Nettiviha syntyy luolamiesajan reaktiona, kun koemme olevamme fyysisesti tai psyykkisesti uhattuna. – Myös Ylläpidolle!

Lokakuusta 2022 lähtien olen pitänyt Puheenvuorossa blogia. Alusta asti olen hämmästellyt, miten rajun henkilöön kohdistuvan hyökkäyksen kohteeksi joutuu, jos esittää asiasta kuin asiasta    politiikasta auton väriin    erilaisen mielipiteen.

Olen opintojeni alusta lähtien lääketieteessä tottunut ja kasvanut siihen, että käytännön tasolla lääketieteellinen ongelma voidaan ratkaista useammalla tavalla. Konkreettisinta tämä on leikkauksia tekevillä lääketieteen aloilla, joilla on kehitetty useampia leikkausmenetelmiä  saman vaivan hoitamiseen. Rakentava erimielisyys, akateeminen väittely, onkin vienyt lääketiedettä vauhdilla eteenpäin pidentäen ihmisten elinikää ja parantaen merkittävästi heidän jäljellä olevan elinaikansa laatua. Valitettavasti uudet hoidot  ovat yleensä myös kalliimpia, mikä koettelee yhteiskuntamme taloudellisia resursseja  sen yrittäessä tarjota parasta lääketieteellistä hoitoa vanhenevalle väestöllemme.

Puheenvuorossa olen törmännyt itselleni outoon ilmiöön: joukkoon henkilöitä, jotka eivät itse juurikaan julkaise, mutta tulevat shakaalimaisesti paikalle, kun joku julkaisee heidän näkemyksestään poikkeavan kirjoituksen.
Tämä ilmiö korostuu politiikkaa ja poliitikkoja käsittelevissä kirjoituksissa.

Jotkut tuntuvat kokevan heidän näkemyksestään poikkeavan mielipiteen henkilöhtaisena loukkauksena, jolloin sen kirjoittaa haukutaan ja nimitellään katujengien kielikuvin ja ollaan viemässä ladon taakse tai mielisairaalaan, mikä kuvastaa kommentoijan kokevan itsensä jostain syystä äärimmäisen uhatuksi.

Yleensä tällaisen reaktion takana on kommentoijan itsetuntoon liittyvät eriasteiset ongelmat eikä fyysiseen olemassaolon liittyvät uhat, kuten aikoinaan oli luolamiehellä, kun tämä joutui puolustamaan itseään ja perhettään petoeläimiä vastaan.

Olen seurannut kymmenen metrin päästä liikennevaloihin punaisen valon taakse pysäyttämäni auton tuulilasin takaa, kun Hietalahden- ja Ruoholahdekadun risteyksessä 23.07.2019 klo 15.40 albaanimies tähtäsi ja ampui kahta pakoon juoksevaa maamiestään, jotka olivat samana aamuna pahoinpidelleet hänet huoltoasemalla jo toisen kerran, koska hän ei ollut perheineen muuttanut pois Suomesta, kuten he olivat edellisen pahoinpitelynsä yhteydessä vaatineet. Toiseen pakoon juosseista miehistä osui, hän putosi polvilleen ja jatkoi kontaten luodeilta suojaan.
Tämän jälkeen ampuja rikkoi punaisen pikkuauton, jonka oikealla puolella hän ampuessaan seisoi, takasivuikkunan ja laittoi oikean kätensä, jossa pistooli oli,  ikkunasta sisälle ja lehtitietojen mukaan ampui takapenkillä ollutta kolmatta maamiestään vammauttaen tätä vakavasti.
Poliisi kutsui minut myöhemmin silminnäkijänä kuultavaksi.

Ampuja tuomittiin kolmesta murhayrityksestä ja kahdelle uhrille aiheutetusta vaikeasta vammasta.

Ampujan toimintaa seuratessani ja itsekin tarkkuusammuntaa harrastaneena, näin ampujan otteista, että tämä oli ennenkin ampunut pistoolilla, ehkäpä ihmisiäkin sotaisassa ja levottomassa kotimaassaan, jossa hän oli ilmeisesti jo varhain sisäistänyt toiminnallisen ratkaisumallin erimielisyyksiin: häiritsevät henkilöt ammutaan.
Tämä tapahtuma nousee mieleeni, kun joku kommentoija joutuu luolamiesminänsä valtaan ja uhkailee enemmän tai vähemmän suoralla väkivallalla rivon kielenkäytön kera.

Psykiatrin työssäni olen hoitanut henkilöitä, jotka ovat hankkineet aseen kostaakseen, mutta hoidon myötä he ovat luopuneet aseestaan ja kostostaan ennen kuin he ennättivät toteuttaa väkivaltaisia kostofantasioitaan

1980-luvun alussa aloitin psykoanalyysin lisätäkseni itseymmärrystäni ja sen kautta myös potilaitteni ymmärtämistä sekä hankkiakseni psykoterapeuttikoulutuksen. Koulutus rakentuu teoriaopiskelusta, tiiviissä työnohjauksessa hoidetuista koulutuspotilaista ja  omasta psykoterapiasta.
Sen kautta koulutettava saa parhaimman ymmärryksen ja käytännön kokemuksen potilaana olemisesta sekä opiskelemansa psykoterapiasuuntauksen käytännöistä  ja toimivuudesta.

Olin käynyt 1980-luvun alussa psykoanalyysissäni jo jonkin aikaa, kun mieleeni nousi kiusaava, pelottava ja hävettävä ajatus jonkun ampumisesta. En muista enää henkilöä ja syytä ampumisfantasiaani.
Kerrottuani huonoutta ja häpeää kokien ampumismielikuvani parikymmentä vuotta minua vanhemmalle ja kokeneelle miespuoliselle psykoanalyytikolle, joka oli myös kokenut psykiatri, tämä tokaisi  suureksi helpotuksekseni: ”Ei tuo ole mikään outo fantasia. Villissä Lännessäkin ammuttiin häiritsevät objektit!”

Ja samoin tapahtui Isänmaassamme  kesäisenä tiistai-iltapäivänä 23.07.2019 pahimpaan ruuhka-aikaan Helsingin keskusta-alueella Hietalahdessa.

Väkivallasta tulee helposti ratkaisutapa erimielisyyksiin ja ihmissuhdeongelmiin iskujen voiman ja väkivallan raakuuden vähitellen lisääntyessä.
Samoin tapahtuu myös rivoille puheille ja sanallisella väkivallalla uhkailulle. Puheenvuoron ylläpidon puuttumistoleranssi rivoihin teksteihin, väkivaltaa ja epäsuoraa tappamistakin uhkuviin kirjoituksiin  ja kommentointiin on kuitenkin kuin veteen piirretty viiva samoin kuin blogikirjoitusten poistamisperusteet.
Itselläni on Suomenmaan 21.10.2021 julkaiseman mielipidekirjoitukseni kautta konkreettinen käsitys siitä, mitä Julkisen Sanan Neuvoston, JSN:n mukaan voi korkeassa valtion asemassa, pääministerinä työskentelevän poliitikon toiminnan herättämästä huolestaan kansalainen, jolla on perustuslaillinen oikeus ilmaista näkemyksensä eri asioista nimellään ja koulutustiedoillaan, voi julkisesti kirjoittaa.
Suomenmaa sai kirjoitukseni julkaisemisesta vapauttavan päätöksen äänin 10-3.

Toivon Puheenvuoron ylläpidon ryhdistäytyvän tekemällä kirjoitusten poistopäätöksensä läpinäkyväksi kirjoittajalle ainakin silloin, kun tämä sitä pyytää, antamalla konkreettisia perusteluja poistamisen syistä, jotta blogisti voi korjata juttunsa ylläpidon sensuurin läpäiseväksi.

Viimeksi ylläpito poisti kirjoitukseni sulkematta tiliäni määräajaksi. Sain ylläpidolta kuitenkin sähköpostiini seuraavan tekstin: ”Tämän toistuessa voimme sulkea tilisi pysyvästi.”

Sen jälkeen olen kirjoittanut kuvaannollisesti mutta käytännössä konkreettisesti ylläpidon viritetty revolveri ohimollani, mikä sai heti kielteistä palautetta lukijaltani. Korjattuani ylläpidon viimeksi poistaman kirjoitukseni sensuurin läpäisseeksi eräs mieslukijani kommentoi muuttamaani kirjoitusta: ”Ennätin lukea alkuperäisen juttusi. Se oli paljon rennompi ja parempi kuin tämä siistitty.”

Tämä tuo mieleeni Isänmaamme ja itseni läpielämät suomettumisen vuodet, jolloin valtionjohto siunautti pienimmätkin poliittiset päätöksensä Tehtaankadulla ennen niiden julkituloa.

Olen yrittänyt käyttää samaa käytäntöä parhaani mukaan siistittyäni ensin poistettua kirjoitustani sensuurin läpäiseväksi ja lähettämällä sen sitten päätoimittajalle eteenpäin ohjattavaksi korjausteni sensuurinkestävyyden tarkistamiseksi. Vastausta olen odottanut ainakin vuoden. Tämä kuvastaa hyvin myös toimituksen ja blogistien keskinäisen vuorovaikutuksen olemattomuutta, mikä näyttää olevan toimituksen omaksuma linja.

Seppo Mäkinen

LKT

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu