Uskomuksista uudistumiseen

Hyvinvointialueiden palkkakilpailua koskevassa kirjoituksessa (UM 24.5) todettiin vuokratyöfirmojen houkuttelevan henkilöstöä mm joustavuudella työaikoihin. Ajatukseni siirtyivät omalle alalleni, varhaiskasvatukseen, jossa on myös tarve erilaisille joustaville ratkaisuille. Varhaiskasvatuksessa on kuitenkin paljon uskomuksia siitä, miksi toimintaa ei voida muuttaa.

Omassa päiväkodissani, Kuperkeikassa (1993-2012), avattiin aikoinaan ns pienten ja isojen lasten ryhmien väliset ovet – tämä oli mahdollista ennen uudelleen takaisin säädettyjä ryhmäkokonormeja. Näin syntyi yhteisö, jossa eri-ikäisiä (1-6v) lapsia ei eroteltu toisistaan. Lapset saivat kasvaa ja kehittyä omin pienin askelin isommassa yhteisössä, myös toinen toisiltaan oppien.

Kuperkeikassa kävi paljon vierailijoita. Erään kunnan päättäjä arvosti toimintaamme ja kysyi omassa kunnassaan, voitaisiinko heilläkin yhdistää eri-ikäiset lapset, kuten Kuperkeikassa oli tehty. Hallinnon edustaja oli vastannut, ettei sitä voi niin toteuttaa, ne isothan tappais pienet.

Kuultuani tämän, olen pohtinut paljon mistä tällainen näkemys kumpuaa. Itse voin kokemuksesta sanoa, ettei ne tapa. Kun vuosia toimitaan samalla tavalla, tässä tapauksessa kapeissa ikäryhmissä, eri-ikäiset lapset eivät opi kunnioittamaan toisiaan. Sen sijaan lapset oppivat hierarkian ensiaskeleet samalla kun alan ammattilaisten ymmärrys lapsesta kapeutuu. Syntyy ”uskomuksia”, eräänlaisia kapea-alaisia totuuksia.

Voikin kysyä, kun alalla pitkään toiminut ammattilainen näkee asian näin, että mistä löytyy se taho, jolla on rohkeutta kyseenalaistaa ja uskallusta ratkaista asioita uudella tavalla.

Palatakseni alkuun. Työaikajoustot ovat tätä päivää ja koska hyvinvointialueella on vastuu meidän veronmaksajien palveluista, ajattelen niin, että juuri siksi tarvitaan uudenlaisia työaikajoustoja – jotta ylipäätään saadaan työntekijöitä.

Kirjoitus julkaistu Uusimaa lehdessä 12.8.2024