Ovatko elokapinaliset vanhempiensa suojelemia joidenkin huumeita myyvien nuorten tavoin?

Olen ihmetellyt kansalaisten pitkämielisyyttä elokapinallisten yhteiskunnan arkea häiritsevää, vaarantavaa ja tuhoavaa ilkivaltaa kohtaan.

Kansalaisaloite Elokapinan lopettamiseksi on kerännyt tähän mennessa 80.000 allekirjoitusta, jotenk asia etenee eduskuntaan.

Pitkittäessämme elokapinallisten tekemisiin puuttumista olemme toimineet kuin ne huumeita myyvien nuorten vanhemmat, jotka viimeiseen asti suojelevat lastensa ilmituloa, mihin olen törmännyt psykiatrin työssäni.
Vanhemmat sivuuttavat jopa lastensa hengen ja psyykkisen sairastumisen uhan estääkseen lastensa huumerikollisuuden paljastumisen ja asianmukaisen turvan saamisen heille poliisilta väkivallalla uhkailevia diilerijenginsä jäseniä kohtaan. Vanhemmat pitävätkin tärkeämpänä omaa mainettaan kuin lapsensa auttamista kokonaisvaltaisen avun piiriin ja järjestää heille todellista apua päästä irti päihteistä ja rikollisuutta ihannoivasta elämäntavastaan helposti saamansa rahan vuoksi. Huumeita myyvät nuoret vaarantavat vakavasti asiakkaidensa, ikätovereidensa elämän, joten heidän toimintansa on poliisiasia.

2010-luvun alkupuolella yhdysvaltalainen kokenut psykiatrian professori piti hyvän esitelmän Psykiatripäivillä siitä, miten vanhempien suojelu lapsiaan saamasta yhteiskunnan palautetta heidän tekemisistään aiheutti lapsille myöhemmin mielenterveydellisiä vaikeuksia ja hidasti tai suorastaan esti heidän varttumisen vastuullisiksi aikuisiksi.
Professori kertoi varhaisnuoruudesta asti tuntemastaan pojasta, jolla teki nuorempana ilkivaltaa ja siirtyi ikääntymisen myötä omaisuus- ja päihderikoksiin. Pojan jäätyä tekemisistään kiinni tämä soitti sosiaalialalla työskentelevälle äidilleen, joka tuli kuin naarasleijona vapauttamaan poikansa pinteestä.

Kun ilkivalta muuttui varkauksiksi ja huumeiden käytöksi ja myymiseksi, niin äiti ei pystynytkään enää pelastamaan poikaansa pinteestä, mikä oli käsittämätöntä isokokoiselle nuorukaiselle.

Elokapinallisten töhrittyä eduskuntatalon pylväitä ja rappuja punavärillä toimittaja Petri Raivion haastateltavana A-Studiossa ollut, itseään aktivistiksi kutsunut, tyylikkäästi pukeutunut ja meikattu siro silmälasipäinen tumma nuori nainen hoki toistamiseen mantraa: ”Mitään vahinkoa ei tapahtunut, kukaan ei loukkaantunut ja punaväri on jo pesty kokonaan pois.”
Nuori nainen vähätteli tai suorastaan kielsi teon vakavuuden tapahtuma ja sen eduskuntatalolle rakennuksena aiheuttamat vahingot, vaikka jo aamupäivällä tiedettiin, että punaväri oli imeytynyt graniitin pinnan huokosiin ja siihen mennessä noin tuhat euroa maksaneen vesipesun lisäksi eduskuntatalon töhrityt pylväät ja raput vaativat vielä vesipesua paljon kalliimman erityispesun.
Nuori nainen oli selvästi hädissään ja ei ehkä siksi (kauniisti ajatellen) pystynyt pyytämään anteeksi tekoaan.

Ylen Uutisten haastatellessa Elokapinan tiedottajaa, joka oli nuorehko topakkapuheinen nainen, tämä käytti rinta rottingilla samaa hokemaa kuin A-Studion vieraana ollut aktivistinainen.

Silloisen poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen ja lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarisen HS:n Vieraskynässä 12.04.2024 julkaistu kirjoitus ”Lasten väkivallan pysäyttämiseksi voidaan ja pitää tehdä enemmän”

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000010350704.html

on kaikkien lasten ja nuorten kanssa työskentelevien aihetta lukea.
Kirjoittajat toteavat jämäkästi: ”Rikollinen teko ei ole oire”.
Olen asiasta täysin samaa mieltä. Vanhemmat tai muut aikuiset, jotka eivät auta varttuvaa lasta erottamaan sallittua kielletystä, hyvää pahasta tekevät lapselle karhunpalveluksen, joka voi suistaa hänen elämänsä lopullisesti raiteiltaan ja johtaa pahimmillaan ennenaikaiseen kuolemaan.

Seppo Mäkinen
LKT