Avoin kirje Helsingin Sanomien vastaavalle päätoimittajalle Erja Yläjärvelle
Olen miettinyt vakavasti viimeisen vuoden aikana ja sitä ennen silloin tällöin kannattaako aamuihini viisi vuosikymmentä kuulunutta Helsingin Sanomia enää tilata.
Tämmöinen pohdiskelu lisääntyi Saarikoski -mafian aikakauden alettua 1. päivänä elokuuta 2022, kun Laura Saarikoski, joka kirjoittaa asioista eikä itsestään, aloitti HS:n toisena päätoimittajana vastuualueenaan syventävät sisällöt. Hänen aviomiehensä ja lastensa isä, Saska Saarikoski, on toiminut HS:n pääkirjoitus- ja mielipidetoimituksen esihenkilönä 10. elokuuta 2020 lähtien ja kirjoittaa kauniisti sanottuna itsensä kautta asioista.
Aloitit 4. syyskuuta 2023 Suomen ja Pohjoismaiden suurimman sanomalehden vastaavana päätoimittajana. Alaisesi ovat käyneet läpi aikamoisen myllerryksen, kun vuodesta 2013 vastaavana päätoimittajana toiminut Kaius Niemi sanoi itsensä yllättäen ja pakon edessä irti 18. marraskuuta 2022 syyllistyttyään samana päivänä törkeään rattijuopumukseen.
Tutustuin sinuun ensimmäisen kerran maaliskuun 7. päivänä 2023 lukiessani sinusta tehdyn lehtijutun, kun sinut oli juuri valittu HS:n uudeksi vastaavaksi päätoimittajaksi. Sanoman hallituksen puheenjohtajan Pekka Ala-Pietilän sanoin sinä vakuutit valitsijasi journalistisella näkemykselläsi ja johtamiskokemuksellasi.
Luin HS:ssa 10. syyskuutta 2023 julkaistun kolumnisi ”Hesarin lukijat osaa ajatella itse”.
Ei huono. Fokuksessa olivat lukijat, et sinä.
Tekstisi valtasi mieleni myötäelävällä ja uteliaalla innostuksella.
Parasta, mitä vuorovaikutus voi tarjota!
Seppo Mäkinen
LKT
Mikä on tämä ”kirjeen” funktio ja sanoma? Minulle ei selvinnyt. Höpöhöpöä.
Yleensä julkisissa, avoimissa kirjeissä on jokin selkeä kärki: kritiikki, kannustus, keskustelunavaus tms.
Ilmoita asiaton viesti
Käyhän tämä ainakin tahattomasta huumorista, kun blogisti lähestyy aihettaan itsensä ja tuntemustensa kautta.
Ilmoita asiaton viesti
Ihailijapostia vai peräti rakkaudentunnustus ?
Ilmoita asiaton viesti
Nyt kun Mäkisen banni on vihdoin päättynyt, niin kaikki odotamme hänen jo vähän viivästymään päässyttä etäpsykologista näkemystään Marinin erosta eduskunnasta ja siirtymistä Tony Blairin instituutin palvelukseen.
Mäkisen pitäisi palata taas sorvin ääreen ja jättää tällaiset turhanpäiväiset höpötykset jostain Hesarin toimittajista. Ne eivät kiinnosta ketään, kuten edelläolevista happamista kommenteistakin ilmenee.
Ilmoita asiaton viesti
MIten kuopiolaissyntyinen kepukansanedustajan tytär Erja Yläjärvi pärjää saatuaan HBL:n päätoimittajana parin vuoden kielikylvyn?
Nykyajattellun mukaan ihminen on yksilönä kaikki ja kokonainen, luottaen omien aistiensa havaintoihin ja muistaa, ettei koskaan petä syntyperää, eikä unohda mitä on ollut. Elämä on matka, ja jos ei halua eksyä, on aina muistettava mistä on tullut – muidenkin kuin ”egensinniga” ahvenanmaalaisten ja rannikolla asuvien.
Ilmoita asiaton viesti