Suomen suhtautuminen ydinaseisiin on muutoksessa

Keskustelu ydinaseista ja erityisesti niiden väliaikaisesta sijoittumisesta Suomen maaperälle heräsi eloon presidentin vaalikeskusteluissa, median herättelemänä ja erityisesti sen II-kirroksella. Suomen voimassa oleva lainsäädäntö ei ydinaseita salli Suomessa, ydinenergian käytöstä rauhanomaisiin tarkoituksiin on omat säädöksensä. Viimeksi asiaa kommentoi ulkoministeri Elina Valtonen (kok) huomauttamalla HS:n vaalistudiossa maanantaina 12.helmikuuta (tänään), että NATO-jäsenyys itsessään ei edellytä muutoksia Suomen periaatteisiin ydinaseiden suhteen.

Ulkoministeri on kaukaa tarkastellen asiassa oikeassa, mihinkään sopimukseen ei ole tällaista velvoitetta kirjoitettu. Suomi luottaa NATOn ydinasepelotteen voimaan ja sen katsotaan riittävän kaikissa tilanteissa. Sodankäynti muuttuu kuitenkin jatkuvasti, ei ole olemassa stabiilia oletustilannettakaan, ja kuten olemme Ukrainan konfliktin kohdalla huomanneet, muuttuu yhä nopeammassa tahdissa. Ja tästä syystä Suomi joutuu tarkastelemaan kantaansa ydinaseisiin uudelleen, jopa aivan lähitulevaisuudessa.

Ydinaseita on, kuten tiedämme, monessa eri muodossa. Suurvalloille taktiset ydinaseet ovat nykyisin jo olennainen osa sotilaallista voimaa, siinä missä mannerten väliset raskaamman sarjan ydinohjuksetkin, ja taktisten ydinaseiden merkitys on tällä hetkellä kasvussa. Venäjälle näiden aseiden merkitys on Naton ja erityisesti Yhdysvaltojen konventionaalista voimaa tasapainottava. Yhdysvalloille puolestaan olennaisin merkitys on Venäjän taktisten ydinaseiden merkitystä tasapainottava: ilman Yhdysvaltojen taktisia ydinaseita Venäjä kykenisi peloteteorian mukaan tehokkaammin luomaan Euroopan alueella ehdollisia uhkia, joiden avulla se voisi vaikuttaa omaan lähiympäristöönsä. Lyhyellä aikavälillä muutoksia ei ole odotettavissa, mutta tulevaisuudessa mahdollinen Venäjän näkemysten muuttuminen sekä teknologian kehittyminen voivat lisätä taktisten ydinaseiden merkitystä.

Taktisten ydisnaseiden joukossa ilmasta maahan ammuttavat ovat niitä käyttävien sotavoimien kannalta ”kätevimmät”, kaikilla ydinasevalloilla on tähän tarkoitukseen sopivia hävittäjälentokoneita. NATOn kannalta olennaista on Venäjän kanssa käytävässä konfliktissa ydinaseita kantavien lentokoneiden huolto- ja lentotukikohtien sijainti, ja siinä kohtaa Suomi ja Baltia ovat aivan kärkiasemassa, ovathan Venäjän suurimmat asutuskeskukset, teollisuuskeskuksista homattava osa ja moni muukin elintärkeä alue juuri täältä helpoimmin saavutettavissa.

Yhdysvallat on sijoittanut 184 taktista ydinpommiaan Eurooppaan (tieto viime vuosikymmenen loppupuolelta) ja myös harjoitellut niiden käyttöä. Yhdysvalloilla on näin ollen kyky toteuttaa ehdolliset uhkauksensa. Yhdysvallat on myös kehittänyt uuden version B61-ydinpommistaan. Venäjällä on taktisia ydinaseita huomattavasti paljon enemmän, arviolta noin 1950, joista osa on erittäin käyttökelpoista ohjusaseistusta. Venäjällä on Yhdysvaltoja suurempi kyky käyttää taktisia ydinaseitaan, koska Yhdysvaltojen taktiset ydinaseet on toimitettava kohteeseen lentokoneella. Tahtoa taktisten ydinaseiden käyttöön Venäjä on osoittanut Yhdysvaltojen tavoin siten, että se ei sulje pois ydinaseiden käyttöä, kuten olemme jo Ukrainan konfliktissa saanet kuulla. Joidenkin tutkijoiden mukaan Venäjän tahto, taito ja kyky käyttää taktisia ydinaseita voi olla suurempi kuin mitä virallisissa asiakirjoissa annetaan ymmärtää.

Jos siis mahdollisessa konfliktissa Venäjän kanssa NATOn on turvauduttava konfliktin kokoon suhteutettuun ydinasepelotteeseen, se ei ymmärrykseni mukaan suinkaan ala mannerten välisistä ohjuksista, vaan ilmasta maahan ammuttavien ohjusten olemassa olon mahdollistamiseksi Venäjän lähialueilla. Ja silloin NATO tarvitsee tukikohtia riittävän läheltä konfliktirintamaa, NATOn itärajan osalta Suomessa ja Balttiassa, jotta koko pelotteen olemassa olon ja uskottavuuden kannalta tärkeät offensiivit ovat todellisuudessa toteutettavissa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu