Presidentin virka-asunnon korjaustarve ja kustannukset

Opiskelutoverini ja nykyisin Suomen arkkitehtiliiton puheenjohtajana toimiva Asko Takala otti Helsingin Sanomissa kantaa presidentin virka-asunnon Mäntyniemen n. 55 Meuron korjaukseen toteamalla, että kustannusten perusteet ovat mystisiä, ja esittämällä omana arvionaan, että remontin hintaa nostavat poikkeukselliset turvajärjestelmät. Rakennusalan suunnitteluammattilaisena, yli 40 vuotta pääsuunnittelijana ja arkkitehtinä lukuisissa erinlaisissa hankkeissa toimineena näen ylikorkeaksi kohonneiden kustannusten taustalla kolme pääasiallista tekijää:

Ensinnä on viimeisten 10-15 vuoden aikana suurimmissa kaupungeissamme ja erityisesti pääkaupunkiseudulla vakiintunut kustannuskehitys, jonka reaalisuutta ei ole kyseenalaistettu tai testattu kunnolla koko aikana. Suurten ja samalla ainakin jossain määrin välttämättömienkin SOTE-hankkeiden ja suurten infrahankkeiden määrä yhdistettynä grynderi- ja yksityispääomavetoisiin asunto- ja toimitilahankkeisiin, hankkeiden kustannussäästöperusteella lyhennettyihin aikatauluihin, pitkiin toteuttajaketjuihin ja yritysten kansainvälistymisprojekteihin jyräsivät  toteutusportaan ja toisaalta edellyttivät niiltä vankkaa tuloksen tekoa urakoissa. Näin onnistuneellakaan kilpailuttamisella ei ole ollut mahdollista edullistaa projektien kustannuksia, josta on monia vakavia seurauksia, esimerkkinä tieverkon ja erityisesti tiesiltojen korjausvelka ja joka tulee vaikuttamaan jopa maamme eri osien kehitykseen.

Toisena kehitykseen epäedullisesti vaikuttavana osana on asiantuntijaresurssien keskittyminen keskeisille kaupunkiseuduille, jossa toiminta- ja elinkustannukset olivat ja ovat edelleen kohoavina maan korkeinta tasoa, seurauksena projektin valmistelu, johto- ja suunnittelukustannusten jyrkkä kasvu. Suunnittelun resurssien keskittyminen, yksiköiden kasvulla vastaaminen hanketarpeisiin ja omistusten osittainen siirtyminen sijoittajille ja myös ulkomaille on osa epäedullista (kustannus)kehitystä.

Ja kolmantena maailmamme muutosten kiihtynyt tahti, ennakoimattomat tapahtumat seurauksineen, joihin valtiovallankaan pitkän perinteen omaavat omistaja- ja hankeohjausresurssit eivät ole täysin kyenneet toistaiseksi mukautumaan. Tosiasiakin lienee myös, että puheena olevan presidentin virka-asunnon korjaus- ja uudistamisohjelman tiedolliset ja ohjelmalliset ohjaustavoitteet ovat ajalta ennen Ukrainan sotaa, covid-19 pandemiaa, ennen kuin usko globalisaation ja markkinaliberalismin vaikutukseen katosi ja demokratiakehitys lopahti, ja ennen kaikkea ajalta ennen Suomen NATO-jäsenyyttä.

Hankkeen vetovastuullisten olisikin vedettävä hanke tauolle ja että Suomen kansainvälinen rooli ja siitä seuraksena olevat valtionhallinnon muutokset ja muutosten vaikutukset tehtäviin kansallisessa rooleissa ja päätöksenteossa olisivat tiedossa ja käsitelty ja toimiviksi ja kestäviksi koetut. Lisäksi on täysin tiedostettava, että Reima ja Raili Pietilän uniikki arkkitehtuuri ansaitsee poikkeuksellisen hienovaraisen, pieteettisen käsittelyn eikä väellä ja voimalla koeteta yhdistää toisiinsa sopimattomia käyttötarkoituksia. Nämä samat toteamukset sopivat myös paljon puheena olleeseen ja vielä toteutumistaan odottavan valtioneuvoston linnan ns. painotaloon.

Kokonaan toinen asia on, miten suunnittelun ja sen etujärjestöjen rooli ja vaikutusvalta on ollut edistämässä tätä kehitystä. Käyköön eräänä esimerkkinä on Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) muutosprosessissa erillisiksi Rakennuslaiksi (jota joku jopa saattaisi nimetä paluuksi aiempaan) ja myöhemmin säädettäväksi Maankäyttölaiksi nähdyt asenteet suurten kaupunkiseutujen omaksumien hallinnollisten ja lupamenettelyjen vaatimusten siirtymisestä lakiin. Vaikka suomalaisista edelleen 3/5-osaa asuu muualla kuin suurimmilla kaupunkiseuduilla, Rakennuslain uudistus oli saattamassa pääkaupunkiseudun sanelemat menettelytavat koko maata koskevaksi huomaamatta, että suurimmassa osa maasta ei ole käytettävissä näiden menettelyjen edellyttämiä osaajia tai välitöntä osaamistakaan, ei viranomaisissa eikä palvelusektorilla. Tämän korjaamiseksi käynnissä on nyt ns. korjausarja, joka entisestään viivästyttää ja samalla heikentää ajan puutteen vuoksi lain käyttöön ottamiseen valmistautumista. Ja toisena esimerkkinä käyköön etujärjestöjen suhde omaan jäsenistöönsä. Olen jopamuutamaan kertaan todennut, että ns. maakuntien jäsenet ohitetaan ellei suorastaan unohdeta ja asiaan kohdistuneet tiedustelut hoidetaan kuittamalla “Jaa, eipä montaa taida olla vastanneissa”.

Maamme on köyhä ja sellaiseksi jää, ellemme uskaltaudu muuttamaan suuntaa, käynnistämään ja korjaamaan vahvasti kurssia niin kansantaloudessa, teknologiassa, tuotannon kehityksessä kuin maan eri osien kohtelussakin.

Seppo Lappalainen
Kokoomus Lahti

Yrittäjä vuodesta 1983 lähtien, avioliitossa arkkitehti Leena Lappalaisen kanssa, kaksi aikuista lasta, koulutus ja asema arkkitehti SAFA (FISE422), työtehtävä toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja kolmessa puolison kanssa yhteisessä yrityksessä, hallituksen varapuheenjohtaja Yrittäjien Kokoomus Lahti ry:ssä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu