Gazan sodan osapuolten tietojen todenperäisyys

YK kertoi löytäneensä todisteita seksuaalisesta väkivallasta Hamasin hyökkäyksessä Israeliin lokakuun 7.päivänä viime vuonna, tiedote jaettiin kuinkin samaan aikaan, kun USA:n varapresidentti Kamala Harris vaati Valkoisessa talossa taukoa Gazan taisteluissa tapaamisessaan Israelin sotakabinetin jäsenen kanssa. Tieto Hamazin raakuuksista tullee aikamoisena pettymyksenä erityisesti niille poliitikoille Suomessa, jotka olivat välittömästi valmiita tuomitsemaan ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavion (ps) tekemän päätöksen katkaista rahoitus Suomelta UNRWA:lle, yhdessä useiden muiden länsimaiden kanssa. UNRWA on YK:n alainen palestiinalaispakolaisten avustusjärjestö, joka toimii Gazassa ja mm. Länsirannalla. YK:n raportti kuvailee raakaa seksuaalista väkivaltaa, johon Hamasin taistelijat todennäköisesti syyllistyivät lokakuun 7. päivän hyökkäyksessä tai peremminkin terroristi-iskussaan. Iskussa kuoli 1 139 ihmistä, heistä suurin osa siviilejä. Hamas myös vei Gazaan 250 panttivankia, joista suurin osa on myös siviilejä.

Israel on syyttänyt YK:ta hitaudesta ja hyssyttelystä. Lisäksi ISRAELIN asevoimat väitti juuri tällä viikkolla UNRWA:n työntekijöistä n. 450 olevan terroristijärjestö Hamasiin ja muihin Gazan aseellisiin ryhmiin kuuluvia ”sotilaallisia toimijoita” ja että Israel on jakanut tiedustelutietonsa kansainvälisille kumppaneilleen, myös YK:lle. Israel syytti tammikuussa ainakin 12 järjestön työntekijän osallistuneen Hamasin hyökkäykseen lokakuussa 2023 ja tarkensi omat tietonsa äskettäin 14 UNRWA:n työntekijään. Israelin syytöksistä kertoi muun muassa uutistoimisto Reuters, joka yleensä tarkastaa tietolähteensä ennen juklkaisua.

YK:n raportissa, jonka on laatinut YK:n Israeliin ja Länsirannalle lähettämä asiantuntijaryhmä, todettiin ”kohtuulliset perusteet” uskoa, että seksuaalista väkivaltaa tehtiin useissa paikoissa Hamasin johtaman Israelin hyökkäyksen aikana 7. lokakuuta 2023, ja lisäksi ”selkeää ja vakuuttavaa tietoa” siitä, että seksuaalista väkivaltaa kohdistettiin naisiin ja lapsiin heidän ollessaan panttivankina Gazan kaistalla. Raportissa he sanoivat kuulleensa myös kertomuksia niihin palestiinalaisiin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta, jotka ovat osallisena yhteistyössä Israelin turvallisuusjoukkojen ja uudisasukkaiden kanssa.

Käytettävissä olevien tietojen mukaan Hamasin panttivangeiksi ottamista n. 250 ihmisestä n. 100 on kuollut osapuolten välisissä yhteenotoissa, pääosin Israelin tulituksen kohteeksi jouduttuaan. Israelin hyökkäys Gazaan on surmannut noin 30 000 ihmistä, huomattava osa vanhuksia ja muuten puolustuskyvyttömiä, naisia ja lapsia, Hamasin hallinnoiman terveysviranomaisen mukaan. Lisäksi Israel on pommittanut Länsirannan ja Libanonin eteläosien asutusta aiheuttaen ihmishenkien menetyksiä. Tätä uhritietoa ei ole saatu varmennettua muttei myöskään kiistetty. Viimeisin uutinen on reilua viikkoa vanha, jonka uutisen mukaan Hamas tiedotti seitsemän (7) panttivangin kuolleen Israelin tulituksessa ja pommituksissa.

Samalla kun Hamas julkaisee näitä tietoja, se tai Hamasin myötäilijät (myös Suomessa) eivät tule näköjään huomanneeksi, että Hamas tunnustaa panttivankien käyttämisen ihmiskilpinä, eli syyllistyy kerta toisensa jälkeen sotarikokseen. Vai uskooko joku, että Israel tulittaisi ja pommittaisi kohteita, joissa ei varmuudella tai suurella todennäköisyydellä tiedustelutietoihin nojaten ole Hamasin taistelijoita, kohteisiin, joissa on vain siviilejä ja heidän joukossaan Hamasilta vapaita panttivankeja ? Ja ennen kuin joku ehtii näin väittää, huomautan, että moinen tilanne on mahdottomuus, eihän silloin ole kyseessä millään mittarilla panttivankitilanne. Ihmishenkien menetyksen näkökulmasta lienee se ja sama, missä tilassa asianosaiset olivat ennen kuolemaansa, jyrkästi tuomittava teko joka tapauksessa, jos on ollut oletetuksena käytettävissä tietoa, että hyökkäyskohteessa on muita kuin sotilaita/taistelijoita.

Seppo Lappalainen
Kokoomus Lahti

Yrittäjä vuodesta 1983 lähtien, avioliitossa arkkitehti Leena Lappalaisen kanssa, kaksi aikuista lasta, koulutus ja asema arkkitehti SAFA (FISE422), työtehtävä toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja kolmessa puolison kanssa yhteisessä yrityksessä, hallituksen varapuheenjohtaja Yrittäjien Kokoomus Lahti ry:ssä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu