampaan otteeseen pelkästään 2000- luvun aikana, mutta vuosi vuodelta retoriikka kylmenee ja keinovalikoima kovenee. Jens Stoltenberg totesi viime lokakuussa, että sotilasliitto Naton ovi on auki Suomelle – nyt olisi aika astua kynnyksen yli.

 

Lähteet

Kirkinen, Heikki. Venäjän historia. Helsinki: Otava, 2000.

+7
Sebastian Lohja
Kokoomus Tampere
Ehdolla aluevaaleissa

Olen kokoomuksen aluevaaliehdokas Pirkanmaalta. Työskentelen poliisina Lounais-Suomen poliisilaitoksella. Olen parhaillaan opintovapaalla. Opiskelen Tampereen yliopistossa pääaineena venäjän kieltä ja kulttuuria ja sivuaineena politiikan tutkimusta. Seuraan erityisen aktiivisesti ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa sekä sisäisen turvallisuuden kysymyksiä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu