Eikö oikeuskansleri näe Marinin toiminnassa nenäänsä pidemmälle?

Eikö oikeuskansleri näe Marinin toiminnassa nenäänsä pidemmälle?

 

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti ei katsonut pääministeri Marinin syyllistyneen  bileviikonloppuna virkarikokseen, vaikka hän julkisuuteen tulleen video- ja kuvamateriaalin sekä silminnäkijähavaintojen perusteella esiintyi selvästi päihtyneenä. Marin myönsi juoneensa alkoholia vanhojen ja uusien ystäviensä kanssa, jotka Kalle Palander leimasi omalla videollaan  ”täysin turhanpäiväiseksi kokaiiniporukaksi”.  Muun päihteen kuin alkoholin käytön Marin kiisti samoin kuin tienneensä tai nähneensä bileporukkassaan nautitutun muuta kuin alkoholia. Videolla kuului kuitenkin selvästi bileporukan huutavan jauhojengiä.

Marinin huumetesti tehtiin useita päiviä bileviikonlopun jälkeen lehtitietojen mukaan virtsasta, jossa esim. kokaiini näkyy korkeintaan kaksi  päivää.

Hiuksista tehdyssä huumetestissä kokaiini sen sijaan näkyy 3-6 kuukautta.

Pöystin mukaan kanteluissa ei ole yksilöidysti esitetty, että jokin pääministerille kuuluva virkatehtävä olisi puuttuneen toimintakyvyn vuoksi jäänyt hoitamatta tai että jonkin sellaisen hoitaminen olisi vaarantunut. Siksi myöskään pääministerin vapaan perumisella ei ole arvioinnin kannalta merkitystä.

Eikö oikeuskansleri näe nenäänsä pidemmälle? Eikö hänen toimenkuvaansa moraalisesti kuuluisi  suojella Isänmaatamme päihtyneiden päättäjien päättömiltä päätöksiltä esimerkiksi äkillisissä kriisitilanteissa, joita tässä maailmantilassa voi tulla milloin vain ja täysin nurkan takaa. Tälläista toimintaa kutsutaan ajo-opetuksessa ennakoimiseksi, jolla uhkaavien vaarojen, esim. kolareiden, tapahtuminen pyritään estämään vaaratilanteiden ennakoimisella. Olen  opettanut kolme lastani ajamaan henkilöautoa, joten olen sisäistänyt ennakoivan ajamisen toiminnan tavoitteen ja suuren mielekkyyden.

Lääkärin vaitiolovelvollisuus lakkaa, jos hänen potilaansa on tehnyt tai suunnittelee sellaisen rikoksen tekemistä, josta saa vähintään kuuden vuoden ehdottoman rangaistuksen.

Eikö Isänmaan kannalta hyvinkin vakavien, päihtyneenä tehtyjen virkarikosten ennakointi ja estäminen koskekaan ylintä oikeus- ja hallintoviranomaistamme, oikeuskansleria ja pääministeriä, vaan vastuu tästä sysätään kansalle demokratian hengessä?

Hallinnollisen toiminnan kannalta tärkeintä on kuitenkin se, miltä asiat asiat näyttävät.

Kummankin korkean viranhaltijamme toiminta näyttää nyt kaikkea muuta kuin hyvältä.

Seppo Mäkinen

Toimitusjohtaja

LKT

Erikoislääkäri

Hallinnon pätevyy

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu