Lapset tarvitsevat edunvalvontaa varhaiskasvatuksessa

Lapset tarvitsevat edunvalvontaa varhaiskasvatuksessa

Hallitusohjelmaan on kirjattu varhaiskasvatuksen tavoitteeksi edistää lapsen kasvua, kehitystä, terveyttä ja hyvinvointia sekä tukea lapsen oppimisen edellytyksiä. Mielestäni nämä pitäisi olla lähtökohtia.

Monet kasvatuskäytännöt päiväkodeissa eivät ole tätä päivää: lapset kasvavat yhteisössä, jossa kuulee paljon kieltoja, uhkailua, henkistä pahoinpitelyä – ei saa huutaa, ei saa juosta, jos teet sitä taikka tätä niin voi joutua ”pienten puolelle”, jne. Eikö tänä päivänä olennaista ole kasvattaa ihmisiä, joilla on myönteinen minäkuva, vuorovaikutustaidot, kyky tehdä valintoja, ajatella kriittisesti, jne.

Muutama vuosi sitten lakiin kirjattiin uudestaan ryhmäkokonormit, vaikka nyt tarvittaisiin uudenlaisia toimintatapoja. Laki ei salli enää oman päiväkotini (1993-2012) kaltaista yhteisökasvatukseen perustuvaa toimintaa, jossa avasimme pienten ja isojen ryhmien väliset ovet. Aikuisten työ organisoitiin uudella tavalla, lapset saivat enemmän tilaa liikkua, mutta tehdä myös omia valintoja. Oli lupa keskittyä omiin leikkeihin ja tekemisiin ilman että jatkuvasti keskeytettiin siirtymällä aikuisten suunnitelmien mukaan. Siirtyminen ryhmäkasvatuksesta yhteisökasvatukseen vahvisti joustavuutta ja jossa jokainen 1-6v lapsi tuli nähdyksi ja kuulluksi.

Ryhmäkokonormit kahlitsee. Lasten arki suunnitellaan ryhmän ehdoilla ja siihen on sopeuduttava, vaikka osa lapsista ei sitä jaksa. Joustamattomuus vaikuttaa luonnollisesti monen lapsen turhautumiseen, mikä näkyy mm ei-toivottuna käyttäytymisenä ja syytä siihen aletaan etsiä lapsesta. ”On tabu, että päivähoidossa rakennetaan pahuutta” – syntipukki-ilmiö on lapselle erittäin haitallinen”. Tällä otsikolla KaksPlus – lehdessä (12.3.2022) käsitellään tätä yleisesti tiedostamatonta ongelma-aluetta. Lehti jatkaa ”Emma Kurenlahti tutkii väitöskirjatutkimuksessaan, miten pahuutta rakennetaan osana kasvatusta – eli miten lapsesta voi tulla paha yhteisön näkökulmasta. Lehden mukaan Kurenlahti toteaa, että “tämä on herkkä aihe tutkimusaiheena. On tabu, että päivähoidossa rakennetaan pahuutta, sitä ei kovin mielellään haluta nähdä ja käsitellä.”

Eräs entinen tuen saaja kirjoitti, Fb ’Ne/Psy uusin silmin’ (29.5): ”Ensisijaisesti kärsin aikuisten reaktioista, siitä, että persoonaan ja diagnooseihin liittyvät oletukset ohjasivat aikuisten käytöstä ja tulkintoja. Eriyttämisestä ja eristämisestä… Peruskoulun päätyttyä olin kypsä siirtymään työkkärin ja mielenterveyspalveluiden piiriin siinä missä muut ikäiseni siirtyivät jatko-opintoihin. Enkä koskaan uhrannut asialle ajatustakaan – mä olin hyvin opetettu siihen mikä on mun paikkani järjestelmässä ja että sillä mitä mä itse koen tai itsestäni uskon ja tiedän ei ole systeemissä merkityksellistä”. Fb ’Ne/Psy uusin silmin’: ”Useammin kuin harvoin, tuen saamisen jälkeen puhutaan kuitenkin lisätuentarpeesta, riittämättömästä tuesta, resurssipulasta….Me tiedämme, että tuen tarpeet lisääntyvät, olemme väistämättä aivan parantumattomassa ja kroonisessa resurssipulassa.”

Toimiiko varhaiskasvatus jokaisen lapsen edun mukaisesti? Luotan opetusministeri Anna-Maija Henrikssoniin (Rkp) lainlaatijana. Toivottavasti hänellä on rohkeutta katsoa alan kehittämistä lapsen näkökulmasta. Työntekijöillä on vahva edunvalvonta, mutta lapsilla sitä ei ole.

Seija Kastari-Johansson

Päiväkotiyrittäjä, eläkkeellä

Kirjoitus julkaistu Uusimaa lehdessä 13.11.2023