Andersson: ”Hallitus ivailee leikkauksilla ja laskee hyvätuloisten verotusta.” – Kiuru pohti kohtuutonta.

Katsoin maanantaina 11.3.2024 Petri Raivion isännöimän A-Studion, jossa vuonna 1971 syntynyt Ismo Kokko, Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton puheenjohtaja, kauppatieteiden maisteri ja tradenomi, ja vuonna 1972 syntynyt Minna Helle,
Teknologiateollisuuden varatoimitustusjohtaja, entinen valtakunnansovittelija ja oikeustieteen kandidaatti vaihtoivat näkemyksiään 12.3.2024 alkaneen poliittisen lakon syistä, seurauksista ja oikeudesta, kun muutama tuhat työntekijää pysäyttää lakollaan Isänmaamme satamat ja niiden kautta kulkevan ulkomaankauppamme, minkä laskun Isänmaallemme on arvioitu olevan 200 miljoonaa euroa päivässä.
Helle ja Kokko ovat samanikäisiä akateemisia suomalaisia, joista Kokko edustaa Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliittoon kuuluvia työntekijöitä ja Helle Teknologiateollisuuden työnantajia.
Helle ja Kokko ilmensivät pukeutumisessaan ja ulkonäöstään huolehtimisen hyvin erilaisia tyylejä. Mutta ennen kaikkea he tuntuivat puhuvan aivan eri asiasta! Kokko ilmoitti, että ATK ei lähde neuvottelemaan hallituksen paperista vaan koko työehtosopimuksesta. Helle kertoi 90 prosenttia työnantajista kuuluvan pk-yrityksiin, jotka ensi sijassa kärsivät ulkomaankaupan pysähtymisestä eikä suuryritykset, joihin Kokon mukaan lakko oli ensisijassa suunnattu. Helteen ottaessa esille lakkopäivän 200 miljoonan euron päivälaskun muutenkin velkaiselle Isänmaallemme Kokko hetken mietittyään totesi, että ellei nyt estetä hallituksen ajamia työelämän huononnuksia, niin tulevat sukupolvet joutuvat maksamaan niistä paljon kovemman hinnan. Tulee mieleen SDP:n entisen pääministeri ja valedemari Marinin lainanottologiikan kaksi pääargumenttia: kaikki muutkin EU-maat ottavat, ja laina on käytänössä ilmaista alhaisen koron vuoksi!

13.3.2024 seurasin pari tuntia suoraa TV-lähetystä eduskunnasta. Vasemmistoliiton Li Andersson väitti hallituksen ivailevan leikkausten kohteena olevia kansalaisia ja laskevan hyvätuloisten verotusta. SDP:n Krista Kiuru heittäytyi filosofiksi puhujapöntössä ja pohti, mikä on kohtuullista, kun ensimmäisen leikkausaallon jälkeen tulee kohta toinen leikkausaalto, joka kohdistuu samoihin ihmisiin ja heidän tuloihinsa.
Opposition puhujat pöntössä vaihtuivat, mutta puheet eivät: jokainen pönttöön noussut toi konkreettisesti omin sanoin samat ajatukset, prosentit ja eurot yhteiseen kekoon edeltäjänsä ja seuraajansa tavoin ilman graaffisvisuaalista dokumentointia kuulijoille helpottamaan ja selventämään puheen seuraamista ja faktantarkistusta.

13.3.2024 A-Studiossa Annika Damströmin johdolla EK:n puheenjohtaja Jyri Häkämies ja SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta vaihtoivat näkemyksiään poliittisen lakon syistä, aiheellisuudesta, seurauksista ja kestosta ammattilaisen hillitysti ja selkeäsanaisesti. Häkämiehen lookki oli rennompi ja värikkäämpi kuin Elorannan. Muuten herrat olivat kuin kaksi marjaa, joista toinen tutkaili käsiteltävää lakkoa idästä ja toinen lännestä.

Eduskunnan puhujapönttötoiminta samoine puheineen oli pitkästyttävää ja vaikutti hyvin tehottomalta.
Mutta Rudyard Kiplingiä lainaten, se onkin jo toinen juttu.

Seppo Mäkinen
LKT

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu